KOK:n hallitus esittää amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF:ia täysivaltaiseksi jäseneksi

Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) hallitus tiedotti keskiviikkona, että amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto (IFAF) hyväksytään täysivaltaiseksi jäseneksi KOK:n istunnossa, joka pidetään Mumbaissa, Intiassa 15.–17. lokakuuta 2023 olympiaohjelman mukaisesti.

IFAF sai alustavan tunnustuksen KOK:n hallitukselta jo vuonna 2013 ja on osoittanut täyttäneensä kaikki tarvittavat kriteerit saadakseen täyden KOK:n tunnustuksen. KOK:n tiedotteen mukaan IFAF:n säännöt, käytännöt ja toiminnat ovat linjassa olympialaisten peruskirjan kanssa, ja liitto on hyväksynyt ja pannut täytäntöön Maailman antidopingsäännöstön sekä olympialiikkeen koodin kilpailujen manipuloinnin estämiseksi.

IFAF perustettiin vuonna 1998 ja se on amerikkalaisen jalkapallon kansainvälinen hallintoelin, joka vastaa lajin sääntelystä, kilpailutoiminnasta ja kehittämisestä globaalilla tasolla. Tällä hetkellä IFAF:lla on 74 kansallista liittoa viidellä mantereella, ja arviolta lähes 4,8 miljoonaa rekisteröityä urheilijaa.

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on ollut aktiivinen jäsen IFAF:ssa sen alusta alkaen. Vuonna 2024 SAJL järjestää lippupallon seuraavat MM-kisat Suomessa kisakaupunkina Lahti.  Lippupallo oli lajina mukana viime kesän World Games 2022 -tapahtumassa Birminghamissa, Alabamassa, Yhdysvalloissa. Helmikuussa NFL:n Pro Bowl pelattiin ensimmäistä kertaa lippupallona ja ottelu veti lähes 60,000 katsojaa stadionille Las Vegasissa.

Lisätietoja:  Roore Noronen, SAJL puheenjohtaja, 0400 634 968

 

Tutustu: