Suomen joukkue Four Nations-turnaukseen nimetty

Amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueen valmennusjohto on julkaissut 45 pelaajan rosterin, jolla Suomi lähtee taistelemaan Euroopan mestaruudesta Saksan Krefeldissä pelattavaan Four Nations-lopputurnaukseen 25.-28.10.2025.

Suomen valmennusjohto on nimennyt Four Nations -turnaukseen nuoren joukkueen, jossa on mukana kymmenen ensikertalaista. Pelaajista peräti 27 on syntynyt 2000-luvulla (vuoden 2023 hopeajoukkueessa 2000-luvulla syntyneitä oli 13). Joukkueen kokenein pelaaja on tukimiehenä puolustuksessa pelaava Veikka Lehtonen, joka on edustanut Suomea 29 amerikkalaisen jalkapallon maaottelussa. Joukkueen nimekkäin tähti on puolustuslinjan Chris Mulumba, joka voitti kaudella 2025 ELF-sarjan mestaruuden Stuttgart Surgen riveissä. Mulumba on aiemmin pelannut kolme kautta ammattilaisena Kanadan CFL-sarjassa ja on ainoa suomalaispelaaja, joka on yltänyt Grey Cup -loppuotteluun.

Suomen päävalmentaja Mikko Koikkalainen valmistautuu taistelemaan EM-mitaleista HC:n roolissa toista kertaa. Kauden 2023 päätteeksi hänen johtama maajoukkue ylsi EM-hopealle.

-Odotamme innolla tulevaa Four Nations turnausta. Se on loistava tilaisuus testata itseämme Euroopan parhaita joukkueita vastaan ja nähdä, kuinka pitkälle kova työmme on meidät vienyt. Joukkueemme on harjoitellut tosissaan, sitoutuneena ja suurella motivaatiolla – olemme valmiita laittamaan kaiken osaamisemme ja sydämemme kentälle. Tiedämme, että vastus on kova, mutta se tekee haasteesta entistä palkitsevamman.

Hyökkäys

# positio Etunimi Sukunimi Joukkue  Synt.vuosi Liiga Mj pelit
Pelinrakentajat
     
9 QB Ambro Urjansson Helsinki Roosters 2002 Vaahteraliiga 6
3 QB Rasmus Laalo Helsinki Wolverines 1999 Vaahteraliiga 4
Keskushyökkääjät
     
5 RB Arttu Blomqvist East City Giants 2004 Vaahteraliiga 0
25 RB Tuukka Lehtonen Kuopio Steelers 1995 Vaahteraliiga 14
15 RB Julius Tuominiemi Seinäjoki Crocodiles 2004 Vaahteraliiga 0
Laitahyökkääjät
     
10 WR Luukas Eerola Porvoon Butchers 2005 Vaahteraliiga 2
81 WR Ronny Lindroos East City Giants 2006 Vaahteraliiga 0
14 WR Tarmo Pitkänen Helsinki Roosters 2001 Vaahteraliiga 0
8 WR Oskari Suoniemi Lohja Crusaders 2005 II-divisioona 1
17 WR Janne Särkelä Dresden Monarchs 1998 GFL 7
18 WR Joel Särkelä Dresden Monarchs 2000 GFL 5
86 WR Kimi Tuomi Tampere Saints 2000 Vaahteraliiga 0
87 WR Santtu Vehkomäki Helsinki Roosters 2002 Vaahteraliiga 4
89 TE Iiro-Pekka Paakki Helsinki Roosters 1990 Vaahteraliiga 6
Hyökkäyslinja
     
68 OL Viktor Asklöf Helsinki Roosters 2004 Vaahteraliiga 2
72 OL Sampo Leppänen Rhein Fire 2004 GFL 2
79 OL Antti Mannila Pirkkala Spartans 2000 I-divisioona 2
76 OL Miguel  Mäkinen Seinäjoki Crocodiles 1997 Vaahteraliiga 2
69 OL Sakari Siltakorpi Porvoon Butchers 1998 Vaahteraliiga 3
71 OL Oskari Vattu Porvoon Butchers 1996 Vaahteraliiga 0
53 OL Samuli Vehkomäki Schwäbish Hall Unicorns 1996 GFL 11
Potkaisijat
     
