Mele Mosqueda miesten jenkkifutismaajoukkueen päävalmentajaksi

Amerikkalaisen jalkapallon liittohallitus on valinnut Suomen miesten jenkkifutismaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi yhdysvaltalaisen Mele Mosquedan. Solmittu sopimus kattaa vuodelle 2021 suunnitellut pelit.

Suomen miesten jenkkifutismaajoukkue valmistautuu vuodelle 2021 ajoittuviin EM-mitalipeleihin. Suomen miehet ovat saavuttaneet paikan välieräpeleihin ja kohtaavat nykyisen suunnitelman mukaan Ruotsin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomessa Mele Mosquedan johdolla. Ottelun voittajalle avautuu paikka EM-loppuotteluun.  Suunnitelman isona muttana leijuu ilmassa toki koko ajan koronapandemian kehittyminen Euroopassa.

SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen kertoo, miten nykyiseen ratkaisuun päädyttiin:

-Sopimus Mele Mosquedan kanssa on tehty nyt kattamaan tämän vuoden EM-kilpailut. Tulemme syksyllä avaamaan päävalmentajan tehtävän uudelleen hakuun, jolloin tehtävän kuvakin on laajemmin koko maajoukkuetoiminnan kokonaisvaltaisessa kehittämisessä. Tilanne on pandemian takia monella muotoa normaalista poikkeava päävalmentajan astuessa valmiiseen pöytään kesken projektin. Uskon Melen sopeutuvan hyvin olemassa olevaan staffiin ja pystyvän omalla panoksellaan auttamaan joukkuetta valmistautumisessa.

Coach Mele Mosqueda

Ranskassa parhaillaan asuva Mele Mosquedo on valmentanut Euroopassa amerikkalaista jalkapalloa vuodesta 2013 lähtien. Ura valmennustehtävissä käynnistyi tavallaan vahingossa miehen loukatessa polvensa import-pelaajana GFL:n  Allgäu Cometsissa.  Joukkue antoi Mosquedalle mahdollisuuden osallistua valmentamiseen, ja ura on jatkunut sivurajalla siitä lähtien. Meriitteinä miehen valmentaja-cv:lle on kirjattuina mm.  German Bowl voitto (Schwäbish Hall Unicorns 2017) ja EFL Bowl voitto (Kiel Baltic Hurricanes 2015). Lisäksi pelaajana hän on ollut voittamassa GFL2:n mestaruutta Allgäu Cometsisin mukana.

Jo mainittujen joukkueiden lisäksi Mosqueda on ollut valmentamassa Munic Cowboyssia Saksassa, Gdynia Seahawksia Puolassa ja Marseille Blue Starsia Ranskassa. Kaudelle 2020 hänellä oli sopimus Ravensburg Razorbackien kanssa, mutta koronan johdosta Saksan sarjaa ei pelattu. Saman kovan kohtalon Mosqueda kohtasi nyt kaudella 2021 Ranskassa La Courneuve Flashin osalta Ranskan sarjan peruunnuttua. Yliopistouransa Mosqueda pelasi Chapman Universityssa Kaliforniassa.

Coach Mosqueda on valmentanut Euroopassa seurajoukkueita vuodesta 2013 lähtien

32-vuotias Mele Mosqueda on silmin nähden innokas kertoessaan uudesta pestistään:

-Tällä hetkellä sanat eivät riitä selittämään, kuinka suuri kunnia ja etuoikeus tämä mahdollisuus minulle on. Olen kiitollinen Suomen liitolle ja valmentajille tästä nimityksestä; ennen kaikkea heidän luottamuksestaan minuun. Olen onnistunut vaikuttamaan positiivisesti kaikkiin valmentamiini seurajoukkueisiin Euroopassa, ja nyt minulle tarjoutuu mahdollisuus tehdä samoin maajoukkuetasolla.

Mosqueda tunnistaa vaikean tilanteen ja kertoo ensimmäisistä askelistaan, joita tulee ottamaan uudessa roolissaan:

-Ensimmäinen tehtäväni on tutustua kaikkiin mukana oleviin henkilöihin ja heidän rooleihinsa. Seuraavaksi pyrin arvioimaan pelaajia, jotka kuuluvat maajoukkuerinkiin tällä hetkellä. Haluan myös luoda hyvät suhteet kaikkiin joukkueisiin ja korostaa, että olen täällä töissä heille ja teen työtä yksinomaan Suomen jenkkifutiksen kehittämiseksi parhaalla mahdollisella taidollani. Roope Noronen ja koko liitto on tehnyt erinomaista työtä, ja olen täällä tuomassa omat näkemykseni nykyisten rinnalle.

