Spagettimaljassa vastakkain Tampere Saints ja East City Giants

Lauantaina Tampereen Pyynikillä taistellaan Spagettimaljasta. Miesten I-divisioonan voittajan kovia kokenut pokaali on takuuvarmasti suomalaisen jenkkifutiksen rumin, mutta samalla yksi himotuimmista.

Miesten I-divisioonan hallitseva voittaja Saints marssii lauantaina jo toiseen perättäiseen Spagettimaljaansa. Tamperelaisjoukkue vei I-divisioonan runkosarjan puhtaalla pelillä ja lähtee myös loppuotteluun ennakkosuosikin paikalta, joskin loukkaantumiset saattava vaikeuttaa tamperelaisten urakkaa. Saints kukisti välieräpelissä Oulu Northern Lightsin murskalukemin 63-0.

Sarjanousija East City Giants palasi komeasti ykköseen yltäen runkosarjan toiselle sijalle. Ajoin vahvoja otteita esittänyt itäisen Helsingin ylpeys onnistui toisinaan myös ailahtelemaan. Suurin jäätyminen tapahtui heinäkuun alussa, jolloin Pirkkala Spartans nousi ottelussa 28-0 tilanteesta 28-34 voittoon. Omassa välieräpelinsään ECG kuittasi kompurointinsa voittamalla Spartansin selvin luvuin 61-20.

Saints loppuotteluun ilman Jessie Robbinsia

I-divisioonan puhtaalla pelillä voittanut Saints on pelannut vakuuttavan kauden. Joukkue on tehnyt sarjassa eniten pisteitä ja päästänyt vastustajan omalle maalialueelleen sarjassa vähiten. Saintsin hyökkäys on pelannut tasapainoisesti heitto- ja juoksupelejä, joten vastustajan puolustuksen suunnitelman laatiminen on haasteellista. Lauantaina Pyynikillä tamperelaiset ovat kuitenkin ison odottamattoman haasteen edessä. Joukkueen tähtipelinrakentaja Jessie Robbins on kirjattu poissaolijoiden listalle.

Tamperelaistan juoksuvoimaa ovat runkosarjassa edustaneet pelinrakentaja Robbins ja keskushyökkääjä David Chaves Jimenez.  Jimenez jäi runkosarjassa vain kahden jaardin päähän tuhannen jaardin merkkipaalun saavuttamisesta.  Yhteensä Robbis ja Jimenez ovat viimeistelleet pelissä 22 juoksu-touchdownia.

Robbinsin heittoja ovat ahkerimmin koppailleet Raafael Uotila, Dajon Newell sekä Juuso Alakoski. Yhteensä yhdysvaltalainen on heittänyt 20 touchdownia ja 1257 jaardia.  Lauantain peliin pelinrakentajan paikalle on kirjattu vuonna 2006 syntynyt Topias Rajalakso, joka on saanut peliaikaa runkosarjan peleissä vain rajallisesti. Rajalakso on kuitenkin onnistunut keräämään tilastoihinsa kauden aikana neljä heitettyä touhdownia. Robbinsin ohella myös Alakosken nimi löytyy poissaolijoiden listalta.

Pallollisten pelaajien ohella Saints-päävalmentaja Hannes Mattila kannustaa seuraamaan kokenutta Topias Rätyä, joka hyökkäyslinjan ohella operoi puolustuksessa etulinjan keskimmäisenä miehenä.

Puolustajista sinipaitaisessa joukkueessa kannattaa huomio kiinnittää Rädyn ohella  Juho Angervoon, joka johtaa Saintsin taklauspörssiä 29 pysäytyksellään. Ahnain heittojen puolustaja Saintsissa on ollut Riku-Petteri Haukka, joka on napannut vastustajan pelinrakentajan pallon haltuunsa neljästi.

Kaikkiaan kulunutta kautta Mattila kommentoi lyhyesti:

– Kausi on sujunut hyvin, vaikkakin loukkaantumiset ovat lyöneet omia kapuloita rattaisiin. Kannattaa tulla Pyynikille lauantaina!

David Chaves Jimenez kantaa isoa pallollista vastuuta lauantain pelissä (Kuva: Tytti Martikainen)

ECG lähtee Pyynikille haastamaan hallitsevan mestarin

East City Giants lähtee Spagettimaljaan haastajan paikalta ja haistaa mahdollisuutensa Tampereelta tihkuneiden loukkaantumisuutisten ansiosta. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kahdesti. Saints vei molemmat kohtaamiset (35-55, 41-29), mutta runsasmaaliset ottelut antoivat osviittaa siitä, että hyvänä päivänä Giantsit voivat haastaa Saintsin tosissaan.

