Nikander ja Järn Damenbundesliigaan

Naisten Vaahteraliigan mestarijoukkue Wolverines Ladiesin Janika Nikander ja Emmi Järn pelaavat tulevan kauden Saksassa. Wolverines tiedotti tehokaksikkonsa siirtymisestä Saksan korkeimmalle sarjatasolle Damenbundesligaan verkkosivuillaan.

Janika Nikander ja Emmi Järn olivat tärkeässä roolissa Wolverines Ladiesin voittaessa neljännen perättäisen mestaruutensa kauden 2020 päätteeksi.  Nikander oli kauden aikana joukkueensa toiseksi tehokkain taklaaja 13 taklauksella. Järn pelasi lyhyessä runkosarjassa ainoastaan kaksi peliä keräten niissä 6 taklausta ja kaksi syötönkatkoa. Nikader onnistui katkaisemaan vastustajan heiton kaudella kertaalleen.  Nyt naiset lähtevät laajentamaan kokemustaan kansainvälisille kentille.

Nikanderin ja Järnin joukkue tulevalla kaudella on Stuttgart Scorpions Sisters. Joukkue ylsi kaudella 2019 Saksan mestaruusotteluun asti voittamalla etelälohkon mestaruuden, mutta hävisi mestaruusottelussa Berlin Kobrasille niukasti. Damenbundesligan kausi 2020 jäi Saksassa pelaamatta pandemian takia.

Monipuolisiin rooleihin

Suomalaisilla on suunnitelmissa siirtyä kansainvälisille kentille jo aiemmin, mutta koronatilanne Euroopassa vesitti aiemmat suunnitelmat. Pandemiatilanteen parantuminen Euroopassa sekä houkutteleva ja monipuolinen rooli Stuttgartissa sai kansainvälisestä urasta haaveilleet naiset tarttumaan mahdollisuuteen.  Kaksikko tullaan näkemään Scorpionsissa niin pelaajina, apuvalmentajina kuin myös fysiotiimissä. Emmi ja Janika toimivat päivätyökseen koulutettuina hierojina sekä urheiluhierojina, joten rooli joukkueen fysiotiimissä on heille luonteva.

Kausi Saksassa on tarkoitus potkaista käyntiin heinäkuun alkupuolella yhdeksän joukkueen voimin. Kauden avausottelussaan Scorpions Sisters saa vastaansa Munich Cowboysin.

Lue lisää: Wolverines

 

Katso Nikanderin ja Järnin haastattelu Stuttgartista