Veikko Lamminsalo valittu MM-loppuottelun päätuomariksi

Amerikkalaisen jalkapallon U20-ikäluokan MM-kisat huipentuvat sunnuntaina Kanadan Edmontonissa kotijoukkue Kanadan ja Japanin kohtaamiseen.  IFAF on valinnut loppuottelun päätuomariksi Suomen Veikko Lamminsalon.

Jenkkifutiksen nuorten MM-kisojen otteluita on viimeisen viikon aikana tuominnut yhteensä 28 erotuomaria 11 eri maasta. Kisojen tuomaritoiminnasta vastaava johtaja IFAF:n Davie Parsons on viikon aikana tarkastellut kisojen tuomaritoimintaa ja tehnyt valinnat jäljellä olevien ottelujen erotuomariryhmiksi.

Parsons on valinnut suomalaisen päätuomarin Veikko Lamminsalon johtaman tuomariryhmän tuomitsemaan sunnuntain kultamitaliottelun Kanadan ja Japanin välillä. Lamminsalon ryhmään kuuluu kaksi naiserotuomaria, ja mukana on edustajia myös Kanadasta, Tanskasta ja Italiasta.

Parsons kertoo IFAF:n verkkosivuilla valinneensa lopuottelua tuomitsemaan oman arvionsa mukaan parhaan ryhmän :

-Veikon ryhmä oli paras pelin hallinnassa, mikä ei tarkoita vain virheiden etsimistä, vaan myös pelin hallinnointia, järjestyksen ylläpitoa pelin aikana, rangaistusten käsittelyä, pallon luovutuksia ja aikataulujen hallintaa.

Lamminsalo itse kertoo johtavansa hyvää yhteistyötä tekevää erotuomariryhmää:

-Meidän ryhmällä on ollut mieletön kasvutarina, kun olemme saaneet kanadalaiset kärrylle mekaniikka- ja sääntöeroista huolimatta.  Hauskana yksityiskohtana voi todeta, että meille tuli turnauksessa kaikki Japanin matsit.  Yleisesti tunnelmasta voi todeta, että koko et-porukka on ollut hyvin yhteen hiileen/pilliin puhaltava porukka.

Lamminsalon mukaan puitteet nuorten MM-kisoissa ovat olleet hienot ja oman mausteensa kaikelle Edmontonissa on antanut kisojen alkupäivinä vielä meneillään olleet NHL:n Stanley Cupin pelit, jotka näkyivät kaupungissa.

-Edmonton on hieno urheilukaupunki hulluine Oilers-faneineen. Game6 sekoitti keskusta täysin ja Game7 oli sekin melkoinen tapahtuma etätapahtumana jäähallilla. Itse en noihin hakeutunut.

Erotuomariryhmä MM-loppuottelussa

  • R Veikko Lamminsalo, Suomi
  • U Travis Jerkovits, Kanada
  • HL James Cowtun, Kanada
  • L Chiara Tomaz, Italia
  • S Julia Long, Kanada
  • F Jake Webb, Kanada
  • B Kim Larsen, Tanska

 

Viimeisen kisapäivän pelit

Edmontonin U20 MM-kisat pelattiin kahdeksan joukkueen kesken. Mukana Edmontonissa ovat olleet USA, Kanada, Japani, Australia, Brasilia, Panama ja Itävalta. Kanadalla on kisoissa mukana kaksi joukkuetta, koska Mexico jättäytyi pois. Pelisysteemi on kolmen kierroksen ”voitolla ylempään lohkoon” eli molemmat finaalissa olevat ovat voittaneet kahden aiemman kierroksen pelinsä.

  • Sijat 7-8, Panama – Brasilia
  • Sijat 5-6, Australia-Kanada 2
  • Sijat 3-4, USA-Itävalta
  • Sijat 1-2 Japani-Kanada

 

Kaikki ottelut tarjoillaan sunnuntaina suorina lähetyksinä:   IFAF-TV

 

Kuva: Jari Turunen