1

Nuoret U19 jefuleijonat PM-kisoissa

Suomen miesten U19 maajoukkue osallistuu Tanskan Helsingörissä 19-23. lokakuuta 2021 järjestettäviin jenkkifutiksen PM-kisoihin.  Joukkue kohtaa avauspelissään Ruotsin torstaina 21.10.

Amerikkalaisen jalkapallon U19-ikäryhmän PM-kisat pelataan tänä syksynä kolmen maan kesken. Suomen lisäksi mestaruudesta taistelevat kisojen isäntämaa Tanska sekä Ruotsi.  Tanska ja Ruotsi ehtivät pelata jo keskinäisen pelinsä keskiviikkona. Kisojen avausottelussa Ruotsi murskasi isännät lukemin 50-0 (37-0).

Suomella kaksi leiriä alla

Suomen maajoukkue on valmistautunut kisoihin kahdella leirityksellä. Ensimmäinen yksipäiväinen leiri järjestetiin 11.9. Helsingissä ja lopullinen valintaleiri 16-17.10. Pajulahdessa.  Joukkue lentää keskiviikkona Tanskaan ja kohtaa murskaavasti kisat aloittaneen Ruotsin torstaina klo 17.30 alkaen (Suomen aikaa).  Kaikki ottelut ovat katsottavissa suorina lähetyksinä Tanskan liiton Youtube-kanavalta (linkki alla).

Suomen maajoukkueen päävalmentajana toimii Tero Virtanen. Joukkueen hyökkäystä koordinoi Atte Kniivilä ja hyökkäystä Sampo Ranta.  Uusina valmentajina on Ville Palikainen (WR) sekä Ville Valasti (DL).  U19 kokoonpanossa on mukana kolme sunnuntain miesten Ruotsi-pelissä pelannut pelaajaa, Ambro Urjansson, Aleksi Närhi ja Nico Barrow.  Kaikkiaan rosterissa on pelaajia 15 joukkueesta ikäluokissa 2002-2005.

Ville Valasti liittyi U19 maajoukkueen valmennustiimiin syksyllä

Ruotsi hallitseva mestari

Vakuuttavasti avauspelissään pelannut Ruotsi on voittanut pohjoismaiset mestaruudet viimeisen 10 vuoden aikana vuosina 2012, 2014 ja 2018. Suomen edellinen U19 PM-mestaruus on vuodelta 2016. Edellisissä vuoden 2018 kisoissa Suomi sijoittui toiseksi. Alun perin vuodelle 2020 suunnitellut kisat siirrettiin tälle vuodelle koronan takia.

Lataa:  Suomen rosteri

Tutustu:  DAFF kisasivut

Katso Suomen pelit:

Pelaajat

Pelinumero Pelipaikka Sukunimi Etunimi Pituus Paino S.vuosi Seura
1 RB Norrena Santeri 184 100 2002 Helsinki Roosters
11 RB Kaasinen Henri 184 76 2004 ECG
12 QB Silomaa Jerry 191 87 2004 Helsinki Roosters
15 QB Urjansson Ambro 183 93 2002 Helsinki Roosters
21 DB Alanko Onni 185 72 2003 Pori Bears
22 DB Hotti Kosti 183 78 2002 LPR Razorbacks
24 DB Jokinen Jaakko 170 70 2003 Hämeenlinna Tigers
26 DB Kärki Onni 173 73 2003 Rovaniemi Nordmen
27 DB Nylund Tommy 174 75 2002 Helsinki Roosters
28 DB Penesumbu Joseph 180 90 2003 Wasa Royals
29 DB Hämäläinen Severi 168 70 2004 Tampere Saints
30 RB Barrow Nico 182 103 2002 Wasa Royals
40 DB Toijala Oskari 172 70 2003 Tampere Saints
41 LB Jukko Roope 185 96 2005 Tampere Saints
42 LB Salonen Felix 193 96 2003 ECG
44 LB Kanerva Pyry 182 100 2003 Hämeenlinna Tigers
45 LB Lagström Niklas 183 83 2004 Helsinki Roosters
46 LB Rask Aaro 180 80 2004 ECG
57 OL Anttila Topi 170 115 2002 Helsinki Roosters
60 DL Ruuth Aleksi 186 115 2003 Hyvinkää Falcons
68 OL Stenman Veeti 195 107 2002 Helsinki Wolverines
69 OL Tarkkala Eetu 192 110 2003 Hämeenlinna Tigers
70 OL Asovaara Justus 180 109 2004 Porvoon Butchers
71 OL Närhi Aleksi 193 140 2002 Helsinki Roosters
72 OL Aarnio Leevi 199 147 2002 Helsinki Wolverines
73 OL Asovaara Joonatan 180 108 2004 Porvoon Butchers
74 OL Vartiainen Väinö 197 150 2004 Turku Trojans
76 OL Paavola Nuutti 188 130 2004 UNC
78 OL Saarinen Akusti 190 100 2004 Hämeenlinna Tigers
79 OL Saastamoinen Elmeri 189 140 2003 Kuopio Steelers
80 WR Eerola Luukas 176 67 2005 Porvoon Butchers
81 WR Ribeiro Elias 190 86 2004 Helsinki Roosters
84 WR Rubinstein Daniel 177 65 2005 ECG
86 WR Wahlstein Gustav 193 95 2003 Helsinki Roosters
87 WR Vehkomäki Santtu 195 96 2002 Helsinki Roosters
88 WR/K Suokas Lucas 178 85 2004 Helsinki Roosters
90 DL Venemies Viljami 177 110 2002 Lahti Panthers
91 DL Illikainen Henri 187 108 2004 Tampere Saints
92 DL Lehtonen Touko 186 95 2003 Helsinki Roosters
93 DL Salminen Werner 183 90 2004 Helsinki Roosters
95 DL Mälkki Toni 183 86 2005 Helsinki Roosters
98 DL Maja Huugo 185 107 2004 Turku Trojans

 

Staff

Head Coach Virtanen Tero
OC Kniivilä Atte
DC Ranta Sampo
Assistant Coach Martikka Antti
Assistant Coach Palikainen Ville
Assistant Coach Lehtinen Janne
Assistant Coach Hakala Juha
Assistant Coach Valasti Ville
Assistant Coach Aspinen Mikko
Assistant Coach Kuikka Niko
Team Manager Vahla Toni
Trainer Juurinen Niki
Trainer Grönlund Jerry
Trainer Kinnunen Marko