Lippupallo mukana Salon SM-viikolla 2022

Kuudetta kertaa järjestettävä urheilun monilajitapahtuma SM-viikko tuo kesällä 2022 Saloon lähes 30 eri urheilulajin huiput kisaamaan Suomen mestaruuksista. Mukana myös lippupallo.

Lippupallossa ei pelata tänä vuonna Suomen mestaruudesta SAJL:n sarjoissa. Flag-toiminnan uudelleenkäynnistämisessä kuluvan vuoden fokus on kilpailukykyisten naisten ja miesten maajoukkueiden kokoamisessa ja menestymisessä Israelin MM-kisoissa. Sarjatoiminnan ja lippupallon SM-titteleiden osalta katseet ovat käännetty seuraavaan kesään ja tuolloin järjestettäville SM-viikoille.

Alkuperäisen aikataulun mukaan SM-viikko oli tarkoitus järjestää Salossa jo tänä kesänä, mutta toisin kävi. Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen kertoo tapahtuman siirtoon liittyvistä tekijöistä:

– Oli tarkoituksenmukaista siirtää SM-viikko kesään 2022, koska tänä kesänä se olisi auttamatta jäänyt jalkapallon EM-kisojen ja Tokion olympialaisten puristukseen. 

Peräti 24 lajiliittoa ja 28 lajia

Hyvää kannattaa odottaa, ja SM-viikon tapauksessa se todellakin pitää paikkaansa! Kesän 2022 tapahtuma on kerännyt ennätysmäärän osallistujia, kun peräti 24 lajiliittoa ja 28 lajia on määräaikaan mennessä ilmoittautunut mukaan.

– Olen erittäin iloinen suuresta osallistujamäärästä. Osallistujaennätys kertoo pitkäjänteisestä yhdessä tehdystä työstä. SM-viikko on selvästi vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa urheilumaailmassa.

Iloitsee SM-viikon vastaava tuottaja Päivi Harri.

Ensi kesänä kesä-heinäkuun vaihteessa, 30. kesäkuuta – 3. heinäkuuta 2022, Salossa kilpaillaan SM-mitaleista neljän päivän ajan maalla, vedessä ja ilmassa. Mukana ovat ainakin agility, biljardi, bridge, digitaalinen autourheilu, frisbeen pituusheitto, judo, kriketti, lacrosse, leuanveto, lippupallo, maastojousiammunta, maratonmelonta, otevoimailu, padel, parayleisurheilu, petanque, pienoisautoilu, practical-ammunta, speedgolf, sulkapallo, taekwondo, tankotanssi, ultrajuoksu, vahvin SM, valjakkoajo, moottoroitu varjoliito ja X-trial. Muutama laji vahvistuu vielä myöhemmin. Päivi Harri on tyytyväinen tapahtuman kattaukseen:

– Jos määrä on huikea niin sitä on myös lajikirjo, joka tulee vielä tästäkin kasvamaan. Seuraavalla SM-viikolla on mukana mainio kattaus sekä kokeneita SM-viikon kävijöitä että SM-viikolle aivan uusia lajituttavuuksia. On suuri ilo tutustua näihin lajeihin ja lähteä tuomaan tätä kattausta katsojille sekä tv:n ääreen että tapahtumapaikoille.

Isäntäkaupunki Salossa ollaan tyytyväisiä SM-viikon lajikirjoo. Satu Nikkanen Salon kaupungin liikuntatoimesta kehuu kaupunkinsa puitteita:

– Salolla on tarjota loistavat puitteet ja suorituspaikat SM-viikon lajeille. Meidän tavoitteenamme oli olla lajimäärältä suurin SM-viikko, ja siinä onnistuttiin.

Tapahtuman tuottaja Päivi Harri kiittelee Salon kaupunkia järjestelyjen käynnistymisestä:

– Vaikka Salo juuri tällä hetkellä ehkä profiloituukin vahvaksi palloilukaupungiksi, sen erittäin monipuoliset urheiluolosuhteet luovat hyvän alustan SM-viikon tapaiselle monilajitapahtumalle. Ensimmäisen tapaaminen lajien ja järjestäjien kesken on jo järjestetty, ja järjestelyt etenevät hyvässä myötätuulessa.

Suomen Olympiakomitean hallinnoimaa SM-viikkoa tehdään ja toteutetaan lajien ja lajiliittojen välisenä yhteistyönä. Tapahtuman käytännön toteutuksesta vastaa KOKO Tapahtuma Osuuskunta yhdessä Yle Urheilun ja Salon kaupungin kanssa. Salon SM-viikko on järjestyksessään kuudes ja se järjestetään 30.6 -3.7.2022.

Lisätietoja:

SM-viikon vastaava tuottaja Päivi Harri, paivi.harri@kokotapahtuma.fi, 045 264 2263

www.sm-viikko.fi