Jenkkifutiksen Hall of Fame finalistit 2022

”Finalistiksi pääseminen on kunnian asia”, Ari Tuuli #34, Hall of Fame  -jäsen #1. Jenkkifutiksen Hall of Famen vuoden 2022 finalistit ovat selvillä.

Jenkkifutiksen Hall of Fame valitsee vuosittain 0-4 uusia, ansioituneita jäseniä. Uusi jäsen voi olla pelaaja tai mahdollistaja. Mahdollistajia ovat mm. valmentajat, tuomarit ja toimihenkilöt. Ehdokkaiden tulee olla meritoituneita sekä yksilö-, joukkue- että lajitasolla kotimaassa ja kansainvälisillä kentillä. Vertailu pyritään tekemään yhteismitallisesti huomioiden pelipaikkojen eri vaatimukset, aikakausien tuomat muutokset ja, ennen kaikkea, muut HOF:in kestävät arvot/kriteerit. Siksi HOF:iin voi päästä jäseneksi vasta viisi vuotta pelaajauran päättymisen jälkeen. Mahdollistajan roolissa voidaan valita jäseneksi, vaikka ehdokas olisi edelleen aktiivinen toimija.

Äänestysmenetelmän johdosta lopullinen valinta HOF-jäseneksi on vaativa. Tästä johtuen HOF ehdokkuus voi kestää vuosia. Vuositasolla yksittäisten kilpailevien ehdokkaiden meriitit voivat vaihdella paljon ja siksi on tärkeää varmistaa ehdokkaan voivan olla riittävän usein tarjolla, jotta valinta perustuu sovituille kriteereille. Näin yksikään ehdokas ei jää pois esimerkiksi siksi, että samana vuonna on ollut poikkeuksellisen kova taso toisilla pelaajilla toiselta pelipaikalta tai aikakaudelta. Lisätietoa jäsenvalinnoista, äänestysmenetelmästä ja HOF:ista seuraavan linkin takana https://jenkkifutis.fi/info/historia/hall-of-fame/.

Uudet jäsenet neljän finalistin joukosta

Kauden 2022 Hall of Fame -valinnat ovat edenneet toiselle äänestyskierrokselle. Toisella kierroksella Hall of Fame jäsenet valitsevat kunkin finalistin kohdalla kyllä / ei -vastauksen. Tullakseen valituksi, ehdokkaan tulee saada 2/3 äänestäneiden äänistä.

Vuoden 2022 kunniamaininnan eli pääsyn finalistien joukkoon saavat Jarmo LahtiVeijo JäsbergJuha-Markus Laitila ja Jan-Erik Nyrövaara

Hall of Fame yhteisö onnittelee kaikkia finalisteja!

Jarmo Lahti (mahdollistaja)

Jarmo Lahti on yksi suomalaisen jenkkifutiksen jättiläisistä̈ muutenkin kuin fyysisen kokonsa puolesta.

Hänen uransa alkoi pelaajana Vantaan TAFT:ssa vuonna 1982 ja jatkui 17 kauden ajan, ensin TAFT:ssa vuoteen 1992 ja sen jälkeen Roostersissa vuoteen 1998. Pelaajauransa päättymisen jälkeen Lahti on toiminut sekä valmentajana että seurajohtajana. Vuosina 2000-2001 hän toimi miesten maajoukkueen apuvalmentajana, minkä jälkeen hän on ollut Roostersin naisten joukkueen ja eri juniorijoukkueiden päävalmentajana sekä seuran puheenjohtajana.

Pelaajana Lahdella on 5 SM-kultaa ja 3 SM-pronssia. Lisäksi hän kuului TAFT:n vuoden 1986 Eurobowl- turnauksen voittajajoukkueeseen. Lahti on valittu vuonna 1989 Vaahteraliigan All Stars-joukkueeseen ja palkittu vuonna 2013 SAJL:n vuoden nuorisovalmentajana.

Jarmo Lahden ura ja panos Suomessa pelatun amerikkalaisen jalkapallon kehittäjänä on mittava ja monipuolinen. Hän on neljän vuosikymmenen ajan (36+ vuotta) tehnyt menestyksekästä̈ työtä lajin eri osa-alueilla junioreista maajoukkueeseen. Jarmo Lahden ura lajin piirissä jatkuu edelleen.

ps. Lahti, toimiessaan oto-päävalmentajana, piti kiinni kansainvälisen toiminnan tärkeydestä Roostersille ja koko suomalaiselle jefulle ja päätti 2017 haastavasta tilanteesta huolimatta osallistua ja tukea IFAFin (New York) organisoimaan NEFL sarjaan, jonka Helsinki Roosters suomalaisena seurana voitti nostaen samalla maamme kaikkien kärkiseurojen arvostusta Euroopassa.

Veijo Jäsberg (pelaaja)

Veijo Jäsberg (OL) oli yksi suomalaisen jenkkifutiksen alkuvuosien ehdottomista profiilipelaajista.