1 K Akseli Olin Helsinki Roosters 1992 Vaahteraliiga 20
11 K Anssi Ruohonen Helsinki Roosters 2004 Vaahteraliiga 2
Suomen hyökkäyksessä näkyvässä roolissa tulevat olemaan Ambro Urjansson (QB), Luukas Eerola (WR) ja Arttu Blomqvist (RB)

Puolustus

# positio Etunimi Sukunimi Joukkue  Synt.vuosi Liiga Mj pelit
Puolustuslinja
     
91 DL Axel Arvila Wasa Royals 2003 Vaahteraliiga 2
51 DL Christer Berg Helsinki Roosters 1998 Vaahteraliiga 10
57 DL Henri Hietajärvi Oulu Northern Lights 1995 I-divisioona 1
97 DL Lauri Illikainen Tampere Saints 2005 Vaahteraliiga 0
99 DL Henry Lehtonen Kuopio Steelers 1992 Vaahteraliiga 2
7 DL Chris Mulumba Stuttgart Surge 1993 ELF 1
90 DL Asko Pajunen Porvoon Butchers 1989 Vaahteraliiga 2
52 DL Anton Silfver Wasa Royals 2001 Vaahteraliiga 0
92 DL Julius Vuoksenturja Porvoon Butchers 1994 Vaahteraliiga 2
Tukimiehet
     
31 LB Veikka Lehtonen Kuopio Steelers 1984 Vaahteraliiga 29
44 LB Timi Nuikka Vienna Vikings 2001 ELF 7
49 LB Ukko Pakkanen Porvoon Butchers 2005 Vaahteraliiga 0
54 LB Felix Salonen East City Giants 2003 Vaahteraliiga 2
Takamiehet
     
29 CB Juuso Halonen Porvoon Butchers 2004 Vaahteraliiga 1
19 CB Onni Kärki Kuopio Steelers 2003 Vaahteraliiga 2
6 CB Elmeri Laalo Vienna Vikings 2001 ELF 6
16 CB Viljo Lempinen Vienna Vikings 1999 ELF 9
35 CB Tuukka Mäkelä Kuopio Steelers 2002 Vaahteraliiga 1
21 CB Iiro Pekkarinen Kuopio Steelers 2001 Vaahteraliiga 1
22 S Jaakko Jokinen Helsinki Roosters 2003 Vaahteraliiga 0
24 S Peter Lundström   2001 Atlanta / USA 5
39 S Aatu Tuokko Seinäjoki Crocodiles 2001 Vaahteraliiga 5
Puolustuksessa tehoja odotetaan Chris Mulumbalta (DL), Timi Nuikalta (LB) ja Elmeri Laalolta (DB)

EM-lopputurnaukseen osallistuvat Euroopan neljä kärkimaata: Suomi, Italia, Itävalta ja Saksa. Turnauksen välierät pelataan lauantaina 25. lokakuuta, ja pronssi- sekä loppuottelu pelataan tiistaina 28. lokakuuta. Kaikki turnauksen ottelut pelataan Krefeldissä Grotenburgin stadionilla.

Suomi on EM-historian menestynein maa, ainoa, joka on osallistunut kaikkiin 16 lopputurnaukseen ja voittanut eniten mitaleja (14) ja mestaruuksia (5). Vuonna 2023 Suomi sijoittui hopealle Itävallan voittaessa mestaruuden.

Turnauksen ohjelma

  • La 25.10.2025  Välierä 1  Suomi–Italia, klo 14:00
  • La 25.10. 2025 Välierä 2  Itävalta – Saksa, klo 20:00
  • Ti  28.10.2025: Pronssiottelu, klo 14:00
  • Ti  28.10.2025: EM-loppuottelu, klo 20:00

 

Otsikkokuva: Jari Turunen