Miesten joukkue ensi viikolla starttaaviin lippupallon EM-kisoihin valittu

Suomen miesten lippupallomaajoukkueen Irlannin EM-kisoissa pelaava ryhmä on nyt valittu. Limerickin yliopiston alueella pelattaviin kisoihin matkaa Suomesta 9 pelaajan tiivis, mutta kovatasoinen joukkue. Jenkkifutismaajoukkueessa lainalla ollut pelinrakentaja Miro Kadmiry johtaa odotetusti Suomen hyökkäystä.
Suomen miesten lippupallomaajoukkueen toistaiseksi ainoa arvokisamitali on saavutettu vuonna 2014, jolloin suomalaiset saavuttivat Italiassa pelatuissta Beach Flagin EM-kisoista hopeasijan. Pitkään tauolla ollut miesten maajoukkuetoiminta nostettiin jaloilleen vuonna 2021, jolloin Suomi lähetti joukkueen Israelissa pelattuihin MM-kisoihin. Kisatulosten perusteella Suomen miesten IFAF-ranking on 18.
Irlannin EM-kisoihin Suomi lähtee parantamaan rankingiaan Euroopan maiden keskuudessa ja samalla hankkimaan lisää kokemusta maanosan parhaiden joukkueiden parista.
Suomen EM-joukkue
Miesten maajoukkueen valmennusjohto päävalmentaja Tuomas Heikkisen johdolla, on valinnut seuraavat pelaajat Suomen kisaryhmään. Heikkisen mukaan erinomaisen pelinrakentajan lisäksi joukkueen laituriosastolla on taitoa ja nopeutta.
Päävalmentaja linjaa joukkueen tavoitteita ytimekkäästi: ”Parannetaan peli peliltä, nähdään sitten mihin se tämän hetken EM-tasolla vie ”.
Pelaajat

Arttu Heikkilä

Miro Kadmiry

Willem Kajander

Anton Kalliokoski

Ville Karhinen

Juho Killström

Phung Nguyen

Sebastien Sagne

Santtu Äyräväinen
Valmennus & joukkueenjohto

Tuomas Heikkinen
Päävalmentaja

Heikki Halttunen
Apuvalmentaja

Anette Bäckman
Joukkueenjohtaja

Kimmo Valariutta
Trainer
Lippupallon kymmenennet Euroopan mestaruuskisat järjestetään 18-20.2023 elokuuta Irlannin Limerickissä. Suomi osallistuu kisoihin naisten ja miesten joukkueella.
Lue myös: Naisten joukkue lippupallon EM-kisoihin valittu
