Miesten joukkue lippupallon EM-turnaukseen valittu

Suomen miesten lippupallomaajoukkueen EM-kisoihin matkaava 12 pelaajan joukkue on valittu. Suomen miehet tavoittelevat mitalia syyskuun lopussa Pariisissa pelattavassa EM-turnauksessa sekä paikkaa ensi vuoden Saksan MM-kisoissa.

Miesten maajoukkueen valmennusjohto julkaisi lauantaina vahvasti uudistuneen joukkueen. Pariisin koneeseen hyppää mukaan ainoastaan neljä pelaajaa, jotka olivat mukana vuoden 2024 MM-kotikisojen rosterissa.

Päävalmentaja Petrus Penkki on tyytyväinen EM-turnaukseen matkaavaan kokoonpanoon. Joukkueen rakentamisen pohjana on ollut lippupallon olympiaprojektin ohjenuora: fokus pelaajien nopeudessa ja urheilullisuudessa.

Joukkue on aivan eri näköinen kuin viime vuoden kisajoukkue. Olen todella iloinen, että olemme saaneet uusina pelaajina mukaan monivuotisen ELF-ammattilaisen Viljo Lempisen ja Vaahteraliigan tuoreen Ari Tuuli Trophyn voittaneen Suomen mestarin Luukas Eerolan. Nämä herrat ovat taidoiltaan poikkeuksellisia pelaajia Suomen futiskartalla. Lisäksi Kokkola Scorpionsin Rasmus Kuivanto tuo 196 cm pituudellaan elementin, jota ei meillä viime vuoden joukkueessa ollut, Penkki kommentoi.

Nopeutta joukkueeseen tuovat yleisurheilukentiltä lippupalloon värvätyt pelaajat. Jenkkifutiskentilläkin muutaman kauden ajan pelanneella pikajuoksija Willem Kajanderilla on runsaasti flag-kokemusta. Uusina kykyinä maajoukkuedebyyttinsä tekevät myös pikajuoksijataustaiset Tuukka Huuskola sekä Joona Luotonen. Huuskolalla on aiemmin ollut hallussaan 150 metrin juoksun Suomen ennätys, ja Luotonen on pikajuoksu-uransa lisäksi saavuttanut mm. hopeaa pituushypyn halli-SM-kisoissa. Joukkueen nopeimpien pelaajien roolina on toimia ns. rushereina – pelaajina, jotka ryntäävät heti aloituksen jälkeen ahdistelemaan vastustajan pelinrakentajaa.

Petrus Penkin mukaan maajoukkuevalinnoissa fokus ollut pelaajien nopeudessa ja urheilullisuudessa (Kuva: Laura Helminen)

Linnainmaan paluu Pariisiin

Kokemusta joukkueeseen tuo kapteeni, 31-vuotias Kimi Linnainmaa, jonka debyytti lippupallomaajoukkueessa nähtiin samaisessa Pariisissa nuorten EM-turnauksessa vuonna 2008. Nykyisin Pariisin INSEAD-yliopistossa jatko-opiskelevalle Linnainmaalle tämän vuoden turnausta voi kutsua kotikisoiksi.

Linnainmaa toimii kapteenina yhdessä pelinrakentaja Miro Kadmiryn kanssa.

Suomen joukkue Pariisin EM-turnauksessa 2025

  • Luukas Eerola (Porvoon Butchers)
  • Arttu Heikkilä (Seinäjoki Crocodiles)
  • Tuukka Huuskola (Ikaalisten Urheilijat)
  • Johannes Jauhiainen (Helsinki FlagLions)
  • Miro Kadmiry (Helsinki FlagLions)
  • Willem Kajander (Helsinki FlagLions)
  • Rasmus Kuivanto (Kokkola Scorpions)
  • Micky Kyei (Porvoon Butchers / Helsinki FlagLions)
  • Viljo Lempinen (Helsinki Roosters)
  • Kimi Linnainmaa (Helsinki FlagLions)
  • Joona Luotonen (IF Sibbo Vargarna / Helsinki FlagFootball)
  • Phung Nguyen (Porvoon Butchers / Helsinki FlagLions)
Valmennus:
  • Petrus Penkki, päävalmentaja
  • Miikka Lievonen, puolustuksen koordinaattori
  • Jasmin Lindqvist, apuvalmentaja
  • Henri Kurki, joukkueenjohtaja
  • Pekka Rantala, scouting-valmentaja (kotiin jäävä)

 

Kiitokset Vantaan kaupungille ja erotuomareille

Päävalmentaja Penkki haluaa esittää erityisen kiitoksen Vantaan kaupungille sekä lippupallon erotuomareille avusta kisoihin valmistautumisessa. Vantaa on tarjonnut joukkueelle erinomaiset puitteet harjoittelulle Myyrmäki-hallissa. Erotuomarit ovat tukeneet harjoittelua auttamalla tunnistamaan tilanteita ja tekniikoita, jotka saattaisivat johtaa turhiin rangaistuksiin. Lyhyellä lippupallokentällä kymmenen jaardin rangaistus voi osoittautua kohtalokkaaksi tasaisissa otteluissa.

EM-turnaus 25.–27.9.2025, Pariisi

Pariisin EM-turnauksessa 24 maata on jaettu neljään lohkoon. Suomen lohkossa pelaavat:

  • Saksa (2)
  • Tanska (7)
  • Suomi (10)
  • Puola (15)
  • Belgia (18)
  • Slovenia (23)
 
Suomi kohtaa avausottelussaan EM-kisojen kestomenestyjän Tanskan torstaina klo 9.00 Suomen aikaa. Lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee kahdeksan maan mitalipeleihin. Suurin osa EM-turnauksen otteluista on seurattavissa maailmanliitto IFAF:n IFAF TV streaming-palvelussa.
 
Tutustu: