Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on käynnistänyt lippupallon kehityshankkeen – tavoitteena menestys ja olympialaiset 2028
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on käynnistänyt lippupallon kehityshankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa maajoukkueiden kansainvälistä menestystä ja valmistautua pitkän aikavälin päämääriin, kuten 2028 Los Angelesin Olympialaisiin.
Hanke keskittyy kilpailukyvyn parantamiseen tulevissa EM- ja MM-kilpailuissa sekä kestävän ja vaikuttavan tukiorganisaation rakentamiseen.
Monivaiheinen hanke käynnistynyt suunnittelulla
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa keskitytään suunnitteluun ja taustaryhmän kokoamiseen. Tämän vaiheen aikana määritellään pelaajarekrytoinnin, valmennuksen, markkinoinnin, brändäyksen, viestinnän, varainhankinnan ja yhteistyön suuntaviivat. Tavoitteena on luoda kattava kehitysohjelma, joka tukee lippupallon kasvua ja menestystä Suomessa.
Keväällä 2025 hanke siirtyy käytännön toteutukseen, kun urheilijoille järjestetään avoimia leiri- ja testipäiviä. Näissä tapahtumissa kartoitetaan Suomen lupaavimmat urheilijat arvioimalla heidän lajitaitojaan ja fyysisiä valmiuksiaan. Kaikille osallistujille tarjotaan mahdollisuus tavoitella paikkaa maajoukkueringissä ja edustaa Suomea kansainvälisissä arvokilpailuissa.
Olympialaiset 2028 ja suomalaisen huippu-urheilun kehitys
Hankkeen keskeisenä tavoitteena on tarjota suomalaisille huippu-urheilijoille realistinen mahdollisuus osallistua Los Angelesin vuoden 2028 olympialaisiin, joissa lippupallo on mukana olympialajina. Tämä edellyttää lupaavien urheilijoiden tunnistamista eri lajitaustoista sekä heidän pitkäjänteistä tukemistaan.
Urheilijoille luodaan yksilöllisiä kehityspolkuja, jotka ottavat huomioon lajitaidot, fyysisen kunnon ja henkisen valmennuksen tarpeet. Tavoitteena on tukea urheilijoiden sitoutumista ja jatkuvaa kehittymistä myös arvokisakausien ulkopuolella.
Hankkeen ohjausryhmässä kokeneita lajiosaajia
SAJL:n hallitus on valinnut Juuso Marnon ja Tuomas Kivisaaren tuomaan hankkeeseen asiantuntemustaan. Kahden vuoden ajan he ovat toimineet menestyksekkäästi Suomen nuorten lippupallomaajoukkueiden valmennus- ja johtotehtävissä, ja heidän kokemuspohjainen osaamisensa antaa merkittävää tukea hankkeen onnistumiselle. Hankkeen etenemistä ja tavoitteiden toteutumista seuraa erikseen nimetty ohjausryhmä.
– Olemme vakuuttuneita siitä, että niin flagin ja jenkkifutiksen kuin muidenkin lajien huippu-urheilijat innostuvat Olympialaisiin tähtäävästä hankkeesta. Taustalle on kehittymässä lajissa ennen näkemätön tuki urheilijan itsensä kehittämiseen, joka hyödyttää kaikkia mukana olevia. Kisakunto ratkaistaan talvella, ja nopeuden sekä ketteryyden kehittäminen tulee olemaan lajitaitojen ohella jatkossakin tärkeintä, kun kisataan pääsystä Team LAn pelaajapolun rinkiin, Marno ja Kivisaari kertovat odotuksistaan.
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto kutsuu kaikki lajista kiinnostuneet mukaan seuraamaan hankkeen etenemistä ja tukemaan suomalaista lippupalloa matkalla kohti uusia saavutuksia ja olympialaisia.