Miesten ykkösen runkosarja pakettiin Tampereella

Koronan takia kovia kokenut miesten I-divisioona saadaan runkosarjan osalta valmiiksi lauantaina. Tampereen Pyynikillä klo 17.30 alkaen kohtaavat sarjan kärkijoukkue Saints ja Pori Bears.

Lauantain ottelussa panoksena on välieräpelin kotietu.  Isäntäjoukkue Saints on jo varmistanut runkosarjan kärkipaikan ja Nordmenin vetäydyttyä sarjasta tamperelaiset etenevät suoraan vuoden 2021 Spagettimaljaan. Sarjan kakkos- ja kolmossijan kohtalo on yhä ratkaisematta. Bearsilla on mahdollisuus nousta pelaamalla sarjan kakkospaikalle ja samalla välieräpelin isännäksi kukistamalla lauantaina Saintsin.

Tamperelaiset lähtevät lauantain otteluun selvältä ennakkosuosikin paikalta. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli kuitenkin tiukka ja vielä puoliajalla tilanne oli tasan 21-21 (Lopputulos 35-42). Saintsin aseena kuluvalla kaudella on ollut tappavan tehokas juoksupeli, jossa joukkueen yhdysvaltalaiskeskushyökkääjä Charles Arnold on saanut isokokoisen linjan avustamana tehdä tuhoisaa jälkeä 175 jaardin ottelukohtaisella keskiarvolla. Kun Arnoldia on säestänyt Matti Airaksinen 72 jaardin keskiarvollaan, on sarja vaarallisimman juoksuhyökkäyksen titteli taattu.

Bears on I-divisioonan heittotilaston kärkijoukkue. Pelinrakentaja Jessie Robbins on saanut pallon lentämään yli 200 jaardin keskiarvolla, mutta monipuolinen yhdysvaltalainen on myös tamperelaisten jälkeen kolmannella sijalla sarjan juoksutilastoissa. Taitava dual-threat pelinrakentaja tekee porilaishyökkäyksestä vaikeasti puolustettavan.

Bearsin Jessie Robbins on löytänyt laitureitaan yli 200 jaardin ottelukohtaisella keskiarvolla (Kuva: Mikko Mäkelä)

Tasainen kolmikko

I-divisioonassa jäljellä olevan kolmikon, Saints, Bears ja Eagles keskinäiset kohtaamiset ovat olleet äärimmäisen tasaisia ja yhtä vaille kaikki pelit ovat päättyneet maalin marginaalilla. Tiukoissa paikoissa tamperelaiset ovat onnistuneet venymään voittoon ja sitä kiitoksena jo varmistunut Spagettimaljan isännyys 11.9. Pyynikillä. Kun sarjaohjelmasta siivotaan pois mitätöidyt ECG:n ja Nordmenin pelit, jäljelle jäävät oheiset tulokset.

  • Saints –  Eagles  27 – 26 (14 – 7)
  • Eagles –  Bears   36 – 30, 30 – 30 (10 – 13) ja.
  • Bears –  Saints   35 – 42 (21 – 21)
  • Eagles –  Saints  21 – 34 (14 – 14)
  • Bears –  Eagles  14 – 7 (7 – 7)

 

Mikäli Saints voittaa lauantaina, joudutaan ykkösessä turvautumaan välierän kotiedun ratkaisevaan arvontaan.

Alun perin viiden joukkueen sarjana käynnistynyt I-divisioona on kutistunut kolmen joukkueen taisteluksi.  Sarjan käynnistyessä mukana olleet East City Giants Helsingistä ja Nordmen Rovaniemeltä ovat vetäytyneet peleistä omalla päätöksellään koronaprotokollan noudattamisesta johtuvan pelaajapulan takia.  Kilpailusääntöjen mukaisesti molempien joukkueiden tulokset ja otteluiden tilastot mitätöidään. (Yllä olevissa pelaajatilastoissa ei ole vielä huomioitu Nordmen-pelien vaikutusta lukuihin.)

Kuvat: Tytti Martikainen, Mikko Mäkelä