Heikki Halttuselle 20 vuotta täyteen SAJL:ssa

Vaahteramalja XLIII:n yhteydessä huomioitiin jenkkifutiksen parissa ansioituneita lajivaikuttajia. Hall of Fame julkaisi ottelun puoliajalla kaksi uutta jäsentään ja Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto kukitti 20 vuotta jenkkifutiksen parissa liitossa työskennelleen Heikki Hessu Halttusen.

SAJL:n nuoriso- ja koulutuspäällikkö Heikki Halttuselle tuli syyskuun alussa 20 vuotta täyteen SAJL:n palveluksessa. Hessu on toiminut Amerikkalaisen Jalkapallon liitossa nuoriso- ja koulutuspäällikkönä vuodesta 2002. Halttunen on vaikuttanut useiden maajoukkueiden ja juniorimaajoukkueiden valmennustiimeissä sekä työurallaan, että ennen sitä niin jenkkifutiksessa, kuin lippupallossakin.

Vuonna 2003 Hessu nimettiin amerikkalaisen jalkapallon Euroopan liiton Vuoden nuorisovalmentajaksi.

Seuratyötä Halttunen teki Espoo Coltsissa ennen liittouraansa. Hänellä on myös pelaajana jenkkifutiksen Suomen mestaruus Munkka Coltsien riveissä vuonna 1989.

Onnittelut Hessulle ja kiitos isosta urakasta suomalaisen jenkkifutiksen edistäjänä ja lajin historiatiedon vaalijana. Työ jatkuu!

 

Kuva: Jari Turunen