Entisenä maaottelutason judokana sekä SM-tason voimanostajana ja käsipallovalmentajana hänellä oli tietoa ja ymmärrystä siitä, millaista asennetta ja tekemistä huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii. Tämän tietotaidon Jäsberg toi oman seuransa Roostersin ja miesten maajoukkueen käyttöön. Hänen fyysinen voimansa ja useassa eri palloilulajissa kehittynyt pelisilmänsä loi jykevän pohjan Roostersin tavaramerkiksi muodostuneelle vahvalle juoksupelille. Jäsbergin ulkoinen olemus yhdistettynä isällisen rauhoittavaan käytökseen takasi merkittävästi niin Roostersin kuin maajoukkueenkin menestystä 1980-luvun puoliväliin saakka.

Pelaamisen lisäksi Jäsberg kykeni myös hyödyntämään omia kontaktejaan ja verkostojaan koko lajin hyväksi. Omalla arvovallallaan hän edisti kiven takana olleiden kenttävuorojen saamista myös jenkkifutaajien käyttöön. Hänen mukaantulonsa lajiin oli aikanaan uutinen, joka noteerattiin laajasti mediassa.

Juha-Markus Laitila (pelaaja)

Juha ”Paavo” Laitila oli peliurallaan aikansa merkittävin hyökkäyslinjapelaaja niin seura- kuin maajoukkueessakin. Toiminta lajin parissa on jatkunut yli 30 vuotta, ja jatkuu edelleen.

Juha Laitilan ura ja saavutukset

  • 1988-2002 Seinäjoki Crocodiles, pelipaikka hyökkäyksen linja (OT), pelinumero 58.
  • Joukkuesaavutuksia: EM 93, SM-kulta 2001, SM-hopea 2000, SM-pronssi 1996 ja 2002. Maajoukkueessa 1993-2001.
  • Henkilökohtaisia meriittejä: 7 x All Stars, vuoden amerikkalaisen jalkapallon pelaaja 1998. Seinäjoki Crocodiles Hall Of Fame NO:1.

Laitila on toiminut peliuransa jälkeen edelleen lajin parissa, valmentaen Crocodilesin miesten joukkueen hyökkäyksen linjaa sekä juniorijoukkueita, junioreissa U15- SM kulta 2016, OC,U17 SM kulta OC.

Hänelle on aiemmin myönnetty SAJL:n pronssinen ansiomerkki

Jan-Erik Nyrövaara (pelaaja)

Jan Erik ”Oppo” Nyrövaara (WR, CB, S) aloitti jenkkifutisuransa syksyllä 1982 vain 15-vuotiaana ja oli ensimmäisiä ns. toisen sukupolven pelaajia.

Nyrovaara oli Munkan johtavia pelaajia seuran uudessa nousussa 80-luvun loppupuolella. Hän oli aloittavan kokoonpanon pelaaja ensimmäisestä Vaahteraliigaottelusta lähtien (MAJS vs. Rams kesäkuu 1983) vain 16-vuotiaana. Pelaajaura Vaahteraliigassa kesti yhdeksän kautta, joista seitsemän kautta enimmäkseen puolustuksen takakentällä, yksi kausi ns. molempien suuntien pelaajana (WR + DB) ja yksi kausi enimmäkseen hyökkäyksen takakentän pelaajana (WR).

Oppo debytoi maajoukkueessa kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana (17 v. 1 kk 15 pv) kahdessa ottelussa William Jewell Collegea vastaan 1984. Nyrövaara on tehnyt paljon lajin eteen myös mahdollistajana ollessaan palkittu valmentaja sekä eri seurojen tomihenkilö.

Vaahteraliigan saavutukset:

  • SM-kulta (1989)
  • SM hopea (1988)
  • Vaahteramaljan MVP (1989)
  • 3 x Vaahteraliiga All Stars-nimitys (1986, 1987 ja 1989)

Maajoukkue ja kv-pelit:

  • Maajoukkueen ottelut (2 kpl) William Jewelliä vastaan kesäkuussa 1984 – kaikkien aikojen nuorimpana maajoukkuepelaajana (17 v. 1 kk 15 pv)
  • EM-pronssi 1987 Helsingin kotikisoissa

ps. Nyrövaara edusti Coltsia koko Vaahteraliigauran ajan ja oli joukkueen johtavia pelaajia ja kantavia voimia. Hänen asemaa joukkueen liiderinä kuvaa ehkä parhaiten se, että Nyrövaara oli aina parhaimmillaan ns. suurissa otteluissa, joissa johtavien pelaajien pitää pystyä auttamaan joukkuetta menestymään. Finaali- ja välieräottelut olivat sekä edustus- että juniorijoukkueissa tilastollisestikin Nyrövaaran parhaita.

Fun fact: Neuvostoliiton maaperällä pelatussa ensimmäisessä virallisessa jenkkifutispelissä Oppo teki ensimmäisen ja mahdollisesti viimeisen Neuvostoliitossa tehdyn syötönkatkon ja palautti sen 67 jaardia maaliin

Jenkkifutiksen Hall of Fame-valinnat julkaistaan 10.9.2022 Vaahteramalja XLIII:n puoliajalla Kuopion Väre Areenalla.