SAJL Hall of Fame:en kaksi uutta jäsentä

Amerikkalaisen jalkapallon kotimainen Hall of Fame -yhteisö valitsi joukkoonsa kaksi uutta jäsentä kunniagalleriaan.

#43 VEIKKO LAMMINSALO – vaikuttaja

Veikko Lamminsalo on toiminut erotuomarina vuodesta 1985 alkaen eli kuluvan kauden päättyessä neljäkymmentä vuotta. Erotuomaritehtävien ohella Lamminsalo on ollut AJEK ry:n puheenjohtajana viisi vuotta sekä varapuheenjohtajana viisitoista vuotta. SAJL:n liittohallituksen jäsenenä hän on ollut viisitoista vuotta ja seurahallituksen jäsenenä yhdeksäntoista vuotta. Lisäksi hän on ollut IFAF:n erotuomarikomitean jäsenenä seitsemän vuotta.

Lamminsalon tinkimätön lähestymistapa erotuomaritoimintaan yhdistettynä hänen rakentavaan ja sovittelevaan persoonaansa on merkittävästi edistänyt ja kehittänyt erotuomaritoimintaa sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla. Hän on toiminut ainoana suomalaisena sekä naisten, miesten että nuorten MM-kisoissa erotuomarina. Viimeisimpänä komennuksenaan U19 MM-kisat Kanadassa, jossa hän toimi loppuottelun päätuomarina.

Hän on tuominnut kaikkiaan 1150 peliä. Kansainvälisillä kentillä hän aloitti jo vuonna 1991. EuroBowl II, USA Senior World Championship I, Women World Championship I, Junior World Championships neljä kertaa neljä:ssä eri maassa, Ruotsin SAFF Superserien 1993-1994, Eurooppalainen ammattilaisliiga FLE 1995-1996,  Irlannin liiga Irish Football League 1998-2002.

Lisäksi Lamminsalo on toiminut EFAF Technical Committeen jäsenenä 2002-2008 ja  kouluttanut erotuomareita jo vuodesta 1988 sekä Suomessa että ulkomailla.

Vuoden Liigatuomariksi Veikko Lamminsalo on valittu neljätoista kertaa:
1997, 2003, 2004, 2007, 2009, 2001, 2014, 2016-2019 ja 2023

Lamminsalolle on myönnetty SAJL:n hopeinen ansiomerkki vuonna 2009.
Amerikkalaista jalkapalloa Lamminsalo pelasi cornerbackin ja defensive endin paikoilla vuodet 1985-1986 Kannelmäki Whipsissä.

Erotuomari – kansallinen 1985 –
Erotuomari – kansainvälinen 1991-
Erotuomari – Vaahteraliiga 1986-
AJEK hallituksen jäsen 1987-1997. 2002-
AJEK vara-pj 2010-
AJEK pj 2005-2009
SAJL hallituksen jäsen (ETV) 2010-
Vapaaehtoinen (kellonkäyttäjät, mittaryhmä, attasea jne.) 1985-

 

#44 IIRO LUOTO – offensive line/tight end

Iiro Luoto kuuluu harvalukuiseen suomalaispelaajien joukkoon, jotka ovat peliuransa aikana olleet NFL- joukkueen palkkalistalla. Sopimus NFL:n kansainvälisen kehitysohjelman kautta vei 196cm pitkän ja 117kg painaneen  suomalaisen New York Jetsin palkkalistoille. Sopimus tehtiin vuodeksi ja se oli arvoltaan noin 80 000 dollaria, ja takasi paikan joukkueessa koko kaudeksi.  Huipentumana oli pelaaminen New York Jets vs. Minnesota Vikings NFL:n toisen kierroksen preason ottelussa.

Luoto aloitti ammattilaisuransa kaikkien aikojen nuorimpana suomalaisena (20 v.) NFL Europessa vuonna 2005. Toisella kaudella Frankfurt Galaxy voitti loppuottelussa Amsterdam Admiralsin 36 286 katsojan edessä Dusseldorfin LTU-Areenalla. Luoto sai muistoksi arvokkaan sormuksen muistoksi 2006 vuoden World Bowlin eli NFL Europen mestaruudesta. Kallis sormus saapui lopulta neljännellä postituskerralla Suomeen, kun ensin postitusosoitteeksi oli merkitty Meksiko.   Alkuvuoden 2007 Iiro Luoto pelasi Rhein Firessa, josta hän keräsi viisi tiukkaa kiinniottoa, joilla eteni 39 jaardia. Pisin niistä oli 13 jaardia ja keskiarvo 7,8 jaardia.

Luoto vaikutti vuosien 2002-2018 välisenä aikana, joista saaliina kaksi kpl EM-pronssimitaleita. Luoto oli maajoukkue urallaan vuodesta 2005 eteenpäin hyökkäyksen linjan johtava pelaaja. Iiro Luoto oli myös matkalla USA:han Louisiana Tech 1-divisioonan yliopistoon, mutta muutokset valmentajistossa veivät maton alta tästä mahdollisuudesta.

Vaahteraliigassa hän pelasi vuodesta 2002 vuoteen 2018 saakka. Muutamia välivuosia kotimaisessa eliittisarjassa Luodolle tuli  ammattilaisvuosista sekä muutamasta kaudesta Calanda Broncos joukkueessa Sveitsin pääsarjassa. Luoto voitti Broncosin riveissä kaksi Sveitsin mestaruutta ja seurajoukkueiden Euroopan mestaruuden eli Eurobowlin.

Vaahteraliigassa hän edusti Helsinki Roostersia, Helsinki Wolverinesia ja Porvoon Butchersia. Peliuralla Vaahteramaljan voittoja hänelle kertyi seitsemän kappaletta. SAJL All Stars valinta löytyy seitsemältä eri vuodelta. Luoto pelasi Vaahteraliigassa pääsääntöisesti hyökkäyksen linjassa tacklena. Ammattilaisurallaan pelipaikkana oli sisempi laitahyökkääjä. Pelipaikasta riippumatta Luodon taidot kestävät vertailun keneen tahansa eurooppalaiseen pelaajaan.

Nuoret: U21 ja U19 SM- sarja 2000-2001

Vaahteraliiga:

– 2002-2005 Helsinki Roosters
– 2008 Wolverines
– 2009-2010 Butchers
– 2013 Wolverines
– 2014-2016 Roosters
– 2018 Roosters
Pelipaikka OL/TE Vaahteramaljavoittoja seitsemän

Maajoukkueet:
Pelipaikka OL
Nuoret: 2002-2003 PM-kulta 2003
Miehet: 2002-2005, 2011-2018
Mitalit: 2005 EM-Pronssi, 2018 EM-Pronssi

Ammattilaisuus:
New York Jets
2007 pelipaikka TE

NFL Europe
2005, 2006 Frankfurt Galaxy (TE) (World Bowl mestaruus 2006)
2007 Rhein Fire (TE)

Muut Euroopan sarjat
Calanda Broncos 2011,2012 (OL) (Eurobowl mestaruus 2012)

 

Lue lisää SAJL Hall Of Fame

Katso video HOF 2024 jäsenistä