Korkeakoulusarjassa neljän ottelun viikonloppu

Jenkkifutiksen korkeakoulusarjan lohkovaihe ohittaa puolivälinsä viikonloppuna. Neljän pelin lauantaina otteluita on tarjolla Joensuussa, Naantalissa, Tampereella ja Helsingin Santahaminassa.

Kauden 2024 korkeakoulusarjan lohkovaiheessa kahdeksan kahteen maantieteelliseen lohkoon jaettua joukkuetta pelaavat neljä lohkon sisäistä peliä, joiden perusteella ratkaistaan Student Bowl XI-turnaukseen selviytyvät joukkueet.  Sarja saadaan taputeltua päätökseen hyvissä ajoin ennen opiskelijoille tärkeää vappua. Tänä vuonna lopputurnaus pelataan lauantaina 20.4. Imatralla.

Kolme joukkuetta vielä ilman tappiota

Korkeakoulusarjan lähes kaikki joukkueet ovat ehtineet pelaamaan jo kaksi ottelua, joiden perusteella voimasuhteet alkavat hahmottumaan. Kahden voiton joukkueita sarjataulukossa ovat hallitseva mestari Wasa Dogs sekä Lappeenranta Wildmen. Lisäksi tappiotta viikonloppuun lähtee Aalto Predators, joka on ehtinyt pelaamaan vasta yhden voitokkaan ottelun. Molemmat sarjatulokkaat, Riemu Rhinos Jyväskylästä sekä Joensuu Hawks ovat vielä sarjassa ilman voittoja.

Lauantain peleissä Dogs sekä Wildmen voivat voitoillaan sinetöidä paikkansa huhtikuiseen lopputurnaukseen. Muiden joukkueiden osalta peli on vielä auki.

Lauantaina tehdään myös paikallista historiaa Hawksin isännöidessä A-lohkon peliä Hope Areenalla Joensuussa.  Kyseessä lienee kaikkien aikojen ensimmäinen college-football peli kaupungissa.

Lauantain 23.3. ottelut

  • klo 14:00 NDU Black Knights – Aalto Predators
  • klo 15:00 Mahti Cocks Tampere – Wasa Dogs
  • klo 17:00 Joensuu Hawks – Lappeenranta Wildmen
  • klo 17:30 UTU Beaver Hunters – Riemu Rhinos Jyväskylä

 

Katso myös

 

 

Kuva: Jari Turunen