Suomi julkaisi kokoonpanonsa lauantain Tanska-peliin

Suomen miesten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueen valmennusjohto julkaisi kokoonpanon, jolla Suomi lähtee kaatamaan Tanskaa lauantaina 8.10. Myyrmäessä. Mukana joukkueessa peräti 17 ensikertalaista.

Suomen jenkkifutismaajoukkue lähtee lauantaina taistelemaan EM-alkulohkonsa voitosta joukkueella, jossa mukana sekä nuoruuden intoa, että kokemusta arvo-otteluista.  Debyyttinsä maajoukkueen päävalmentajana tekevä Mikko Koikkalaisen mukaan joukkue vaikuttaa valmiilta taistelemaan jälleen kärkisijoituksista EM-karkeloissa. Vaikka joukkueessa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta ja muutoksia pelaajistossa sekä valmennuksessa, kentälle astelee taas yhtenäinen Suomi.

-Meillä on lähes 20 ensikertalaista maajoukkueen kokoonpanossa. Tämä on aina jännittävää ja nämä pelaajat tuovat uutta energiaa myös joukkueeseen. Mukana on myös paljon konkareita, ketkä omalla esimerkillään asettavat standardin harjoituksissa ja johtavat joukkoja edestä. Tanskaa vastaan edelliset pelit ovat olleet hyvin jännittäviä ja fyysisiä pelejä. Tanskalla on taitoa jokaisella pelipaikalla.

Suomen hyökkäyksessä pelinrakentajan paikalla pelaa vuonna 2002 syntynyt Ambro Urjansson, jolle Tanska-peli on vasta toinen aloittavan QB:n roolissa.  Urjanssonin heittoja kiinniottavista laitureista nimekkäimpänä pelaa Kimi Linnainmaa, joka valittiin syyskuun lopulla eurooppalaisen ELF-ammattilaissarjan loppuottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi Vienna Vikingsin joukkueesta.

Ambro Urjansson debytoi maajoukkueen avaavana pelinrakentajana Ruotsi-maaottelussa 2021 (Kuva: SWE3 Jonas Domfors)

Maajoukkueen puolustuksen koordinoinnista vastaavan Kalle Karppisen mukaan maajoukkueen puolustussysteemiä on laitettu osin uuteen kuosiin:

-Mielenkiintoinen peli edessä, johon puolustuksen kanssa lähdetään liikkeelle aika puhtaalta pöydältä – mukana on paljon uusia pelaajia, osin uusi puolustussysteemi, ja vastustajan hyökkäyksestä on vain vähäisiä ennakkotietoja. Olemme kuitenkin onnistuneet taas kerran kasaamaan vahvan kokoonpanon suomalaisia jenkkifutareita ja valmistautuminen kahden leiriviikonlopun aikana sujui hyvin, joten odotan innolla taas tositoimiin pääsemistä lauantaina!

Apuvalmentajan  roolia ja myös treenien kuvaamishommia hoitava Pekka Rantala tietää, että maajoukkueen virittäminen taistelukuntoon poikkeaa seurajoukkueen valmistautumisesta paljon. Näin Rantala lokakuisesta urakasta leirin päätteeksi:

-Maajoukkueen kanssa on aina syytä varautua tehokkaaseen ja nopeaan tempoon – niin tälläkin kertaa. Saimme leirien aikana ajettua sisään suhteellisen ison paketin. Siitä kiitos kuuluu pelaajille, jotka olivat todella keskittyneitä ja ymmärsivät, miten iso peli on edessä. 

Myös valmennustiimissä on mukana myös ensikertalaisia miesten tasolla. Kuopiolaistaustaisen Erkka Vehomäen vastuulla on hyökkäyslinjan peluuttaminen. Vehomäen palaute leirityksestä on rohkaiseva:

-Leirit menivät omasta mielestäni erinomaisesti. Saatiin installoitua ehjät kokonaisuudet hyökkäykseen, puolustukseen ja erikoisjoukkueisiin.

Suomen pelaavaan kokoonpanoon lauantaiksi valittiin oheiset 45 pelaajaa.  Joukkueen kokonaisvahvuuteen on kirjattu mukaan myös Karri Pajarinen, joka ei ole mukana vielä Tanska-pelissä. Pajarinen taistelee samana päivänä GLF:n mestaruudesta Potsdam Royalsin paidassa Saksassa. Aivan ilman Pajarisia ei kuitenkaan Myyrmäessä pelata Karrin nuorempi veli Lassi tekee lauantaina oman debyyttinsä miesten maajoukkueessa.

