Miesten jenkkifutismaajoukkue valmistautuu lauantain EM-välierään Pajulahdessa

Suomen miesten maajoukkueen harjoitusryhmä kokoontuu tiistaina Liikuntakeskus Pajulahteen valmistautumaan 5.8. Myyrmäessä pelattavaan EM-välieräpeliin.  Vastaan asettuva Ruotsi on voittanut joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista. Lauantain pelissä on panoksena paikka syksyn EM-loppuotteluun.

Maajoukkueen päävalmentaja Mikko Koikkalainen on päässyt tarkkailemaan leirille kutsuttuja pelaajia läpi kesän kotimaan sarjojen peleissä ja nyt edessä on kolmen päivän tiukka leiritys. Pajulahden leirin aikana tasokkaasta leiriryhmästä valitaan lauantaina siniset leijonapaidat päälleen pukeva kokoonpano. Näin HC Koikkalainen kertoo tiistaista perjantaille kestävän leirin ohjelmasta:

-Mahtava päästä taas töihin tämän joukkueen kanssa. Maajoukkueen vuosikalenteri on aina haasteellinen, mutta onneksi pääsimme kokoontumaan jo keväällä ensimmäisen kerran yhteen. Alkava viikko on sitten täyttä toimintaa. Ohjelma on tiivis ja luvassa on paljon uuden opettelua ja treenaamista. Joukkue on tälläkin kertaa yhdistelmä konkareita ja nuoruutta. Tämä on mielestäni hyvä juttu, kokeneemmat pelaajat osaavat näyttää nuoremmille, kuinka maajoukkueessa toimitaan ja ovat myös hyvä tuki pelikirjojen kanssa.

Suomi raivasi tiensä EM-mitalipeleihin kukistamalla syksyllä 2022 Tanskan ja Tšekin suurinumeroisesi 60–13 ja 10-42. Nyt vastaan on asettumassa vuosien varrelta tutuin mahdollinen vastustaja Ruotsi, joka Koikkalaisen mukaan on uusiutunut aiempiin kohtaamisiin verrattuna.

-Viime syksyn otteluihin verrattuna kentällä nähdään varmasti melko samanlainen Suomi, mutta myös uutta on luvassa. Pelityyliltään Ruotsi tulee etenkin puolustuksen puolella olemaan selkeästi erilainen vastustaja, joten tämä tulee tuomaan hieman muuttamaan hyökkäyksemme pelitapaa. Tämän hetken tietojen mukaan Ruotsin pelinrakentaja tulee pitkästä aikaa olemaan joku muu kuin Philip Juhlin. Meidän puolustuksellemme tämä tuo oman kierrepallon valmistautumiseen.

Koikkalainen toivoo lauantaiksi Vantaalle paikalle suuren äänekkään kotiyleisön

-Haaste on lauantaina kova. Olemme hävinneet kaksi edellistä ottelua Ruotsia vastaan, joten mihinkään ylimielisyyteen ei varmasti kukaan sorru. Ruotsi on ollut viime vuosina todella hyvä joukkue eri ikäluokissa ja tämä kertoo heidän tasostaan paljon. Filmiä katsoessa pistää erityisesti silmään kova urheilullisuus läpi joukkueen. Meidän edellisen kohtaamisemme jälkeen Ruotsin valmennus on mennyt pääosin uusiksi, joten valmistautumisessa ei kovin paljoa voi tukeutua vanhoihin tietoihin.

-Joukkueena toivomme tietysti, että lauantaina saamme pelata suurilukuisen ja äänekkään kotiyleisön edessä. Panoksena on pääsy EM-finaaliin. Mitä vaikeampaa Ruotsin kommunikaatio kentällä on, sen suurempi etu se meille on.

EM-välieräpeli Suomi-Ruotsi pelataan lauantaina 5.elokuuta Vantaalla Suomen jenkkifutismaajoukkueen kotiareenalla, Myyrmäen jalkapallostadionilla klo 13:00.  Ottelun voittaja saa vastaansa EM-loppuotteluun sunnuntaina 6.8. pelattavan Itävalta-Italia pelin voittajan.  Suomen miehet ovat pelanneet edellisen kerran EM-loppuottelussa vuonna 2001.

Liput ennakkoon: Lippu.fi

Kuva: Jari Turunen

 

Ohjelmaa koko perheelle klo 11:00 alkaen

Lauantain maaottelutapahtuma käynnistyy aamupäivällä jo klo 11:00, jolloin Myyrmäen jalkapallostadionin tapahtumatorille on järjestetty ohjelmaa koko perheelle. Jenkkifutiksen lajikokeilun ohella voit kokeilla vaikka Suomessa uutta addiktoivaa lajia cornholea. Paikalla myös musiikkia, kasvomaalausta, jefuleijona sekä tuote-esittelyjä. Tapahtumatorille on vapaa pääsy. Tervetuloa paikalle hyvissä ajoin.