Lähtökohtaisesti yhden kauden pestiin valmistautuvalla Mosquedalla on selkeä tavoite tulevalle kesälle:

-Tavoitteenamme on pelata Euroopan mestaruudesta.  Tuota tavoitellessa meidän on tunnistettava oma roolimme pandemian kukistamisessa ja varmistettava, että toiminta on turvallisia ja pelaajat tulevat olemaan fyysisesti valmiita pelaamaan syksyllä. Valmistautuminen tulee olemaan kaikesta aiemmasta poikkeavaa, koska joudumme sopeutumaan ympäröivään tilanteeseen. On ehdottoman tärkeää, että maajoukkuetoiminta ei vaaranna sarjojen operaatioita tulevana kesänä. Korostan toiminnassa avoimuutta pelaajien maajoukkuehenkilöstön ja seurojen kesken. Hoidamme omat hommamme maajoukkueen osalta parhaalla mahdollisella tavalla.

EM-välierät elokuun 7.

Jenkkifutiksen kalenterissa elokuun seitsemäs päivä on lukittuna EM-välieräpelille. Vaahteraliigan ohjelmassa on tauko ja maajoukkueen tavoitteena on kukistaa rakas vastustaja Ruotsi Vantaalla MUP-areenan turffilla.  Maajoukkue kootaan yhteiselle leirille tiistaina 3. elokuuta ja joukkue on kasassa lauantain välieräpeliin saakka.  Haastavista olosuhteista johtuen edeltävä valmistautuminen tapahtuu virtuaalisesti. Uuden päävalmentajan johdolla on tarkoitus järjestää ensimmäinen miesten maajoukkueen virtuaalinen kokoontuminen jo huhtikuun aikana.

Coach Mosquedo hyppää mukaan niin sanotusti liikkuvaan junaan. Maajoukkueen aiempi henkilöstö säilyy entisellään ja hyökkäyksen sekä puolustuksen koordinaattorit Mikko Koikkalainen (OC) ja Kalle Karppinen (DC) jatkavat rooleissaan kohti EM-kisoja. Välieräpelin lisäksi maajoukkueen ohjelmassa on joko finaali, tai pronssiottelu sekä alustavasti Ruotsin kanssa pelattavaksi sovittu perinteinen maaottelu.  Lokakuulle suunnitellun Ruotsi-ottelun on tarkoituksena toimia valmistavana pelinä jompaankumpaan EM-mitalipeliin.

SAJL:n hallitus seuraa koko ajan pandemiatilanteen kehittymistä ja on tietoinen, että Ranskassa ei pelata pääsarjaa kaudella 2021. Ranska on yksi niistä neljästä maasta, jotka ovat selviytyneet EM-mitalipeleihin. Puheenjohtaja Noronen kertoo missä EM-pelien osalta mennään nykyisen tiedon mukaan:

-Tämän hetken tiedon mukaan EM-välierät pelataan sovitusti. Toki korona-tilanne voi aiheuttaa tähänkin vielä muutoksia, mutta tällä hetkellä valmistaudumme kaatamaan Ruotsin ja etenemään EM-loppuotteluun.

Suomen ja Ruotsin ohella finaalipaikasta taistelevat keskinäisessä pelissään Italia ja Ranska.

Suomella on mahdollisuus taistella kuudennesta EM-tittelistään syksyllä 2021

Rekrytointi maaliin pienellä viiveellä

Maajoukkueen päävalmentajan positio avattiin hakuun viime vuoden syksyllä Tuomas Heikkisen ilmoitettua siirtymisestään vaahteraliigajoukkue United Newland Crusadersin päävalmentajaksi. Heikkinen ehti toimia pitkään maajoukkueessa useissa eri valmennuksen rooleissa ja viimeiset 11 vuotta leijonajoukkueen päävalmentajana. Heikkisen johdolla Suomi ylsi kolme kertaa EM-lopputurnaukseen, joista saavutuksena pronssisija kotikisoista 2018. Uuden päävalmentajan hakuprosessi kesti odotettua pitempään. Syynä tähän oli pääasiassa epävarmuus maajoukkuetoiminnan käynnistämisen ajankohdasta.

Kuvat: Mele Mosqueda, Sebastian Trabold, Jari Turunen

Lue myös:  Press release