Naisten joukkue lippupallon EM-kisoihin valittu
Suomen naisten lippupallomaajoukkueen Irlannin EM-kisoissa pelaava ryhmä on nyt valittu. Limerickin yliopiston alueella pelattaviin kisoihin matkaa Suomesta 12 pelaajan kovatasoinen joukkue.
Suomen naisten lippupallomaajoukkueen historian parhaat hetket ajoittuvat 2000-luvun alkuvuosille, jolloin suomalaiset olivat Euroopan parhaiden maiden joukossa arvokisoista toiseen. Toistaiseksi ainoa EM-titteli saavutettiin vuoden 2005 kotikisoista.
Edellisen kerran EM-tittelistä pelattiin vuonna 2019 Israelissa. Tuolloin Suomen naiset hävisivät kaikki viisi pelaamaansa ottelua ja piste-ero kisoissa oli 44-223. Irlantiin Suomi lähtee kirkastamaan sijoitustaan tuntuvasti. Naisten sarjassa Limerickissä mestaruudesta taistelee 15 kansakuntaa, joiden nimet IFAF julkaisee lähiaikoina.
Suomen EM-joukkue
Naisten maajoukkueen päävalmentaja Lars Abrahamsen ja puolustuksen koordinaattori Iiro Laatio ovat valinneet seuraavat pelaajat Suomen kisaryhmään:
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_hautamaki_jenna.png)
Jenna Hautamäki
Joukkue: Helsinki Mummelines
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN-jarn_emmi.png)
Emmi Järn
Joukkue: Helsinki Mummelines
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_lappi_emmet.png)
Emmet Lappi
Joukkue: Helsinki Mummelines
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/DUMMY.png)
Emma Lekander
Joukkue: Kouvola Indians
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_linden_jenni.png)
Jenni Lindén
Joukkue: Helsinki Mummelines
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/DUMMY.png)
Janika Nikander
Joukkue: Helsinki Mummelines
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_nirhamo_kirsti.png)
Kirsti Nirhamo
Joukkue: Turku Trojans
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_partanen_suvi.png)
Suvi Partanen
Joukkue: Turku Trojans
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_rouhiainen_amanda.png)
Amanda Rouhiainen
Joukkue: Turku Trojans
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_saastamoinen_essi.png)
Essi Saastamoinen
Joukkue: Turku Trojans
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/FIN_soderholm_essi.png)
Essi Söderholm
Joukkue: Helsinki Mummelines
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/DUMMY.png)
Anni Udd
Joukkue: Kotka Eagles
Valmennus & joukkueenjohto
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2021/11/Abrahamsen-Lars.png)
Lars Abrahamsen
Päävalmentaja
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2021/11/Laatio-Iiro.png)
Iiro Laatio
Puolustuksen koordinaattori
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2022/11/Tiina-Suvioja.jpg)
Tiina Suvioja
Joukkueenjohtaja
Lippupallon kymmenennet Euroopan mestaruuskisat järjestetään 18-20.2023 elokuuta Irlannin Limerickissä. Suomi osallistuu kisoihin naisten ja miesten joukkueella. Miesten joukkueen pelaajavalinnat julkaistaan lähiaikoina.
![](https://jenkkifutis.fi/wp-content/uploads/2023/06/IFAF-LOGO-LIMERICK-870x1024.jpg)