Naisten Vaahteraliigan runkosarja puolessa välissä Trojansin komennossa
Naisten Vaahteraliiga ohittaa viikonloppuna puolivälinsä Helsinki Wolverinesin saadessa sunnuntaina vieraakseen Tampere Saintsin. Turku Trojans on hallinnut alkukautta voittamalla kaikki pelinsä.
Naisten Vaahteraliigan joukkueet ovat pelanneet alkukesän aikana vaihtelevan määrän otteluita, mutta sarjan kärkipaikka on suvereenisti mestaruutta puolustavan Trojansin hallussa. Joukkue on voittanut kaikki neljä pelaamaansa ottelua ja kotietu välieräpelissä on sinettiä vaille varma. Turkulaiset ovat voittaneet kovimpana haastajanaan kauteen lähteneen Wolverinesin jo kahdesti Saintsin sekä Oulun Northern Lights kertaalleen.
Sunnuntaina haetaan kiinnitystä välierän kotietuun.
Sunnuntaina 2.7. Helsinki Wolverines ja Tampere Saints kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Wolverinesin sarjataulukon voittosarakkeesta löytyy vasta yksi W-merkintä ottelusta sarjanousija Northern Lightsia vastaan. Samat kaksi pistettä oululaisilta on kerännyt myös tamperelaiset, joille sunnuntain peli on vasta kauden kolmas. Sunnuntaina ratkaistaan, kumpi joukkueista nousee neljään pisteeseen ja ottaa tiukan otteen välieräpelin kotietuun.
Alkukauden esitysten perusteella Saints lähtee vieraspeliin Velodromille hienoisena ennakkosuosikkina. Epätasainen määrä pelejä saattaa aiheuttaa tilastoharhaa asetelmaan, mutta tamperelaiset ovat naisten liigan statseissa kärkipaikalla useassa kategoriassa. He ovat edenneet eniten per peli ja tehneet keskimäärin eniten pisteitä otteluissaan. Vähiten kategoriassa Saints on kärjessä päästetyissä pisteissä sekä jaardeissa. Saintsin paidasta löytyy myös sarjan vaarallisin pisteiden tekijä, laitahyökkääjä Lotta Ahonen, jonka ottelukohtainen tehtyjen pisteiden keskiarvo on komea (19 pts/game).
Tulospalvelu: 2.7.2023 17:00 Helsinki Wolverines – Tampere Saints, Naisten Vaahteraliiga – Jenkkifutis tulospalvelu
Tutustu:
- Naisten Vaahteraliigan sarjataulukko
- Naisten Vaahteraliigan otteluohjelma
- Naisten Vaahteraliigan tilastot
Kuva: Kari Toivonen