Naisten divisioonien otteluohjelmat päivitetty

Naisten 1- ja 2-divisioonien aikatauluja on korjattu uusittujen otteluohjelmien sekä sarjojen kokoonpanomuutosten takia. Tigersin vetäydyttyä ykkösestä II-divisioonaa päästään pelaamaan kolmella joukkueella.

Naisten I-divisioona potkaistaan käyntiin Tampereella 12. kesäkuuta liigasta alemmalle sarjatasolle tiputtautuneen viime kauden hopeajoukkue Saintsin kohdatessa sarjan tulokasjoukkue Royalsin.  Sarjan yhdeksän joukkuetta on jaettu kahteen maantieteellisen lohkoon, joissa joukkueet pelaavat kaksinkertaisen sarjan.  Ykkösdivisioonan mestaruudesta päästään pelaamaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Tutustu:  1-divisioonan sarjaohjelma

Kakkosessa kolmella joukkueella

Kakkosdivariin aiemmin ilmoittautuneet Porvoon Butchers ja Lahden Panthers saivat seurakseen keväällä tehtyjen päätösten johdosta Hämeenlinna Tigersin.  Kolme joukkuetta pääsee mittaamaan paremmuutta yksikertaisessa sarjassa, jossa mestaruus ratkaistaan kahden keskinäisissä otteluissa parhaiten pärjänneen kesken. Loppuottelu on merkattu kalenteriin elokuun 8. päivälle.

Tutustu: 2-divisioonan sarjaohjelma

 

Kansikuva: Jari Turunen