Vaahteraliigan käynnistyminen siirtyy kesäkuulle

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton hallitus on päättänyt siirtää Vaahteraliigan aloitusajankohtaa toukokuulta kesäkuulle. Päätöksen taustalla on ennusteet pandemian kehittymisestä sekä kokoontumisrajoitusten purkamisista.

Vaahteraliiga 2021 käynnistyy perjantaina 11. kesäkuuta Seinäjoella pohjalaisjoukkueiden Seinäjoki Crocodiles-Wasa Royals kohtaamisella. Vaahteraliiga huipentuu lauantaina 11. syyskuuta pelattavaan Vaahteramalja XLII-otteluun.  Vaahteramalja tullaan järjestämään toista kertaa perättäin Lahden Stadionilla.

Alkuperäisen aikataulun mukaan Vaahteramaljan oli määrä käynnistyä jo kuukauden kuluttua torstaina 13. toukokuuta Helsingissä Roosters – Butchers pelillä.  Nyt julkaistut muutokset pudottavat liigan runkosarjan joukkuekohtaisten pelien määrän kahdestatoista kahdeksaan.

Vaahteraliigajoukkueet saaneet harjoitella läpi talven

Vaahteraliigaan valmistautuvat joukkueet ovat saaneet harjoitella tulevaan kauteen lähes häiriöttä Suomen hallituksen ja paikallisten viranomaisten tekemien linjausten perusteella. Ammattiurheilu, joksi jenkkifutiksen pääsarja lasketaan, on jätetty tilapäisen tartuntatautilain muutoksen rajoitus- ja sulkutoimenpiteiden ulkopuolelle.

Tilanne poikkeaa merkittävästi kevään 2020 tilanteesta, jolloin kaikki harjoittelu jouduttiin keskeyttämään kevään aikana ja sarjan käynnistymistä varten joukkueille varattiin riittävä aika valmistautumiseen ennen tositoimiin ryhtymistä. Tälläkin kaudella Vaahteraliigan alkua halutaan kuitenkin siirtää, jotta otteluita voidaan tarjoille live-yleisölle turvallisesti ja vallitsevia kokoontumisrajoituksia noudattaen. Yleisön ja ottelutapahtumisen merkitys joukkueille ja seuroille on suuri kannustuksen, mutta myös taloudellisen vaikutuksen takia. Seurojen tulobudjetista merkittävä osa rakennetaan otteluista saatavien tulojen varaan.

Loppuottelun päivämäärä pidettiin lukittuna

Uuden liigaohjelman mukaisesti kaikki sarjan seitsemän joukkuetta kohtaavat toisensa kertaalleen. Lisäksi kahdessa maantieteellisesti jaetussa lohkossa joukkueet pelaavat kaksi ylimääräistä lohko-ottelua. Vaahteraliigan eteläisessä lohkossa pelaavat Helsinki Wolverines, Helsinki Roosters, Porvoon Butchers sekä sarjanousija United Newland Crusaders. Pohjoisessa lohkossa pelaavat Kuopio Steelers, Wasa Royals sekä Seinäjoki Crocodiles. Eteläisessä lohkossa pelattavien lohko-otteluiden joukkueparit on arvottu liigajoukkueiden yhteisessä kokouksessa.

Runkosarjassa kukin joukkue pelaa siis kahdeksan ottelua, joiden perusteella neljä parasta jatkavat pelejään välierissä.  Yksi uuden ohjelman suunnittelun kulmakivistä oli Vaahteramaljan pelaaminen aiemmin sovittuna päivänä (11. syyskuuta).

Vaahteraliigan virallisia pelipäiviä ovat edelleen torstai, perjantai ja lauantai. Poikkeuksena on 1. elokuuta pelattava Wolverines – Royals kohtaaminen, joka pelataan sunnuntaina. Tuttuun tapaan kaikki Vaahteraliigan ottelut tarjoillaan suorina lähetyksinä Ruutu+ kanavalla.

Kaudella 2020 Vaahteraliigan runkosarjassa pelattiin vain viisi ottelua.

Vaahteramalja XLI pelattiin syyskuussa 2020 Lahden Stadionilla vaikeissa olosuhteissa (Kuva: Jari Turunen)

Vaahteramalja XLII Lahdessa

Amerikkalaisen jalkapallon järjestyksessään 42. loppuottelu pelataan toista kertaa perättäin Lahden Stadionilla.  Viime syksynä Lahteen sijoitettua tapahtumaa ei kyetty koronapandemian takia toteuttamaan suunnitellussa laajuudessaan. Kaikki loppuottelun ympärille suunnitellut oheistapahtumat jouduttiin peruuttamaan. Huonoksi onneksi voi laskea myös sen, että otteluviikonlopun alla Päijät-Hämeessä paljastui suuri koronatartuntojen rypäs ja pelipäivälle ajoittui syyskuun pahimmat rankkasateet.

Lahden Stadion osoitti haasteista huolimatta toimivuutensa ja nyt sille annetaan toinen mahdollisuus. Päätöksen taustalla on myös Lahden kaupungin positiivinen suhtautuminen tapahtumaan. Jenkkifutisliiton puheenjohtaja Roope Noronen lupaa, että tulevaisuudessakin kauden huipentumalle tullaan etsimään arvoisensa areena vaihtuvilta paikkakunnilta:

-Korona-aikana paluu Lahteen myös vuonna 2021 oli helppo ratkaisu ja samalla toivottavasti saamme toteutettu tapahtuman myös laajempana kuin viime vuonna, jolloin jouduimme luopumaan monesta oheistapahtumasta. Jatkossa on tarkoitus edelleen kehittää Vaahteramaljaa eri puolilla Suomea kiertäväksi tapahtumaksi ja vuosien 2022-2024 Vaahteramalja paikkakuntia kartoitetaan kesän ja syksyn 2021 aikana.

Myös muiden jenkkifutissarjojen aitatauluihin ollaan suunnittelemassa muutoksia, jotka julkaistaan lähipäivinä.

Tutustu:  Vaahteraliiga 2021 sarjaohjelma

Kuva: Jari Turunen

 

Kausi 2020 huipentui Kuopio Steelersin mestaruusjuhliin: