Jenkkifutiksen korkeakoulusarja vauhtiin lauantaina 28.2.

Amerikkalaisen jalkapallon suomalainen korkeakoulusarja potkaistaan käyntiin tänä vuonna helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Myös tänä keväänä sarjan organisoinnista ja markkinoinnista vastaa FCAA, joka on sopinut SAJL:n kanssa jenkkifutiksen korkeakoulu-urheilun kehittämisestä.

Amerikkalaisen Jalkapallon korkeakoulusarjassa pelaa kaudella 2026 samat kahdeksan joukkuetta, jotka ratkaisivat mestaruuden viime keväänä. Nopeatahtinen sarja potkaistaan käyntiin helmikuun lopussa ja järjestyksessään 13. mestaruudesta taistellaan sarjan lopputurnauksessa huhtikuun viimeisenä viikonloppuna 25.4. Turun Impivaarassa.

Sarjan kahdeksan joukkuetta pelaavat kukin neljä alkusarjan ottelua. Sarjataulukossa sijoille 1-2 sijoittuvat pääsevät suoraan lopputurnauksen välieriin ja sijojen 3–6 joukkueet taistelevat neljännesvälierissä paikasta mitalipeleihin 17.4.-19.4 viikonloppuna.

Wasa Dogs hallinnut sarjaa läpi 2020-luvun

Korkeakoulusarja on suomalaisten korkeakoulujen välinen sarja, jossa opiskelijat pelaavat kahdeksalla pelaajalla per joukkue hieman miesten sarjoista muokattuja kilpasääntöjä käyttäen. Otteluita voidaan pelata joko sisäkentillä tai ulkona. Ensimmäiset korkeakoulujen väliset pelit Suomessa pelattiin vuonna 2010. Ensimmäinen virallinen Suomen mestaruus jaettiin vuonna 2012. Sarjan alkuvuosina joistain korkeakouluista löytyi myös naisten joukkue.

Sarjan lopputurnaukseen 2025 selviytyivät Wasa Dogs, UTU Beaver Hunters, Parru Wildmen ja Riemu Rhinos (Kuva: Laura Helminen)

Sarjan mestaruuden 2025 voitti jo neljättä kertaa perättäin Wasa Dogs, joka ei ole hävinnyt yhtään peliä kauden 2019 jälkeen.  Eniten college-sarjan mestaruuksia on ehtinyt kahmimaan haltuunsa turkulainen UTU Beaver Hunters, jolle kannu on luovutettu viisi kertaa. Mikäli Wasa Dogs jatkaa voittoputkeaan, sillä on mahdollisuus nousta turkulaisten rinnalle viiden mestaruuden joukkueena.

Avauskierroksen ottelut

  • La 28.2. klo 12:00  UTU Beaver Hunters – Aalto Predators, KHT Soikka Paimio
  • La 28.2. klo 18:00  WASA Dogs – NDU Black Knights, VEO Areena Vaasa
  • La 28.2. klo 18:30  Parru Wildmen – Riemu Rhinos, Kielo Areena Lappeenranta

 

Tutustu: Korkeakoulusarjan otteluohjelma

Pelaajakuvat: Laura Helminen & Jari Turunen