Suomen CFL Global Combine ilman huippusuorituksia

Lauantai-iltana Porvoon Uusimaa Areenalla järjestetty CFL:n Global Combine Finland jäi tuloksiltaan vaisuksi. Alun perin seitsemän urheilijan testaukseksi suunnitellussa tapahtumassa vain neljä pääsi antamaan näyttöjä kanadalaisille.

Suomen CFL Global Combinessa ei tänä vuonna juhlittu huippusuorituksilla.  Harvalukuinen osallistujajoukko teki parhaansa antaessaan näyttöjä kanadalaisvärväreille, mutta lyhyt varoaika tilaisuudelle näkyi tuloksissa.  Illan päätteeksi kukaan neljästä testatusta urheilijasta ei saanut suoraan kutsua Toronton ratkaisevaan tilaisuuteen.

Testitapahtumaa ohjannut CFL:n Ryan Janzen kertoi, että suurin osa Toronton testitapahtumaan kutsuttavista valitaan kuluvan viikon aikana Kanadassa.  Valinnoissa huomioidaan combine-tulosten ohella muita pelaajasta tiedossa faktoja, joten epävireisyys testeissä ei suoraan merkitse karsiutumista jatkosta.

2022 Combinessa mukana Finn Kearns, Alaudin Azemi, Filup Zacok ja Tony Koskinen

Suomen combinen tulokset

Kahdessa aiemmin Suomessa järjestetyssä combine-tapahtumissa on saatu nauttia muutamasta maailmanluokan suorituksesta. Tällä kertaa tulostaso jäi vaisuksi ja yhtenä selkeänä selittävänä tekijänä on lyhyt valmistautumisaika combinen eri harjoitteisiin. Esimerkiksi CFL:n paikalle kutsuma irlantilainen Finn Kearns kertoi, että on tutustunut combinen eri drilleihin ainoastaan videolta.

CFL:n jalkapallo-operaatioista vastaava Associate Vice President Janzen kertoi, että Kanadassa ja USA:ssa monet urheilijat panostavat combinen drillien ja suoritusten harjoittelemiseen jopa enemmän, kuin pelaamiseen.  Halu antaa vahva ensivaikutelma värväreille on kova. Esimerkiksi NFL:n kansainvälisten pelaajien combinesta 2021 valittiin jatkoon useampia urheilijoita, joiden jenkkifutiskokemus oli minimaalista, mutta fyysiset ominaisuudet kiinnostivat värväreitä.

Alla epävirallisia tuloksia tapahtumasta:

Bench 40 yds dash Broad jump Vertical jump 3 cone 20 y shuttle
Filip Zacok 13 5,20 8`11” 26,4 7,51 4,72
Alaudin Azemi 35 5,18 8`8”½ 25,6 8,04 4,87
Tony Koskinen 21 5,75 7`6”½ 18,5 dns dns
Finn Kearns dns 459 9`0” 26,8 7,42 4,33

CFL julkaisee tämän viikon lopulla Toronton Combineen valittavien kansainvälisten pelaajien nimet.  Testeihin tullaan kutsumaan 35 urheilijaa combine- ja peliuran näyttöjen perustella. Torontossa pelaajat pääsevät esittelemään ominaisuuksiaan paikalla oleville CFL-seurojen edustajille, jotka tekevät lopulliset draft-valintansa myöhemmin keväällä.

Ratkaiseva Global combine-tapahtuma järjestetään Torontossa maaliskuun 24.-27.  Kansainvälisten pelaajien draft-tapahtuma on 3. toukokuuta niinikään Torontossa.

 

Tutustu myös:  Jari Turusen kuvat tapahtumasta

 

CFL:n Ryan Janzen kertoi Porvoossa CFL:n kansainvälisten pelaajien ohjelmasta