Lippupallon EM-kisoissa pelataan sunnuntaina mitaleista ja sijoituksista

Lippupallon Euroopan mestaruuskisoissa alkulohkot on pelattu valmiiksi ja sunnuntaina ratkaistaan mitalien ja sijoitusten kohtalo. Suomen naisilla on vielä mahdollisuus taistella mitaleista, mutta miesten peleissä panoksena ovat sijoitukset.

Suomen naiset voittivat viidestä alkulohkon pelistään kaksi. Kisat käynnistyivät komeasti voitoilla Sveitsia ja Irlantia vastaan, mutta Espanja, Saksa ja Itävalta olivat liian vahvoja vastustajia suomalaisille.

 

Naisten alkulohkojen lopputilanteet


Naisten välierävastustajaksi Iso-Britannia

Suomen naisten sijoitus omassa lohkossa on neljäs ja se tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden taistella edelleen mitaleista.  Sunnuntain neljännesvälieräpelissä vastaan asettuu Iso-Britannia, joka sijoittui kisojen B-lohkon kärkeen 5-1 rekordillaan. 

Suomen ja Iso-Britannian välieräpeli käynnistyy klo 12:15 ja se pelataan turnauksen kentällä #2, josta IFAF TV:ssä tarjoillaan suora striimi.

Miehet taistelleet vajaalukuisina

Suomen miehet lähtivät Irlantiin vajaalukuisella kokoonpanolla. EM-turnauksessa joukkueessa saa olla 12 pelaajaa, mutta Suomella läpi kisojen kentälle on päässyt vain seitsemän miestä. Kun vastaan asettuu Euroopan huippumaita, joiden joukkueet rakennettu lippupalloon erikoistuneista urheilijoista, on vastustajille annettu etumatkaa kohtuuttoman paljon. Siitä huolimatta miehet ovat piinanneet useampia Euroopan kärkimaita peleissä loppuun saakka. Alkulohkon neljästä pelistä voittoja kertyi vain yksi. Isäntämaa Irlanti kaatui kaatosateessa, mutta Sveitsi, Italia ja Ukraina ottivat voitot suomalaisista.

Miesten alkulohkojen lopputilanteet




Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen summaa alkulohkon taisteluita näin:

-Eka peli täysin hakemista, siitä eteenpäin hyvää ja ei niin hyvää.  Koko treenipäivinä rakennettu ”paketti” hajosi viimeisen kuukauden aikana poisjäänteihin. En lähde nimeämään mutta joka tapauksessa

-Seitsemällä pelaajalla on vaikea roikkua peleissä mukana, jalat alkavat lähteä alta toisella puoliajalla täysiä rostereita vastaan. Parhaalla kokoonpanolla olisi pystynyt kiusaamaan koviakin maita, ihan huipulle, mitalisijoille, on kyllä matkaa. Kärkimaiden pelaajat ovat profiloituneet jo flagiin. Siihen pitäisi pyrkiä kaikissa maissa, jotka haluavat kilpailla tosissaan

Seitsemän pelaajan ryhmä on painanut todella hyvällä asenteella, ja heidän tekemisiään on ihan turha lähteä ainakaan kritisoimaan. Yllätysvoitto Italiaa vastaan oli todella lähellä. Harmittaa ettei sitä pystytty ottamaan.
Ukraina oli nopea ja yllättävän valmis. Siinä pelissä väsymys alkoi painaa. Voitto TD jäi kahden jaardin päähän

-Pelaamme huomenna sijoituksista muiden lohkojen yhden voiton joukkueiden kesken.  Hyvä puoli on se, että voisi olettaa pystyvänsä kilpailemaan niissä peleissä.

Suomi hävisi Ukrainalle niukasti 26-28, mutta ottelun jälkeen tunnelma oli hyvä

Miehillä sunnuntaina vastassa Espanja

Suomen miehet taistelevat sunnuntaina EM-turnauksen sijoista 13-16.   Ensimmäisessä sijoitusottelussa vastaan asettuu Espanja, jolla identtinen 1-3 rekordi omasta alkulohkostaan.

Suomen ja Espanjan välieräpeli käynnistyy sunnuntaina klo 12:15