Naisten lippupallomaajoukkue MM-kotikisoihin valittu

Suomen naisten lippupallomaajoukkueen valmennusjohto on valinnut 12 pelaajan kokoonpanon, jolla on tarkoitus tavoitella menestystä elokuun 27.-30.8.2024 Lahdessa pelattavissa lippupallon MM-kotikisoissa.

Suomen naisten lippupallomaajoukkue MM-kotikisoihin on nyt valittu. Päävalmentaja Lars Abrahamsen sekä puolustuksen koordinaattori Iiro Laatio nimesivät 12 + 4 pelaajaa, joilta odotetaan menestystä elokuussa.

Näin Abrahamsen kommentoi valintaprosessia:

Pakko sanoa aluksi, että valinta ei ole ollut Iiron ja minun osaltani helppoa leiriryhmämme korkean tason ja leireillä nähtyjen suoritusten takia. Jouduimme jättämään joitakin loistavia pelaajia lopullisen joukkueen ulkopuolelle, mikä on tietysti aina vaikeaa, mutta erityisesti tänä vuonna, kun MM-kisat pidetään kotona Suomessa.

Joukkueen valintaprosessi marraskuusta eteenpäin on sujunut hyvin ja olemme nähneet kehitystä jokaisella leirillä. Olemme varmoja, että nyt nimetty joukkue voi kilpailla korkealla tasolla kotikentällä. Meillä on hyvä sekoitus kokeneita, sekä nuoria ja lahjakkaita pelaajia, ja olemme kehittyneet niillä alueilla, joilla halusimme parantaa suoritustamme viime vuoden EM-kisojen jälkeen.

Jatkamme valmistautumista seuraavien kuukausien aikana, ja toivottavasti voimme välttää viime vuoden kaltaiset viime hetken loukkaantumiset, jotta joukkue olisi täydessä vahvuudessaan, kun kilpailemme MM-kisoissa.

Odotamme innolla, ketkä saamme vastustajiksemme alkulohkossa, jotta voimme aloittaa valmistautumisen ensimmäisiin peleihin.

Suomen naisten lippupallomaajoukkue kotikisoihin

  • Lotta Ahonen, Tampere Saints
  • Inka Heikkinen, Jyväskylä Jaguars
  • Laura Karhu, free agent
  • Lea Kaszas, Turku Trojans
  • Miina Laukkanen, Tampere Saints
  • Veera Levijoki, Helsinki Flag Football
  • Kirsti Nirhamo, Turku Trojans
  • Heta Rantanen, Helsinki Flag Football
  • Amanda Rouhiainen, Turku Trojans
  • Essi Saastamoinen, Turku Trojans
  • Anni Udd, Kouvola Indians
  • Lotta Wulff, Turku Trojans
Varalla
  • Jenna Hautamäki, Jyväskylä Jaguars
  • Tiia Jansen, Turku Trojans
  • Suvi Partanen Trojans
  • Essi Söderholm, Helsinki Flag Football

 

MM-kisojen ohjelma julkaistaan heinäkuun alussa

Amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF julkaisee heinäkuun alussa MM-kisoihin saapuvat joukkueet, lohkot sekä kisaohjelman. Suomen naiset lähtevät kisoihin ranking-sijalta #17.

Lahdessa naisten sarjassa panoksena ovat MM-mitalien lisäksi paikat kesän 2025 Kiinan Chengdun World Games-turnaukseen.  Seitsemän MM-kisojen parasta joukkuetta lunastaa paikan Chengduun.

 

Tutustu: Naisten maajoukkueen verkkosivu

Otsikkokuva:  Ian Humes