Jari Jalavalle Urheilugaalassa jenkkifutiksen Taustavoima-palkinto

Seinäjoki Crocodilesin Jari Jalava palkittiin Urheilugaala 2023:ssa amerikkalaisen jalkapallon Taustavoima-palkinnolla. 35-vuotta jenkkifutiksen parissa eri rooleissa vaikuttanut Jalava toimii nykyisin Crocodilesin puheenjohtajana.

Urheilugaala 2023 huomio urheilijoiden ohella eri lajien toiminnassa mukana olevia taustavaikuttajia. Taustavoima-palkinnolla huomioidaan lajien pitkäaikaisia vaikuttajia, jotka toimivat suurella sydämellä aktiivisesti koko lajin kehittämisen eteen.

Jari Jalava on amerikkalaisen jalkapallon seinäjokelaisia lajipioneereja ja yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat olleet mukana kasvattamassa Crocodilesia yhdeksi Suomen suurseuroista. Jalava aloitti pelaajauransa amerikkalaisen jalkapallon parissa seuran perustamisvuonna 1987. Urallaan Jalava on ehtinyt pelaamaan mm. Crocodilesin pelinrakentajana ja lähes jokaisella pelipaikalla, niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin.

Uransa aikana Jalava oli voittamassa SM-kultaa vuonna 2001, SM-hopeaa vuosina 2000, 2005 ja 2007 sekä SM-pronssia vuosina 2002 ja 2006. Maajoukkueessa Jalava on pelannut kahdesti.  Crocodiles ohella hän on ehtinyt pelaamaan seinäjokisten kakkoskokoonpanossa Gatorsissa sekä Pori Bearsissa.

Pelaajauran päätyttyä Jalava on jäänyt aktiiviseksi toimijaksi seurassa. Puheenjohtajana hän on ollut yhteensä 11 vuotta kolmella eri kerralla. Kokonaisuudessaan Jalava on ollut Crocodilesin toiminnassa mukana nyt 35 vuotta ja on nähnyt aitiopaikalta seuran kehittymisen nykyiseen muotoonsa. Puheenjohtajanpestin lisäksi hänet on nähty lisäksi edustusjoukkueen päävalmentajana vuosina 2003 ja 2006.

Näin Jalava vastaa perinteiseen miltä-nyt-tuntuu-kysymykseen:

-Kiitos, hieno tunnustus ja hyvältä tuntuu, vaikka tätä vapaaehtoistyötä tehdään sydämellä ilman titteleitä.Paljon on ollut ihmisiä ympärillä, jotka on auttanut vuosien varrella ja ilman heitä tätä uraa tuskin näin pitkälti olisi kertynytkään.

Yksi erikseen mainittava projekti tulee mieleen. Elisa Monitoimihalli on tänä vuonna 10 vuoden iässä, ja sen valmistuminen oli aikanaan iso harppaus Crocodilesin toiminnassa. Tässä projektissa on isosti ollut mukana Ari Pölkky Seinäjoen seudun Urheilijoista, Jarkko Tenkula Seinäjoen Sisusta ja ison varsinaisen työn teki Mika Somerkallio Crocodilesin puolesta. Seinäjoen kaupungille kuuluu myös kiitos hyvästä yhteistyöstä.

Pelivuosien ajalta on jäänyt paljon mukaan nykyiseenkin toimintaan kavereita ja tämä on yksi seuran vahvuus. Heille kaikille kuuluu kiitos tuesta. Ja ilman muuta mahtava Crocodiles perhe, jossa toimii satoja henkilöitä vapaaehtoisena ympäri vuoden.

Kiitos ja kumarrus tunnustuksesta.

 

Lähde + kuva: Crocodiles