Lohja Lionesses luopui sarjapaikastaan

Naisten vaahteraliigajoukkue Lohja Lionesses ilmoitti sunnuntai-iltana luopuvansa sarjapaikastaan kaudelle 2023. Lionesses sijoittui viime kaudella sarjassa viidenneksi.

Lohja Lionessesin taival Naisten Vaahteraliigassa jäi tältä erää yhden kauden mittaiseksi. Lohjalaiset ehtivät pelaamaan korkeimmalla sarjatasolla kymmenen ottelua, joista voittoja tilastoihin kirjattiin avauskaudeksi komeat kolme kappaletta.

Näin seura perustelee kauden kynnyksellä tehtyä päätöstä tiedotteessaan:

-Viime vuoden hyvän pelaajatilanteen ja komean nousujohteisesti sujuneen liigakauden jälkeen tälläistä tilannetta ei osattu joukkueenjohdossa odottaa, ja vielä syksyllä kaikki näytti hyvältä. Sen lisäksi, että kokonaisrosteri on pieni, puutetta on erityisesti linjapelaajista. Ilman linjaa ei voi pelata amerikkalaista jalkapalloa. Yritimme viimeiseen asti kääntää kaikki kivet ja löytää ratkaisun tilanteeseen, mutta valitettavasti korjausliikkeet eivät onnistuneet niinkuin olisimme toivoneet.

Joukkueen päävalmentaja Marko Vartiainen vahvistaa sosiaalisessa mediassa luopumispäätöksen johtuneen pelaajapulasta. Vartiaisen mukaan 27 pelaajaa poistui rosterista ja vaikka uusia tuli jonkun verran tilalle, ei korvaavien määrä ollut riittävä.

Naisten Vaahteraliigan sarjapäällikkö Jenni Kuitunen kertoo, että Lionessesin pelit poistetaan sarjaohjelmasta, mutta vapautuneet pelipäivät tarjoavat mahdollisuuden myös muiden pelien aikataulujen säädölle, mikäli tarvetta siirroille ilmaantuu.

Naisten Vaahteraliiga pelataan muutoksen johdosta neljän joukkueen sarjana. Lionessesin oli tarkoitus aloittaa kautensa lauantaina 6.5. Tampereella vastassaan Saints. Lohjalaisten vetäytymisen myötä sarjan ensimmäisellä kierroksella pelataan vain yksi ottelu, jossa Trojans kohtaa viime syksyn finaalivastustajansa Wolverinesin Turun yläkentällä lauantaina 6.5. klo 17:30 alkaen.

 

Kuva: Jari Turunen