Naisten EM-kisat viiden joukkueen sarjana

Amerikkalaisen jalkapallon naisten seuraava Euroopan mestaruus ratkeaa kesällä 2024.  Aiemmista kaavailuista poiketen pelimuotona tulee olemaan viiden parhaan rankingin omaavan maan yksinkertainen sarja.

Suomen naiset ovat voittaneet molemmat tarjolla olleet amerikkalaisen jalkapallon EM-tittelit vuosina 2019 ja 2015.  Seuraavan kerran mestari kruunataan kesällä 2024, jolloin viisi maanosan parasta joukkuetta ovat saaneet keskinäiset pelinsä pelattua. Alkuperäinen suunnitelma lohkoihin jaettavasta peliformaatista on näin hyllytetty ainakin toistaiseksi.

EM-titteli ratkaistaan viiden maan keskinäisten pelien perusteella. Jokainen maajoukkue pääsee pelaamaan kaksi koti- ja kaksi vieraspeliä, joista ensimmäiset ajoittuvat tulevalle kesälle. Alustavan aikataulun mukaan Suomen pelit pelataan toukokuun ja elokuun viimeisinä viikonloppuina. Suomen avauspeli Espanjaa vastaan on määrä pelata toukokuussa 2023.

Otteluohjelman pohjana on IFAF-ranking, joka perustuu kesän 2022 MM-kisojen tuloksiin.  Iso-Britannia on sijoitettu maanosan ykköseksi MM-hopeallaan ohitse edellisten kisojen Euroopan mestari Suomen.  Espanja, joka ei ollut mukana naisten MM-kisoissa on rankingin vitonen.

EM-sarja huipentuu elokuussa 2024 pelattavaan Iso-Britannia – Suomi peliin, joka saattaa olla statukseltaan tittelipeli sarjamuotoisuudesta huolimatta.

Lue lisää:  IFAF tiedote

National_Team_FinlandNational_team-logo-cmyk