Naisten Vaahteraliigan runkosarjasta pelattu nyt puolet

Naisten Vaahteraliigassa kaikki joukkueet ovat kohdanneet toisensa nyt kertaalleen. Hallitseva mestari Trojans on voittanut kaikki neljä otteluaan.

Trojans ei ole antanut haastajien yllättää alkukauden peleissä. Turkulaiset ovat keränneet neljästä pelaamastaan ottelusta täyden pistepotin ja päästäneet vastustajan maalialueelleen vain kolme kertaa. Tiukimmille Trojansin on laittanut Wolverines, joka taipui mestareilla kauden avauskierroksella niukasti 12-6.  Turkulaisjoukkue on sarjassa ainoana profiloitunut heittäväksi joukkueeksi ja nuori pelinrakentaja Lotta Wulff on heittänyt touchdowneja kaksi kertaa enemmän, kuin kaikki muut sarjan pelinrakentajat yhteensä.  Viikonlopun viidennellä sarjakierroksella turkulaiset olivat lepovuorossa.

Wolverines – Saints 56-0 (28-0)

Naisten Vaahteraliigan sunnuntaiottelussa Helsinki Wolverines ei antanut Tampere Saintsille yllätysmahdollisuuksia. Vahvaa juoksupeliä pelaava Wolverines runnoi pallon vastustajan maalialueelle kahdeksan kertaa. Viidesti touchdownin suorittajana oli kokenut keskushyökkääjä Tytti Kuusinen. Suorituksillaan Kuusinen nousi sarjan puolivälissä touchdown-tilaston kärkipaikalle.

Tamperelaiset lähtivät otteluun ilman alkukauden ehdotonta ykköspelaajaansa Aino Joroa ja tämä näkyi iskukyvyssä molemmin puolin palloa. Saintsin puolustaistelun kärkinimi oli sunnuntaina Kiia Hietala kahdeksalla taklauksellaan.

Sunnuntain ottelun parhaina palkittiin Wolverinesin Kuusinen, sekä Saintsin Hanna Heininen.

Tutustu:  Ottelu data ja tilastot


Steelers – Royals 34-0 (7-0)

Kuopio Steelers ei antanut vaasalaisille vieraille mahdollisuuksia voittaessaan liigan sunnuntain toisessa ottelussa Royalsin puhtain lukemin 34-0.  Kapealla rosterilla Kuopioon saapunut vaasalaisjoukkue taisteli rajusti ensimmäiset kaksi neljännestä ja puoliajalle siirryttiin tiukassa 7-0 tilanteessa.

Ottelun toisella neljänneksellä kotijoukkue lisäsi vauhtia ja erityisesti pelinrakentaja Milla Korhonen oli hyvässä vireessä. Korhonen heitti ottelussa kaksi touchdownia ja juoksi itse pallon kanssa maaliin kahdesti. Yksi Steelersin touchdowneista syntyi Saara Asikaisen komeasta 55 jaardisesta lentopotkun palautuksesta.

Royalsin puolustustaitelun suuri sankari oli kahteen suuntaan urakoinut Ida Similä, joka kartutti taklaustilastojaan 10 suorituksella.

Tutustu:  Ottelu data ja tilastot

Tilastojen kärkisuorittajat








Tutustu:  Naisten Vaahteraliigan sarjataulukko

Kuva:  Jari Turunen