Päävalmentaja Mika Eloranta on tyytyväinen nuoren joukkueensa avauskauteen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla:

– Meidän nuori joukkue on pelannut ennakkoluulottomasti huomattavasti kokeneempia joukkueita vastaan. On ollut ilo seurata joukkueen kehittymistä ja yhteen hitsautumista pitkin kautta, joten mahtavaa päästä pelaamaan vielä finaaliin. Kauden pohjat saatiin luotua hienosti talven aikana, ja saimme riittävän ison pelaajamäärän sitoutumaan miesten joukkueeseen. Tietenkin riittävän laaja valmennustiimi on myös mahdollistanut laadukkaan tekemisen pitkin kautta, sillä kaikille pelipaikoille löytyy osaavat valmentajat.

-Haasteita toivat Yhdysvaltoihin (Pakarinen, Lindroos ja Rantala) ja NFL UK:hon (Vainio ja Lehtinen) matkanneet pelaajat, jotka lähtivät kauden loppupuolella pois joukkueesta, mutta hienosti joukkueesta on löytynyt uusia vastuunkantajia. Toisaalta viime vuonna lähtijöitä Yhdysvaltoihin oli kuusi pelaajaa, joten tämä osattiin ottaa hyvin huomioon joukkueessa.

-Yleistilanne joukkueessa on erittäin hyvä, sillä finaalista loukkaantumisen takia on poissa näillä näkymillä vain yksi pelaaja, joten voisi sanoa että melkein paras mahdollinen joukkue on kasassa. Toivotaan ettei viikon treeneissä tapahdu haavereita, niin päästään päättämään kausi mallikkaasti Tampereella.  

ECG:n Shay Netter oli runkosarjan ahkerin heittäjä 301 syötöllään (Kuva: Laura Helminen)

Eloranta ei halua nostaa loppuottelun alla esille ketään erityistä pelaajaa vaan painottaa koko joukkueen merkitystä menestymisessä:

– ECG:ssä ollaan painotettu koko kausi joukkueen merkitystä, joten tämän pohjalta venymistä odotetaan luonnollisesti koko joukkueelta kivikovaa Tamperetta vastaan. Mutta on aivan selvää, että ECG:ssä hyökkäyksen pelitapa huomioiden päähuomio keskittyy hyökkäyksen linjan ja pelinrakentajan onnistumisiin. Jos hyökkäyksen linja antaa aikaa Shay Netterille löytää pallon vastaanottajat niin silloin tilanne ECG:n osalta on positiivinen. Puolustuksen puolella venymistä odotetaan box-pelaamiselta eli DL + LB, sillä Tampereen hyökkäyksen linja on kookas ja vahva. Jos pystymme tukkimaan Tampereen vahvan juoksupelin niin silloin ECG:llä on mahdollisuus mestaruuteen. 

Ykkösdivisioonan ahkerimman heittäjän (301/147) Shay Netterin heittoja ovat ahnaimmin napsineet kiinni ECG laitureista Ville Kivisaari, Jeri Hömppi sekä keskushyökkääjä Arttu Blomqvist. Kaikkiaan kiinniotto-touchdownien makuun joukkueessa on päässyt yhteensä yhdeksän eri pelaajaa.

Giantsin kauden erikoisuus on se, että pallo on kuljetettu maaliin runkosarjassa juosten ainoastaan kertaalleen (Arttu Blomqvist).

Puolustuksessa joukkueen ykköstaklaajana on urakoinut Felix Salonen, jolle on kauden aikana kirjattu yhteensä 26,5 taklausta. Heittopuolustajien tilaston ykkösnimenä ECG tilastoissa on Eemeli Hassinen yhteensä kuudella heiton puolustuksellaan (joista 2 intteriä).

Eloranta kertoo joukkueensa saavuttaneen jo kaudelle asetetun tavoitteen, mutta menestymisen nälkää ei ole vielä täysin tyydytetty:

– Ehdottomasti täytyy sanoa, että nuoren joukkueen tavoitteet saavutettiin pelaamalla itsemme finaaliin, mutta kuten sanottua nälkä kasvaa syödessä ja Tamperetta lähdetään haastamaan kyllä ihan täysillä. Toivotaan viihdyttävää, laadukasta ja rehtiä peliä, josta myös paikalle tuleva yleisö saisi nauttia. 

Miesten I-divisioonan loppuottelu Spagettimalja pelataan lauantaina 10.8. Tampereen Pyynikillä. Ottelu potkaistaan vauhtiin klo 16:30 ja suora Ruutu+ lähetys klo 16:15 alkaen.

 

Tutustu myös

 

Kuvat:  Tytti Martikainen, Laura Helminen