SAJL hakee maajoukkueille huoltopäällikköä

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto hakee kaikkien maajoukkueiden varustamisesta vastaavaa huoltopäällikköä eli välinevääpeliä.

Suomen menestyksekkäät amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueet valmistautuvat aikaan jälkeen covidin. Maajoukkuetoimintojen määrä tulee kasvamaan erityisesti kesällä 2022, jolloin Suomessa tullaan järjestämään naisten MM-kisat. Huoltopäällikön roolia ansiokkaasti hoitaneen henkilön siirryttyä tehtävästä sivuun, haemme tärkeään rooliin uutta tai uusia tekijöitä. Tule mukaan osaksi jotain suurta.

Tehtävään voidaan valita joko yksi henkilö, tai saumattomasti yhteen pelaava työpari. Maajoukkueen huoltopäälliköllä on kokonaisvastuu kaikkien jenkkifutismaajoukkueiden varusteista.

Tehtävässä huolehditaan, että maajoukkueiden varusteet ovat kunnossa ja pelivalmiina ennen otteluita: peliasut, kypärät, pienvarusteet, tarvikkeet, huoltovarusteet ja kaikki muut tarpeet, mitä jenkkifutismaajoukkue ottelussaan tarvitsee. Maajoukkueen otteluiden jälkeen huoltopäällikkö organisoi varusteiden inventaarion sekä huolto- ja korjaustoimet. Tärkeänä tehtävänä on myös peliasujen ja tarpeiden pesettäminen tai pesutoimenpiteet.

Huoltopäällikkö on SAJL:n varaston pomo. Hän vastaa siitä, että maajoukkuetarpeiden varasto on organisoitu ja hyvässä järjestyksessä. Huoltopäällikkö huolehtii myös siitä, että maajoukkuetarvikkeita tilataan ajoissa varastoon, kun tarve niin vaatii. Uusien Itä-Pasilassa sijaitsevien toimitilojen valinnassa varaston käytettävyys oli yksi tärkeimmistä valintakriteereistä.

Lievää hulluutta ja suurta rakkautta lajiin…

Tehtävä vaatii suunnittelukykyä kärsivällisyyttä sekä pitkää pinnaa. Ja kuten muissakin maajoukkueen vapaaehtoisrooleissa, lievää hulluutta, rakkautta lajiin ja mahdollisuutta olla maajoukkueiden käytettävissä pelimatkojen alkaessa ja päättyessä.

Tehtävä on maajoukkueiden menestyksellisen toiminnan kannalta ehdottoman tärkeä ja sopiva henkilö otetaan mukaan välittömästi, kun hänet löydetään.

Lisätietoa toimenkuvasta sinulle antavaa SAJL:n nuoriso- ja koulutuspäällikkö Heikki Halttunen 040-569 6644

Hakemukset

Vapaamuotoiset hakemukset ja kiinnostuksen osoitukset voit lähettää SAJL:n toiminnanjohtaja Mika Heinoselle mika.heinonen@sajl.fi