Italia ja Iso-Britannia lippupallon Euroopan mestaruuksiin

Iso-Britannian naiset uusivat Euroopan mestaruutensa kukistamalla loppuottelussa Itävallan niukasti jatkoajalla 34–33. Miesten finaalissa Italia voitti Itävallan lukemin 27–19. Suomen naiset sijoittuivat turnauksessa sijalle 13. ja miehet sijalle 14.
Suomen molemmat joukkueet pelasivat EM-turnauksen päätöspäivänä sijoista 13–16. Naiset onnistuivat voittamaan päivän molemmat vastustajansa ja nappasi itselleen sen mitä lauantaina oli otettavissa – sijoituksen 13. Lauantain avauspelissä Puola kukistui lukemin 46–12 ja päätösottelussa rakas vihollinen Ruotsi kaatui tasaisen taistelun jälkeen 14–12.
Miehet avasivat lauantain komealla 33–26 voitolla. Unkarista. Päätösottelussa Ukraina oli parempi lukemin 19–31.
Suomen miehet paransivat sijoitustaan edellisistä Irlannin Limerickissä pelatuista kisoista yhdellä pykälällä (15->14) voitettuaan kolme pelaamastaan kahdeksasta ottelusta.
Naiset sijoittuivat Limerickin kisoissa sijalle 8. mutta Pariisin sijoitukseksi tuli 14. Pariisin turnauksessa joukkue saavutti kuitenkin yhden voiton enemmän, eli kolme voittoa seitsemästä ottelustaan.
Molemmat joukkueen olivat asettaneet tavoitteekseen neljännesvälieriin pääsemisen, mutta siihen ei nyt päästy.
Tarkempi analyysi kisoista ja Suomen joukkueiden suorituksista julkaistaan lähipäivinä joukkueen kotiuduttua.
Kuva: IFAF