SUEK tiedotti muutoksista kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon

Vuoden vaihtuminen tietää jälleen muutoksia Maailman antidopingtoimisto WADAn Kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon. Vuoden 2023 alussa voimaan tulevaan luetteloon tulee tällä kertaa vain vähäisiä muutoksia.

WADAn Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2023 -luetteloon ei ole lisätty uusia aineryhmiä. Joihinkin ryhmiin on kuitenkin lisätty uusia esimerkkiaineita. Näistä ainoastaan yksi eli narkolepsian hoitoon käytettävä solriamfetoli on Suomessa markkinoilla lääkeaineena.

Vuoden 2023 alusta lähtien tulee muutoksia myös tietyissä urheilulajeissa kiellettyjen beetasalpaajien käyttöä koskeviin lajeihin. Beetasalpaajat ovat jatkossa kiellettyjä aiemmin määriteltyjen lajien lisäksi myös ratagolfissa kilpailujen aikana. Lisäksi sukelluksessa beetasalpaajien käyttö tulee kielletyksi kaikkina aikoina. Jo aiemmin beetasalpaajat ovat olleet kiellettyjä sukelluksessa vain kilpailujen aikana kaikissa vapaasukelluksen, sukelluskalastuksen ja tarkkuusammunnan alaluokissa.

Lisäksi WADA on päättänyt jo yhdestä muutoksesta, joka kuitenkin tulee voimaan vasta vuoden kuluttua. WADA on päättänyt lisätä kilpailujen aikana kiellettyjen huumaavien kipulääkkeiden ryhmään (S7.) tramadolin vuoden 2024 alusta lähtien.

Voimassa olevat luettelot urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä ovat saatavilla osoitteessa kamu.suek.fi/fi/dopingaineet/. KAMU-lääkehaku löytyy sekä osoitteesta kamu.suek.fi että SUEKin KAMU-mobiilisovelluksesta, jonka voi ladata puhelimeen sovelluskaupasta. KAMU-lääkehaku on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

KAMU-lääkehausta ja sovelluksesta voi helposti tarkistaa Suomessa saatavien resepti- ja itsehoitolääkevalmisteita koskevan sallittavuuden urheilussa. KAMU koskee vain Suomessa saatavia resepti- ja itsehoitolääkevalmisteita, eikä se sisällä ravintolisiä. Urheilijan pitää olla ravintolisien käytössä erittäin tarkka ja huolellinen sekä tiedostaa riski dopingrikkeelle: tarkistaa aina niiden tuoteselosteet ja välttää epämääräisistä lähteistä hankittuja ravintolisiä.

Erivapaus urheilijan lääkityksessä

Vuoden vaihtuessa on hyvä tarkistaa, ettei käytössä olevien lääkevalmisteiden sallittavuuteen ole tullut muutoksia. Samalla kannattaa varmistaa, että tarvittavat erivapaudet ovat kunnossa. Tarkat ja päivitetyt ohjeet erivapausmenettelystä ovat luettavissa SUEKin sivuilta osoitteesta suek.fi, josta löytyy myös Erkka-erivapauskone.

 

Lähde & lisätietoa:  SUEK