Suomen ensimmäinen jenkkifutiksen EM-kulta voitettiin 1985

Suomen miehet voittivat ensimmäisen Eroopan mestaruutensa kaikkien aikojen toisissa lajin EM-kisoissa vuonna 1985.  Hallitseva mestari Italia lähti Milanossa pelattuun turnaukseen ennakkosuosikkina, mutta Suomalaiset onnistuivat kirkastamaan edellisten kisojen hopean voittamalla loppuottelussa Italian  2-13 (0-6).

Suomen ensimmäisen Euroopan mestaruuden takuumiehinä olivat puolustajat. Kivenkova puolustus ei päästänyt italialaisia maalialueelle pelissä kertaakaan. Kotijoukkueen ainoat pisteet kirjattiin epäonnistuneen snäpin jälkitilanteesta syntyneestä safetystä pelin toisella puoliskolla. Ottelun jälkeen Suomen valmennustiimiin kuulunut Vic Wallace kommentoikin:

-Ottelu hävitään huonolla hyökkäyksellä, mutta voitetaan hyvällä puolustuksella.

Touchdown heti pelin alkuun

Ottelu alkoi suomalaisittain riemukkaasti. Suomen puolustus ei päästänyt Italiaa etenemään ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan ja kotijoukkue joutui turvautumaan lentopotkuun. Takamies Mark Lundström sekä keskushyökkääjä Ari Tuuli juonivat potkunpalautuksessa onnistuneen hämäyksen ja Lundström eteni peräti 52 jaardia kuljettaen pallon kolmen jaardin päähän Italian maalista. Ari Tuuli nosti Suomen tulostaululle rynnimällä hyökkäysvuoron kolmannelle pelillä pallon kanssa maaliviivan yli.  Näin Tuuli muistelee pelin alkua 33-vuotta myöhemmin:

-Me treenattiin Lundströmin Maran kanssa todella paljon siellä ja Milanossa potkujen vastaanottoja ja kehitettiin niihin feikkejä ja hämäyksiä.

Avausmaaliin johtaneen lentopotkupalautuksen hämäys onnistui todennäköisesti osin myös siksi, että Tuuli oli valittu 1983 kisojen MVP-pelaajaksi ja italialaisten kaikki huomio keskittyi vaarallisena pidetyn keskushyökkääjän varjostamiseen. 

Kaksikko pääsi uusimaan kikkapelinsä ottelun toisella puoliskolla ja tuolloin pallon haltuun saanut Tuuli palautti puntin pohjiin saakka. Suoritus kuitenkin hylättiin palautusjuoksun aikana toisaalla tapahtuneen rikkeen takia.




Virheet kiellettyjä

Suomen pelinrakentajana Milanon loppuottelussa pelasi Risto Luostarinen. Näin hän muistelee tapahtumia 33-vuotta myöhemmin:

-Minulla oli etuoikeus päästä aloittamaan loppuottelussa pelinrakentajana. Kalle ja Hexi pelasivat semifinaalin ja mä lähinnä tarkkailin valmentajien toimeksiannosta puolustuksen tiettyjä asioita. Kalle ja Heksi jeesasivat sitten finaalissa samassa roolissa.  Valmentaja antoi ohjeeksi finaaliin sen, että meidän pitää olla tosi tarkkana ja virheitä ei saa tulla. No mä ajattelin, että OK pannaan sitten heitot viis metriä yli mieluummin, ettei tule intereitä.

-Sen muistan, että hyökkäys pelasi lähes virheettömän pelin ja koko joukkue oli keskittynyt omaan juttuun. Sitten kun peli loppui, se tuli vähän niin kuin yllätyksenä. Jengi oli todella keskittynyt tekemiseen.

Ottelun päätyttyä Suomen päävalmentaja Al Tambarelli vertasi lehdistötilaisuudessa peliä nyrkkeilyotteluun, jossa vastakkain olivat raskaan sarjan ja kevyen keskisarjan nyrkkeilijät. Suomen pienet, mutta tekniset pelaajat onnistuivat pysymään loitolla isoista ja vahvoista italialaisista ja tekemään pistesuorituksia.

-Vahvat puolustajamme Harri Kaasinen ja Matti Lindholm kykenivät pitämään italialaiset poissa maalialueeltamme ja se ratkaisi lopulta voiton.

Euroopan mestarit 1985

Pelinrakentajat
QB Heikki Jättelä Poli, Espoo
QB Kari Ketonen Helsinki Roosters
QB Risto Luostarinen Munkka Colts
Keskushyökkääjät
RB Olli Krogerus Poli, Espoo
RB Reijo  Kulmala Tampere Rocks
RB Kimmo Lievonen Helsinki Roosters
RB Ilkka Luoma Tampere Rocks
RB Ari Tuuli Helsinki Roosters
RB Kimmo Vikman Turku Trojans
Laitahyökkääjät
WR Timo Backman Helsinki Roosters
WR Esa Kiiskinen Tampere Rocks
WR Martti Ojala Helsinki Roosters
WR Jussi Voutilainen Poli, Espoo
WR Juha Vuopio Poli, Espoo
Hyökkäyslinja
OL Jari Ahonen Poli, Espoo
OL Lassi Haavisto Munkka Colts
OL Tero Huhtamäki Turku Trojans
OL Markku Palander Poli, Espoo
OL Markku Rannema East City Giants
OL Tapio Rautelin East City Giants
OL Vesa Tuomi Poli, Espoo
OL Ole Åkerman Poli, Espoo
Potkaisija
K Olli Ylönen East City Giants
Puolustuslinja
DE Tapio Anttila Tampere Rocks
DL Keijo Kaurissaari East City Giants
DE Harri Koponen Turku Trojans
DL Jari Liimatainen Poli, Espoo
DL Antti Passila East City Giants
DL Juha Pinomaa East City Giants
DL Markus Saikku Rams, Lauttasaari
DL Keijo  Thamm TAFT
Tukimiehet
LB Lars Levo Poli, Espoo
LB Matti Lindholm East City Giants
LB Jarkko Salminen East City Giants
LB Timo Toikka Munkka Colts
Takamiehet
DB Ilkka Hyppönen Helsinki Roosters
DB Harri Kaasinen East City Giants
DB Mark Lundström Poli, Espoo
DB Kari Ojala East City Giants
DB Timo Toissalo Turku Trojans
 
Valmennus
HC Al Tambarelli Team Finland
DC Doug Atkins Team Finland
AC Tom Cox Team Finland
AC Vic Wallace Team Finland
AC Jim Nelson Team Finland
AC Olli Aho Team Finland

Amerikkalaisen jalkapallon EM-loppuotteli Itävalta – Suomi pelataan lauantaina 28.10.2023 St Pöltenin NV Arenalla klo 16:00 alkaen. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä Yle Areenasta, sekä osin nauhoitettuna TV2 ohjelmistossa.

 

Katso peli suorana: Yle Areena

Kuvat: SAJL arkisto, Juha Pinomaa