Suomi lennätti sunnuntain tsekkipeliin 41-miehen rosterin

Suomen miesten jenkkifutismaajoukkue pakkasi lauantai-iltapäivänä Tšekkeihin lentävään koneeseen 41-miehen joukkueen. Viime hetken poissaolot kavensivat suunniteltua rosteria neljällä pelaajalla.

Suomi lähtee lauantaina taistelemaan paikasta kesän 2023 EM-mitalipeleihin. Lohkovaiheen toisessa ottelussa vastaan asettuu Tšekki, joka on Suomelle uusi tuttavuus jenkkifutiskentillä. Joukkueet eivät ole kohdanneet maaottelussa kertaakaan. Maajoukkueen puolustuksen koordinaattori Kalle Karppinen oli tyytyväinen lohkovaiheen avausottelun peli-ilmeeseen, mutta myöntää, että nyt mennään kohden tuntematonta:

-Tanska matsi meni puolustuksen osalta hyvin. Osattiin pelata yhdessä puolustuksena ja toteuttaa mitä oltiin treenattu. Nyt mennään aika sokeana vastustajaa vastaan, josta ei paljon tiedetä. Oletetaan että heillä on ainakin hyviä hyökkäyslinjamiehiä, jotka on pelannut Euroopan sarjoissa ja juoksupeli edellä lähdetään puolustamaan niin kuin yleensäkin ja katsotaan mitä tarvitaan siitä, kun peli etenee.

Suomalaisyleisölle tutuin tsekkipelaaja lienee hyökkäylinjan Jan Rauš, joka voitti Vaahteraliigan mestaruuden syyskuussa Kuopio Steelersin mukana.

Karri Pajarinen ei pelaa sunnuntaina

Ennakkotiedoista poiketen GFL:n Potsdam Royalsin paidassa loisto-otteita esittänyt keskushyökkääjä Karri Pajarinen ei ole mukana sunnuntain pelissä. Uutena pelaajana joukkuetta vahvistaa kuitenkin toinen Potsdamin suomalainen linjapuolustaja Onni Soinisen liityttyä mukaan pelaavaan kokoonpanoon.  Viime hetken poissaoloina kokoonpanosta ovat poistuneet eri syistä Nico Barrow (RB), Peter Lundström (DB) ja Aatu Tuokko (DB).  Viikon takaisessa Tanska-pelissä kolhuja kokenut Elmeri Laalo on mukana kokoonpanossa ja vakuutti lentokentällä olevansa yhtä hyvässä kunnossa kuin edellisessä pelissä.

Suomen kokoonpano 16.10.2022

# Sukunimi Etunimi PP Synt cm kg Joukkue
1 Olin Akseli DB 1992 185 94 Helsinki Roosters
2 Kuikka Niko DB 1992 187 95 Helsinki Roosters
6 Laalo Elmeri DB 2001 193 95 Helsinki Wolverines
8 Pajarinen Lassi RB 2004 180 84 Helsinki Roosters
9 Urjansson Ambro QB 2002 183 99 Helsinki Roosters
10 Kyei Micky WR 1992 172 87 Helsinki Wolverines
11 Seppänen Mikko WR 1993 178 83 Porvoo Butchers
12 Pulkkinen Aleksi K 2000 194 82 Helsinki Wolverines
16 Lempinen Viljo DB 1999 188 90 Stockholm Mean Machines
17 Särkelä Janne WR 1998 192 94 Seinäjoki Crocodiles
18 Soininen Onni LB 1998 177 100 Potsdam Royals
20 Ojainväli Markus DB 1994 182 85 Kuopio Steelers
25 Lehtonen Tuukka RB 1995 185 94 Kuopio Steelers
27 Suoste Tom RB 1992 170 89 Vaasa Royals
31 Lehtonen Veikka LB 1984 183 96 Kuopio Steelers
32 Linnainmaa Kimi WR 1994 178 83 Vienna Vikings
39 Jokinen Jaakko DB 2003 174 73 Hämeenlinna Tigers
41 Aronpää Taavi LB 2001 189 105 Helsinki Roosters
42 Lindsten Ville TE 1989 180 110 Kuopio Steelers
44 Nuikka Timi LB 2001 181 93 Porvoo Butchers
46 Lindfors Willy LB 2000 185 100 Helsinki Wolverines
50 Asklöf Viktor OL 2004 195 138 Helsinki Roosters
51 Berg Christer DL 1998 183 125 Helsinki Roosters
53 Vehkomäki Samuli OL 1996 188 117 Helsinki Roosters
54 Jallow Saidou LB 2000 183 100 Seinäjoki Crocodiles
55 Valasti Ville DL 1993 195 115 Helsinki Wolverines
57 Jääskeläinen Jari-Antti DL 1991 185 120 Kuopio Steelers
68 Aho Aki OL 1992 194 140 Helsinki Roosters
70 Hvitfelt Tuomas OL 1998 183 130 Seinäjoki Crocodiles
71 Närhi Aleksi OL 2002 193 140 Helsinki Roosters
72 Saastamoinen Elmeri OL 2003 189 150 Kuopio Steelers
73 Koskinen Tony OL 1998 193 128 Raiders Tirol
74 Korhonen Roope OL 1995 187 145 Kuopio Steelers
81 Vehkomäki Santtu WR 2002 195 95 Helsinki Roosters
88 Jauhiainen Johannes WR 1994 177 75 Helsinki Roosters
89 Mäntymäki Asko TE 1990 181 108 Helsinki Wolverines
91 Paakki Iiro-Pekka TE 1990 187 110 Kuopio Steelers
92 Heinonen Atro DL 1996 188 100 Porvoo Butchers
95 Tuominen Timi DL 1995 189 106 Kuopio Steelers
96 Olavuo Aleksi DL 1999 188 128 Helsinki Wolverines
98 Heikkinen Jonis DL 1997 195 118 Helsinki Wolverines

 

Suomi voitti EM-lohkovaiheen avauspelissään Tanskan suurinumeroisesti 60-13 (27-0). Mikäli Tsekki kaatuu sunnuntaina, aukeaa Suomelle paikka Euroopan neljän parhaan maan mitalipeleihin. Euroopan mestaruus ratkaistaan lokakuussa 2023.

Ottelu tarjoillaan suorana lähetyksenä ja vapaasti katsottavana Ruutu-kanavalla klo 13.50 alkaen.

 

Lataa rosteri:  Team Finland 16102022

Lataa rosteri:  Team Czechia 16102022

Linkki suoraan lähetykseen:  Ruutu