Naisten lippupallomaajoukkueen MM-ryhmä valittu

Suomen naisten lippupallomaajoukkueen valmennusjohto on julkaissut niiden 30 pelaajan nimet, joiden kanssa valmistaudutaan harjoituskaudella elokuussa 2024 pelattaviin MM-kotikisoihin. Lopulliseen kokoonpanoon valitaan 12 pelaajaa.

Lähestyvät MM-kotikisat ovat nostaneet jenkkifutista pelaavien naisurheilijoiden kiinnostusta lippupalloa kohtaan ja jo marraskuun tryout-leirillä nähtiin 18 uutta pelaajaa antamassa näyttöjä valmennukselle. Marraskuun leirivahvuudesta yhdeksän uutta pelaajaa kutsuttiin tammikuun leirille antamaan lisänäyttöjä yhdessä aiemmin maajoukkueringissä mukana olleiden pelaajien rinnalle. Tammikuun leirille Kuusankosken Sami Hyypiä Areenalle saapui vielä muutamia uusia pelaajia, jotka eivät pystyneet osallistumaan marraskuun leirille.

Leirille osallistuneiden vahvan suorittamisen ansiosta valmennus päätti kasvattaa harjoittelukauden rosteria yhdeksällä pelaajalla, jolloin rosterissa on nyt yhteensä 30 pelaajaa.

Naisten Flag-maajoukkueen harjoitusryhmä 2024

Sukunimi Etunimi Flag-joukkue
Ahonen Lotta Tampere Saints
Haataja Tia Kouvola Indians
Hakala Janna Tampere Saints
Hautamäki Jenna Jyväskylä Jaguars
Heikkinen Inka Jyväskylä Jaguars
Hernandez Erica Kouvola Indians
Huuska Mira Jyväskylä Jaguars
Jansen Tiia Turku Trojans
Järn Emmi
Karhu Laura Kotka Eagles
Kaszas Lea Turku Trojans
Killenberger Anja
Kuusela Venla Helsinki Flag Football
Lappi Emmet
Laukkanen Miina Tampere Saints
Lekander Emma Kouvola Indians
Levijoki Veera
Lindholm Carola Kouvola Indians
Nikander Janika
Nirhamo Kirsti Turku Trojans
Partanen Suvi Turku Trojans
Rantanen Heta Helsinki Flag Football
Ropanen Hanna Turku Trojans
Rouhiainen Amanda Turku Trojans
Saastamoinen Essi Turku Trojans
Suninen Satu Helsinki Flag Football
Söderholm Essi Helsinki Flag Football
Tuisku Eliisa Helsinki Roosters
Udd Anni Kouvola Indians
Wulff Lotta Turku Trojans

Tanskalaiselle Abrahamsenille kolmannet arvokisat Suomen päävalmentajana

Naisten maajoukkueen päävalmentaja Lars Abrahamsen valmistautuu naisten maajoukkueen kanssa jo kolmansiin arvokisoihinsa. Abrahamsen on ilahtunut paitsi maajoukkuetoimintaan kohdistuvasta kasvavasta kiinnostuksesta, myös leireillä esiintyneiden urheilijoiden tasosta. Näin päävalmentaja kuvaa polkua, jonka päässä toivotaan saavutettavan menestystä Lahden kotikisoissa.

Tammikuun tryout-leiri Kuusankosken Sami Hyypiä Areenalla toi uusille pelaajille paikkoja harjoitusvahvuuteen

-Kahden tryout-leirimme perusteella olemme valinneet yhdeksän uutta pelaajaa harjoitusvahvuuteemme Tämä 30 pelaajan ryhmä muodostaa Suomen naisten maajoukkueen aina MM-kotikisoihin saakka. Olemme äärimmäisen iloisia siitä suuresta kiinnostuksesta, joka tryout-leireihimme on kohdistunut, eikä joukkueen valitseminen ole ollut helppoa. Lopulta päätimme laajentaa joukkuetta, jotta saamme tuleville leireillemme vielä lisää kilpailua ja samalla suojaamme joukkuetta loukkaantumisilta.

-Uskomme, että olemme onnistuneet liittämään ryhmäämme uusia pelaajia, jotka kykenevät nostamaan harjoitusten tasoa vaarantamatta leirien laatua. Kaikilla nyt valituilla pelaajilla on runsaasti annettavaa joukkueellemme. Samalla voimme antaa näyttömahdollisuuksia nuorille pelaajille, ja varmistamme näin jatkuvuutta naisten maajoukkuetoiminnalle.

-Odotamme innolla seuraavia leirejä ja mahdollisuutta päästä kehittämään joukkuettamme pelillisesti. Lopullisessa joukkueessa tulee olemaan pelipaikka ainoastaan 12 pelaajalle, joten kilpailu tulee olemaan kovaa seuraavien kuukausien aikana. Valmentajalle tämä on todella innostavaa.

Lippupallon MM-kisat järjestetään 27.-30.8.2024 Lahdessa. MM-turnauksen ottelu pelataan Liikuntakeskus Pajulahden sekä Lahden stadionin kentillä.  MM-tittelin lisäksi naisten sarjassa panoksena on paikka vuoden 2025 World Games turnaukseen, joka pelataan Kiinan Chengdussa.  Suomen MM-kisojen seitsemän parasta naisjoukkuetta lunastavat paikkansa World Games peleihin.

Naisten maajoukkueen seuraava leiri järjestetään 25.2.2024 Vantaalla.

Tutustu myös

 

Ota flag-maajoukkueiden Instagram seurantaan

 

Kansikuva: Ian Humes 2023