IFAF myönsi U19 EM-pronssipelin isännöintioikeuden Suomelle

Suomen U19-ikäluokan pojat pääsevät pelaamaan EM-pronssista kotikentällään. IFAF on myöntänyt mitalipelin järjestelyoikeuden SAJL:lle.  Pronssimitalin kohtalon ratkaisevat Suomi ja Tanska. Ottelu pelataan Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla 16. syyskuuta 2023.

Amerikkalaisen jalkapallon U19-ikäluokan mitalipelit pelataan tänä vuonna Ruotsissa ja Suomessa.  Ruotsin Örebrossa pelattavassa mestaruusottelussa kohtaavat Ruotsi ja Itävalta.  Suomi ja Tanska ratkaisevat pronssimitalin kohtalon Myyrmäen jalkapallostadionilla Vantaalla.

IFAF:n nykyisten käytännön mukaan mitalipelien isännöinnit ratkaistaan osallistujamaisen tarjouskilpailun perusteella. SAJL on tyytyväinen, että nuoret pääsevät pelaamaan pitkästä aikaan EM-mitaleista nimenomaan kotikentällään. Näin U19 maajoukkueen päävalmentaja Pekka Lamminsalo kommentoi päätöstä:

-Tieto, että pronssipeli pelataan täällä Suomessa, oli ehdottomasti hyvä uutinen. Vieraissa pelaamisen logistiikkajärjestelyt ovat aina oma asiansa, mutta etenkin tämän myötä uskon, että pystymme saamaan parhaan mahdollisen kokoonpanon kasattua ottelua varten. Pelaaminen omien kotijoukkojen edessä on myös monelle hieno kokemus ja toivon mukaan tuo pientä lisäpontta pelaamiseen.

Nuorten mitalipeli pelataan vain viikko Vaahteramalja XLIV-ottelun jälkeen kotimaisten sarjojen jo päätyttyä. Ajankohta ei ole paras mahdollinen, mutta Lamminsalo uskoo että jalkeille saadaan kilpailukykyinen joukkue.

-Ottelun ajankohta luonnollisesti aiheuttaa omat haasteensa: kesällä käynnissä oleva kausi todennäköisesti kurittaa meitä odottamattomilla loukkaantumisilla ja yhteistä treeniaikaa voi olla vaikea löytää. Toisaalta uskon, että kansallisen kauden päätyttyä olemme pelitaidollisesti parhaassa vedossa ja kysymys on enemmän siitä, että löydämme yhteisen rytmin joukkueena mahdollisimman nopeasti syksyllä. Tarkoitus on lähteä syyskuun otteluun samalla rungolla, jolla pelasimme Itävallassa, mutta täydentää mahdollisia loukkaantumisten aiheuttamia aukkoja uusilla pelaajilla.

Suomi on yksi Euroopan menestyneimmistä nuorisomaajoukkueista. Kultakausi sijoittui 1990-luvulle, jolloin Suomi voitti kolme peräkkäistä EM-kultaa (1992, 1994 ja 1996). U18 sarja muuttui U19 ikäluokaksi vuoden 1994 EM-kisoista lähtien. Kesällä 2022 Suomi voitti B-sarjan EM-kisat ja nousi vuoden 2023 EM-kisojen neljän parhaan maan A-ryhmään. Itävallalle huhtikuun välieräpelissä 45–12 kärsitty tappio merkitsi Suomelle paikkaa pronssiotteluun.

U19 EM-pronssiottelu Suomi-Tanska Myyrmäen jalkapallostadionilla 16.9.2023.

 

Kuva: Jarmo Vehkomäki