Viime vuoden Suomen ja Ruotsin mestari Heli Rontu Lionessesiin

Lohja Lionesses on saanut hyökkäyksen linjaansa merkittävän vahvistuksen hallitsevan Euroopan, Suomen ja Ruotsin mestari Heli Ronnun liityttyä leijonalaumaan. Rontu on ehtinyt kahdeksanvuotisen uransa aikana edustaa tätä ennen Hyvinkää Falconsia, Helsinki Roostersia sekä viimeisimpinä Turku Trojansia ja Carlstad Crusadersia.

-Tässä on jo useampi vuosi tullut reissattua Hyvinkäältä Turussa pelaamassa ja Lohjan noustua Vaahteraliigaan tälle kaudelle, oli siirtyminen Lohjan joukkueeseen luonteva ratkaisu omalta osaltani, Rontu kertoo siirtymisen taustoista.

-Minut on otettu joukkueessa vastaan erittäin hyvin, mikä onkin ollut todella mukava huomata. Toki useampi pelaaja joukkueessa onkin vanhoja tuttuja aiemmista seurajoukkueista, ja tämä on helpottanut uuteen joukkueeseen siirtymistä.

Maajoukkueeseen Rontu on kuulunut vuodesta 2018, ja taskussa on myös Euroopan mestaruus vuodelta 2019.  Kaikkiaan maaotteluita hänellä on takanaan jo viisi ja nimi löytyy myös MM-kisoihin valmistautuvan tämän vuoden maajoukkueen leiriryhmän listalta.

Viime vuonna Rontu voitti sekä Suomen mestaruuden Turku Trojansin kanssa, että Ruotsin mestaruuden Carlstad Crusadersin kanssa. Hänet on valittu viimeisenä kolmena kautena Vaahteraliigan All Stars -kokoonpanoon.

Rontu kertoo odottavansa tulevan kesän pelejä innolla.

-Sarjanousijana lähdemme hieman altavastaajan roolissa taistelemaan, mutta meillä on nyt paikka näyttää muille mihin meistä on. Mielenkiinnolla odotan, kuinka pitkälle joukkueemme kehittyy kauden aikana.

Heli Rontu oli mukana voittamassa EM-kultaa 2019 kisoissa Leedsissä (Kuva: Linda Mustakari)

 

 

Kuvat:  Hans Cullberg, Linda Mustakari