U15 maajoukkueelle vastustaja Saksasta

Amerikkalaisen jalkapallon uudelleen vauhtiin potkaistavan U15-kehitysmaajoukkueen projekti huipentuu syksyllä saksalaisen aluejoukkueen kohtaamiseen. Jenkkifutiksen nuorimman maajoukkueikäluokan leiritys käynnistyy pääsiäisenä Pajulahdessa.

Koronavuosina katkennut poikien U-15 kehitysmaajoukkue toiminta käynnistetään uudestaan. Toiminnan tavoitteena on opettaa nuoria pelaajia maajoukkueiden toimintamalliin. Maajoukkueen valmennusjohto kannustaa maaliskuun lopulla järjestettävälle leirille mukaan myös niitä nuoria pelaajia, jotka ei välttämättä ole vielä ihan valmiina maajoukkueeseen, mutta tuntevat kiinnostusta toimintaa kohtaan. Kaikille nyt leiriryhmään liittyville nuorille tarjotaan koulutuksia myös leirien, vaikka ei tulisikaan valituksi syksyllä pelaavaan kokoonpanoon. Tarjolle tulossa sääntökoulutuksia, koulutusta fysiikkaharjoittelusta ja kehonhuollosta, SUEKin koulutus sekä psyykkisen valmennuksen work shoppeja.

Kehitysmaajoukkueen idea on nimenomaan olla matalan kynnyksen toimintaa, jossa nuorille pelaajille annetaan oppeja, joilla voi lähteä tavoittelemaan oman jenkkifutisuran huippua.

Oman ikäluokan leirit ovat upeita kokemuksia, joita arvostaa varmasti myöhemmin.

Suomen U15-jenkkifutismaajoukkueen edellinen kansainvälinen kohtaaminen ajoittuu vuodelle 2015 (Kuva: SAJL arkisto).

Bluelions vs Greenmachine 21.9.2024 Vantaalla

SAJL on sopinut harjoitusotteluyhteistyöstä Saksan Nordrhein-Westphalia osavaltion alueen U15-joukkueen, ”Greenmachinen” kanssa. U15-joukkueiden kohtaaminen toteutuu 21.9. Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla. Ottelu pelataan 11 vs 11 säännöillä ja sopimukseen kuuluu, että suomalaisjoukkue tulee tekemään vastavierailun Saksaan kaudella 2025.

Nordrhein-Westphalia osavaltiossa jenkkifutista pelaa noin 80 seuraa ja alueelta löytyy 11.000 aktiivista lajiharrastajaa.

Maajoukkueen GM Mikko Rastas kannustaa maajoukkueurasta kiinnostuneita nuoria mukaan:

-Toivon, että katsastusleirille saapuu jokainen nuori pelaaja, jota kiinnostaa maajoukkuetoiminta ja siihen tutustuminen! Leirillä saadaan ensiaskeleet kohti jefuleijonan polkua, joka toivottavasti jatkuu seuraavissa maajoukkueen ikäluokissa. 

 

Lisätietoa leiristä & ilmoittautuminen:  U15 maajoukkueleiri 30.-31.3.2024

 

Kuvat:  SAJL arkisto