1

13 joukkuetta kamppailee U15 sarjojen mestaruuksista

11vs11 SM-sarjassa pelataan kaksinkertainen neljän joukkueen sarja. Sarjan puolessa välissä helsinkiläinen East City Giants jatkaa puhtaalla pelillä. Himoittua kakkostilaa, jonka kautta pääsee suoraan finaaliin, tavoittelevat Seinäjoki Crocodiles ja Jyväskylä Jaguars. Näiden joukkueiden keskinäinen kamppailu päättyi lopulta 32-18 jyväskyläläisten voittoon.

East City Giantsissa on pitkään yhdessä pelanneita junioreita. Määrällisesti jopa 32 pelaajaa ottelupäivänä pukeva Giantsin U15 joukkue on tiukan talviharjoittelun lopputulos. Peruskuntokaudella joukkue harjoittelee voimailua painonnostaja Anni Vuohijoen opastamana kahdesti viikossa ja tähän lisätään pikajuoksu-, paini- ja liikkuvuustreeni sekä yksi lajiharjoitus, niin harjoitusviikko näyttää varsin mallikkaalta.
Joukkueen ydin on hyökkäyslinja, jonka muodostavat Alexander Huhtaniemi, Juuso Linja, Matias Minkkinen, Aaron Pakarinen ja Gabriel Santos. Santos on myös pelannut keskimmäistä tukimiestä ja hän onnistui ottamaan syötönkatkon viime ottelussa. Hyökkäyksen kapellimestarina toimii Nooa Kurki, joka pystyy esittämään varsin tasapainoista pelinjohtamista. Juoksuvastuuta ja maalintekoa ovat jakaneet keskushyökkääjät Eero Vitikainen, Vlad Hosko ja Anttoni Norta. Tehokkain laitahyökkääjä on  Espoo Devilsistä siirtynyt Daniel Rubinstein.
Puolustuksessa tukimiehet Konsta Parkkinen  ja Oliver Kunttu ovat paukuttaneet eniten taklauksia.

Jyväskylä Jaguaarit on haastajan asemassa. Joukkue omaa varsinaisen pikakiitäjän Aleksi Hirvosen, joka kellotti  kesällä SAJL:n tekniikkaleirillä kautta aikojen toiseksi nopeimman ajan 50m juoksussa. Hirvonen on tehnyt maaleja myös palautustilanteista. Jaguaarien hyökkäys ei kuitenkaan nojaa pelkkään juoksuun vaan pelinrakentaja Emil Mannermaa on kykenevä toimivaan heittopelaamiseen kohteinaan Eemeli Tuovinen, Atte Peltola, Roope Korhonen ja Sebastian Ahonen. Joukkueella on myös varma potkaisija Aino Piippo. 

Toinen haastaja kirkkaimpiin mitaleihin on Seinäjoki Crocodiles. Joukkueen monitoimi-hyökkääjä Aleksi Pärnänen on tehnyt maaleja niin hyökkäyksen kuin puolustuksen puolella.  Keskushyökkääjä Joona Sarvikaan nimi kannattaa painaa mieleen. Sarvikas on tehnyt pitkiä maaleja ja omaa hyvät harhautustaidot.

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
East City Giants 3 3 0 178 30 148 6
Jaguars 3 2 1 90 78 12 4
Crocodiles 3 1 2 68 74 -6 2
Devils 3 0 3 6 160 -154 0

7vs7 1-divisioonan ykkönen on tällä hetkellä Porvoo Butchers, jonka riveistä löytyy varsinainen maalitykki ja nopeasti kiihdyttävä Luukas Eerola. Sipoo Bulldogs ja Helsinki Roosters kamppailevat kakkostilasta tulevana viikonloppuna.

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Butchers 3 3 0 158 24 134 6
Roosters 2 1 1 76 80 -4 2
Bulldogs 2 1 1 42 60 -18 2
Trojans 0 0 0 0 0 0 0
Saints 3 0 3 46 158 -112 0

7vs7 2-divisioonassa tilanne on kimurantti, joukkueet ovat pelanneet osaksi ristiin voittojen suhteen. Wasa Royals on kuitenkin ollut voittamaton ja tehnyt 132 pistettä kahdessa ottelussa.

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Royals 2 2 0 138 16 122 4
Wolverines 3 2 1 116 86 30 4
Steelers 2 1 1 82 76 6 2
TAFT 3 1 2 88 140 -52 2
Bears 2 0 2 16 122 -106 0

Tulevan viikonlopun ottelut:

SM – LA 22.08. kello 18:00 Helsinki Brahen kenttä
  East City Giants  –  Crocodiles  
1-d – LA 22.08. kello 16:00 Helsinki Velodromin sisäkenttä
  Bulldogs  –  Roosters  
2-d – LA 22.08. kello 15:00 Pori Uk Tekonurmi
  Bears  –  TAFT  
2-d – LA 22.08. kello 14:00 Vaasa Botniahallin ulkotekonurmi
  Royals  –  Steelers

Nella Pisto Crocodiles. Kuva: JP Peltokangas

Linjavääntöä Seinäjoella. Kuva: JP Peltokangas

Giantsin Nooa Kurki taklaa Crocojen Joona Sarvikasta. Kuva: JP Peltokangas
Takaa-ajoa Espoossa.Devilsin pelaajat tavoittelevat karkuun pinkovaa jaguaaria. Kuva:Espoo Devils
Takaa-ajoa Espoossa.Devilsin pelaajat tavoittelevat karkuun pinkovaa jaguaaria. Kuva:Espoo Devils
Tampere Saintsin ja Hyvinkää Falconsin yhteispuolustus pysäyttää Roostersin pallonkantajan.
Tampere Saintsin ja Hyvinkää Falconsin yhteispuolustus pysäyttää Roostersin pallonkantajan.
Pori Bears U15. Kuva: Poribearsjuniors
Pori Bears U15. Kuva: Poribearsjuniors