Naiset hioivat jenkkifutistekniikoitaan Pajulahdessa
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon liitto järjesti viikonloppuna jo perinteeksi muodostuneen naisten tekniikkaleirin Liikuntakeskus Pajulahdessa. Lähes 70 pelaajaa ja kymmenen valmentajaa keskittyi jenkkifutiksen perusteknikoihin käytännön harjoittein.
Naisten tekniikkaleiri kohdistettiin tällä kertaa pelaajille, jotka olivat ehtineet pelaamaan jenkkifutista vähintään yhden kauden ajan. Leirin vetäjänä toimi naisten maajoukkueen päävalmentaja Samu Juppo, joka oli tyytyväinen viikonlopun antiin. Vaikka viikonloppua ei ollut profiloitu maajoukkueen karsintaleiriksi, sai päävalmentaja hyvän näkymän potentiaaliin myös kesän EM-otteluita silmällä pitäen.
-On ollut hienoa nähdä jälleen paljon uusia pelaajia perinteikkäällä tekniikkaleirillä. Täällä valmentaminen on aina todella antoisaa, kun pelaajista hehkuu into oppia ja omaksua uusia asioita. Leiri on tiukka viikonlopun rutistus pelaajilta harjoituksineen, luokkineen ja oppimisineen. Uskon kuitenkin, että pelaajille tämä on antoisa leiri, josta riittää paljon kotiin vietävää. Maajoukkueen osalta tämä on loistava tilaisuus nähdä uusia potentiaalisia pelaajia jo kesän EM-otteluihin.
Tyttöjen oma tekniikkaleiri Turussa 3.2.2024
Leiritystä on alkuvuoden aikana tarjolla myös kokemattomammille jenkkifutareille. Turku Trojans ja SAJL järjestävät tytöille avoimen tekniikkaleirin lauantaina 3.2.2024 Turussa Impivaaran jalkapallohallissa. Tyttöjen leirin kohderyhmänä ovat uudet ja kokeneet tyttöjenkkifutarit, jotka ovat syntyneet 2004-2010. Leirille saapuvat uudet harrastajat saavat tarvittavat varusteet lainaksi leiripäivän ajaksi.
Päivän aikana harjoitellaan lajitekniikoita ja lopuksi pelataan. Valmentajina eri pelipaikoille toimivat myöhemmin ilmoitettavat maajoukkuetason coachit.
Tyttöjen leirille on varattu tilaa 70 nuorelle pelaajalle ja vasta-alkajalle. Yli puolet paikoista on jo varattu. Ilmoittautuminen päättyy torstaina 25.1. klo 16:00.
Leirin tukijana toimii OP Turun Seutu, joka mahdollistaa leiripäivän tarjoamisen veloituksetta osallistujille.
Leiri-info ja ilmoittautuminen: Tyttöjen tekniikkaleiri 2024