Suomen pelaava kokoonpano 08.10.202

# Sukunimi Etunimi PP Synt. Pituus Paino Joukkue
1 Olin Akseli DB 1992 185 94 Helsinki Roosters
2 Kuikka Niko DB 1992 187 95 Helsinki Roosters
6 Laalo Elmeri DB 2001 193 95 Helsinki Wolverines
8 Pajarinen Lassi RB 2004 180 84 Helsinki Roosters
9 Urjansson Ambro QB 2002 183 99 Helsinki Roosters
10 Kyei Micky WR 1992 172 87 Helsinki Wolverines
11 Seppänen Mikko WR 1993 178 83 Porvoo Butchers
12 Pulkkinen Aleksi K 2000 194 82 Helsinki Wolverines
14 Barrow Nico RB 2002 182 104 Vaasa Royals
16 Lempinen Viljo DB 1999 188 90 Stockholm Mean Machines
17 Särkelä Janne WR 1998 192 94 Seinäjoki Crocodiles
20 Ojainväli Markus DB 1994 182 85 Kuopio Steelers
22 Laine Roni DB 1999 175 74 Kuopio Steelers
24 Lundström Peter DB 2001 183 86 Kuopio Steelers
25 Lehtonen Tuukka RB 1985 185 94 Kuopio Steelers
27 Suoste Tom RB 1992 170 89 Vaasa Royals
31 Lehtonen Veikka LB 1984 183 96 Kuopio Steelers
32 Linnainmaa Kimi WR 1994 178 83 Vienna Vikings
39 Jokinen Jaakko DB 2003 174 73 Hämeenlinna Tigers
41 Aronpää Taavi LB 2001 189 105 Helsinki Roosters
42 Lindsten Ville  TE 1989 180 110 Kuopio Steelers
44 Nuikka Timi LB 2001 181 93 Porvoo Butchers
46 Lindfors  Willy LB 2000 185 100 Helsinki Wolverines
49 Tuokko Aatu DB 2001 183 80 Seinäjoki Crocodiles
50 Asklöf Viktor OL 2004 195 138 Helsinki Roosters
51 Berg Christer DL 1998 183 125 Helsinki Roosters
53 Vehkomäki Samuli OL 1996 188 117 Helsinki Roosters
54 Jallow Saidou LB 2000 183 100 Seinäjoki Crocodiles
55 Valasti Ville DL 1993 195 115 Helsinki Wolverines
57 Jääskeläinen Jari-Antti DL 1991 185 120 Kuopio Steelers
68 Aho Aki OL 1992 194 140 Helsinki Roosters
70 Hvitfelt Tuomas OL 1998 183 130 Seinäjoki Crocodiles
71 Närhi Aleksi OL 2002 193 140 Helsinki Roosters
72 Saastamoinen Elmeri OL 2003 189 150 Kuopio Steelers
73 Koskinen Tony OL 1998 193 128 Raiders Tirol
74 Korhonen Roope OL 1995 187 145 Kuopio Steelers
79 Hietajärvi Henri DL 1995 185 120 Kuopio Steelers
81 Vehkomäki Santtu WR 2002 195 95 Helsinki Roosters
88 Jauhiainen  Johannes  WR 1994 177 75 Helsinki Roosters
89 Mäntymäki Asko TE 1990 181 108 Helsinki Wolverines
91 Paakki Iiro-Pekka TE 1990 187 110 Kuopio Steelers
92 Heinonen Atro DL 1996 188 100 Porvoo Butchers
95 Tuominen Timi DL 1995 189 106 Kuopio Steelers
96 Olavuo Aleksi DL 1999 188 128 Helsinki Wolverines
98 Heikkinen Jonis DL 1997 195 118 Helsinki Wolverines

Koikkalainen toivoo katsomon täyteen kannustajia

-Joukkueessa on paljon ensikertalaisia maajoukkueen väreissä, mutta kaikki pelaajat ovat Suomen huippupelaajia, joten valmennus on aina nautinto ja samalla opettavaista myös itselle. Tällä valmistautumisella ja miehityksellä lähdemme mielestäni hyvistä asemista taistelemaan paikasta neljän parhaan joukkoon EM-kisoissa. 

-Työ on nyt tehty ja tässä jo innolla sekä mielenkiinnolla odottelee sitä, että päästään näkemään tämä Suomen joukkue kentällä. Tanska on erinomainen joukkue, joka tulee varmasti haastamaan meidät tosissaan. Heidän puolustuksensa on täynnä kookkaita ja urheilullisia pelaajia ja meidän tulee vastata heidän fyysisyyteensä. Tšekki-peliin keskitytään, kun on sen aika, mutta he eivät taatusti anna meille mitään ilmaiseksi kotikentällään.

-Toivottavasti kannattajat löytävät itsensä sankoin joukoin Myyrmäkeen katsomoon kannustamaan Suomea menestykseen juuttien kaadossa!

Päävalmentaja Koikkalainen aikoo johdattaa miehet mitalipeleihin tulevaksi kesäksi (Kuva: Jari Turunen)

EM-mitalit ratkaistaan syksyllä 2023

Amerikkalaisen jalkapallon Euroopan mestaruudesta taistellaan nyt toista kertaa mallilla, jossa A-ryhmän 12 parasta maata ovat jaettu neljään alkulohkoon ranking-sijoitustensa perusteella.  Euroopan ranking-kolmonen Suomi on saanut omaan lohkoonsa Tanskan (#6) ja Tšekin (#11).  Alkulohkon ottelut pelataan lokakuussa 2022 ja lohkosijoitusten perusteella maat jatkavat taistelua joko mitaleista, tai sijoituksista kesän 2023 aikana.

Venäjän maajoukkue ei ole mukana taistelemassa jenkkifutiksen EM-mitaleista. Alun perin Italian ja Iso-Britannian lohkoon sijoitetun Venäjän pelit on peruutettu ja lohkon paremmuus ratkaistaan jäljellä olevien joukkueiden kesken. (IFAF tiedote)

Suomi kohtasi Tanskan edellisen kerran vuonna 2019 niin ikään lohkovaiheen EM-pelissä. Tuolloin Suomi oli parempi lukemin 44-3.

Suomen lohkopelit lokakuussa 2022
  • Suomi – Tanska, Lauantai 08.10. klo 14:00 Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa
  • Tšekki – Suomi, Sunnuntai 16.10 klo 14:00 Usti, Tšekki

 

Lataa:  Suomen 45 pelaajan rosteri 08102022

Tutustu myös:  Tanskan rosteri 

Liput myynnissä: Lippu.fi

Kuvat: SWE3 Jonas Domfors, Jari Turunen