Flag Football
Tavoittelemme maapaikkaa 2028 Olympialaisissa
Suomen lippupallomaajoukkueilla on vankka menestyksen historia. Joukkueemme ovat voittaneet kuusi Euroopan mestaruutta, kolme EM hopeaa, yhden MM hopean ja yhden MM pronssin
Suomen amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueiden 2010-luvun kansainvälisen huippumenestyksen varjoon jäänyttä lippupallon maajoukkuetoimintaa on lähdetty suunnitelmallisesti rakentamaan takaisin menestyksen polulle. Ensimmäinen iso etappi tulee olemaan MM-kotikisat Lahdessa ja Liikuntakeskus Pajulahdessa 27.-30.8.2024. Seuraava vieläkin suurempi maali on jo asetettu. Kansainvälisen Olympiakomitean vuosikokous valitsi lippupallon vuoden 2028 Los Angelesin Olympialaisten ohjelmaan. Suomen miehet ja naiset tavoittelevat paikkaa lajin kaikkien aikojen ensimmäisiin olympiapeleihin.
Suomen lippupallomaajoukkueiden vuoteen 2028 tähtäävä kehitystyö on käynnistetty kokeneiden valmentajien värväyksellä. Naisten maajoukkueen päävalmentajaksi on kiinnitetty tanskalainen Lars Abrahamsen, jolla meriitteinä lukuisia arvokisamitaleja Tanskan maajoukkueen valmentajana ja pelaajana. Miesten lippupallomaajoukkuetta rakentamaan ryhtyy aiemmin jenkkifutismaajoukkuetta johtanut Tuomas ”Tuoppi” Heikkinen.
Myös nuorten pelaajien valmentaminen kohden 20-luvun lopun mahdollisia arvokisoja on käynnistetty. Tuomas Kivisaaren johtama Suomen U15 maajoukkue kävi tekemässä ensiesiintymisensä ikäluokan EM-turnauksessa ja ylsi sekajoukkueiden sarjassa komeasti neljänneksi.
Arvokisojen putki huipentuu Olympialaisiin 2028

MM-kisat Lahdessa 2024, Olympialaiset Los Angelesissa 2028
Kansainvälisen lippupalloyhteisön suuri haave olympiastatuksesta toteutuu Los Angelesin Olympialaisissa 2028. Kisojen sijainti USA:ssa sekä rahakkaan miljardisarja NFL:n vahva työntöapu tulevat antamaan lippupallolle huikean näkyvyden globaalisti.
Ennen Olympialaisia suomalaisen lippupallon suurin tapahtuma tulee olemaan elokuussa 2024 pelattavat MM-kisat. MM-mitaleista ja olympialaisten kannalta tärkeistä ranking-sijoituksista pelataan Suomessa Lahdessa ja Pajulahden Urheilukeskuksen kentillä.
Suomen 2024 MM-kisoista on rakentumassa IFAF:n kaikkien aikojen suurin urheilutapahtuma. Olympiastatuksen ansiosta miljoonat silmät suuntaavat katseensa Suomeen elokussa 2024. MM-kisat tomivat myös karsintaturnauksena vuoden 2025 World Gamesille, jonka ohjelmassa on mukana naisten lippupallo. 2024 kisojen seitsemän parasta naismaajoukkuetta lunastaa paikan Kiinan Chengduun.
- 2022 World Games, Alabama, USA
- 2023 IFAF European Championships Irlanti, Limerick
- 2024 IFAF Flag Football World Championships, Suomi, Lahti/Pajulahti
- 2025 IWGA World Games, Kiina, Chengdu (naiset)
- 2025 IFAF European Championships (ei päätöstä isännästä)
- 2026 IFAF Flag Football World Championships, Ranska
- 2027 IFAF European Championships (ei päätöstä isännästä)
- 2028 Olympic Games, Los Angeles USA

