Wasa Royals yhteistyöhön Karleby Goatsin kanssa

Vaahteraliigan pronssijoukkue Royals on käynnistänyt yhteistyön SAJL:n II-divisioonaan ilmoittautuneen Karleby Goatsin kanssa. Yhteistyö mahdollistaa pelaajaliikenteen seurojen välillä.

Wasa Royalsin tuote puheenjohtaja Martti Kass kertoo seuran tiedotteessa käynnistyvän yhteistyön merkityksestä Pohjanmaalla:

-Yhteistyösopimus Goatsin kanssa on tärkeä jenkkifutikselle koko Pohjanmaan alueella. Olen itse ollut 12 vuotta tilanteessa, jossa halusin harrastaa jenkkifutista, mutta asuin Pietarsaaressa, eikä se ollut lähialueella silloin mahdollista. On tärkeää, että saamme jaettua valmennusryhmämme ja organisaatiomme osaamista lajin kehittämiseksi alueella.

Farmisopimuksen lisäksi Royals ei ole kiirehtinyt loppuvuoden aikana pelaajasopimustensa julkistamisten kanssa. Päävalmentaja John Bookerin sekä pelinrakentaja Brandon Gwinnerin sopimus on kuitenkin ehditty julkaisemaan loppuvuoden aikana.

Goats mukaan kakkoseen

Kokkolalaisen osallistuivat kaudella 2020  SAJL:n III-divisioonan turnauksiin voittaen viidestä pelaamastaan ottelusta yhden. Monilajiseuran jenkkifutistoiminta on kuitenkin käynnistynyt sen verran vauhdikkaasti, että syksyllä Goats ilmoittautui täysillä miehistöillä (11vs11) pelattavaan II-divisioonaan. Royalsin kanssa käynnistyvä yhteistyö tulee auttamaan seuraa pelaamisen ohella myös valmennuksessa. Goatsin puheenjohtaja Timo Nurila kommentoi tyytyväisenä yhteistyötä:

-Yhteistyösopimus on tärkeä osa pohjanmaalaisen jenkkifutiksen kehittämisen kannalta. Pelaajapolku Kokkolan ja Vaasan välillä luo uusia mahdollisuuksia, joista sekä Royals että Goats hyötyvät tulevaa kautta ajatellen.

Royalsin kakkosjoukkue Vikings osallistui kaudella 2020 Karleby Goatsin lailla III-divisioonan turnauksiin. Royalsin tiedotteessa ei kerrota seuran kakkosjoukkueen jatkosta.