Naisten maajoukkue lauantain Espanja-peliin on valittu

Suomen jenkkifutisnaiset aloittavat Euroopan mestaruutensa puolustamisen lauantaina Myyrmäen jalkapallostadionilla.  Maajoukkueen valmennusjohto on nyt julkaissut Espanja-peliin valitun rosterin.

Jenkkifutiksen Euroopan mestaruudesta taistelee viisi joukkuetta, jotka kohtaavat toisensa yksinkertaisessa sarjassa 2023-2024.  Suomen avauspeli pelataan lauantaina 27.5. maajoukkueen omalla kotiareenalla, Myyrmäen jalkapallostadionilla Vantaalla.

Ensimmäiseen peliinsä päävalmentajan roolissa valmistautuva Samu Juppo on tyytyväinen viikonlopun Pajulahti-leirin antiin ja lähtee nyt valitulla kokoonpanolla lauantain peliin luottavaisena:

-Viikonlopun leiri Pajulahdessa päästiin viemään suunnitelmien mukaisesti läpi. Erityisesti olen tyytyväinen hyökkäyksen pelin kehittymiseen viikonlopun aikana. Oma hyökkäys aiheutti jo päänvaivaa meidän omalle kovalle puolustuksellemme. Espanja otteluun lähdetään leirin jälkeen vallan luottavaisin mielin. Haluamme lauantain ottelussa osoittaa, että hallitseva Euroopan mestari on valmis puolustamaan mestaruuttaan ensimmäisestä ottelustaan lähtien. Haluamme luoda ensimmäisellä ottelulla hyvän pohjan kehitykselle läpi koko EM-otteluiden sarjan.

Suomen kokoonpano Espanja-peliin

QB Salminen Aada Helsinki Roosters
QB Söderholm Essi Helsinki Wolverines
RB Huuska Mira Jyväskylä Jaguars
RB Jääskelä Mari Helsinki Wolverines
RB Kuusinen Tytti Boston Renegades
RB Kyröläinen Annika Oulu Northern Lights
RB Nuutinen Lillian Tampere Saints
RB Väisänen Suvi Turku Trojans
WR Ahonen Lotta Tampere Saints
WR Jansen Tiia Turku Trojans
WR Järn Emmi Helsinki Wolverines
WR Korhonen Milla Tampere Saints
WR Nirhamo Kirsti Turku Trojans
WR Saros Noora Tampere Saints
OL Hiltunen Laura Helsinki Roosters
OL Myrsky Tiitu Helsinki Wolverines
OL Mäkinen Tia Turku Trojans
OL Patana Jenni Jyväskylä Jaguars
OL Saarenpää Anna-Kaisa Helsinki Wolverines
OL Sistonen Anna-Kaisa Oulu Northern Lights
OL Tuikkala Leena Oulu Northern Lights
OL Ylinen Oona Oulu Northern Lights
DB Hakala Janna Tampere Saints
DB Hautamäki Jenna Jyväskylä Jaguars
DB Inkilä Sara Turku Trojans
DB Jalava Veera Tampere Saints
DB Pehkonen Niina Tampere Saints
DB Ropanen Hanna Turku Trojans
DB Suorsa Jenni Oulu Northern Lights
DB Tuomi Oona Turku Trojans
DB Wasenius Olga Turku Trojans
LB Joro Aino Tampere Saints
LB Karhu Nelly Tampere Saints
LB Laajapuro Evi Jyväskylä Jaguars
LB Möttönen Tiina Helsinki Wolverines
LB Reid Sara-Sofia Tampere Saints
LB Saastamoinen Essi Turku Trojans
DL Alanko Anni Helsinki Wolverines
DL Lindfors Linnea Helsinki Roosters
DL Puska Mila Kotka Eagles
DL Ramela Sini Helsinki Wolverines
DL Roivainen Riikka Jyväskylä Jaguars
DL Rönkä Leena Tampere Saints
DL Tiainen Tytti Wasa Royals
DL Tiihonen Iina Jyväskylä Jaguars

Tule kannustamaan lauantaina

Lauantain Suomen maajoukkue tarvitsee sen tutun 12. pelaajan mukaan varmistamaan parhaan suorituksen kentällä.  Myyrmäen jalkapallostadionilla yleisön ruokahuollosta vastaa Dogs & Deli ja maajoukkueen yhteistyökumppani Bio Steel tarjoaa katsojille tuotemaistiaiset ottelun päätyttyä.

Liput: Naisten EM / Women’s European Championships 23/24 – osta viralliset liput | lippu.fi

 

Kuva: Tero Turunen