Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Royals täydensi puolustustaan kahdella ulkomaalaispelaajalla

Vaahteraliigaan kaudella 2023 paluun tekevä Wasa Royals julkaisi perjantaina kaksi pelaajasopimusta. Yhdysvaltalainen DeMarco Artis ja hollantilainen Arkady Naus vahvistavat vaasalaisten puolustuslinjaa tulevana kesänä.

Floridasta kotoisin oleva 24-vuotias DeMarco Artis aloitti yliopistopelinsä nimekkäässä Baylor Universityssä, mutta ura D1-tasolla päättyi loukkaantumiseen. Artis haki toipumisensa jälkeen vauhtia Iowa Central Community Collegesta ja palasi NCAA peleihin University of West Floridan (NCAA D2) joukkueessa.

28-vuotias Arkady Naus on nuoruudessaan hakenut tuntumaa yhdysvaltalaisen jenkkifutiksen vauhtiin floridalaisen Gaither High Schoolin peleistä. Yhdysvalloista palattuaan hän pelasi kauden 2014-2018 Saksassa Cologne Crocodilesin puolustuksessa. Kausilla 2021 ja 2022 Naus pelasi tuoreessa EFL-sarjassa Cologne Centurionin paidassa.

Royalsin puolustuksen koordinaattori Juha-Matti Rajala on innoissaan vahvistuksista: ’

-Ollaan erittäin innoissamme, että saadaan Arkady ja DeMarco vahvistamaan meidän puolustustamme tulevalle kaudelle. Molemmat tuovat meidän nuoreen puolustukseemme ja ennen kaikkea linjaan rutkasti lisää kokemusta ja kykyä tehdä isoja pelejä. Odotan suurella innolla, miten meidän omat nuoret pelaajamme pääsevät kehittymään heidän rinnalla.

Royalsin yhdysvaltalaispelaajien kiintiö on nyt täynnä. Vaasalaiset ovat kiinnittäneet aiemmin pelinrakentajan paikalle veteraani-QB Timothy Morovickin sekä pallolliseksi monitoimipelaajaksi suomalaisyleisölle varsin tutun Alpha Jallohin.

Lue lisää tuoreista Royals-vahvistuksista: DeMarco Artis ja Arkady Naus vahvistamaan puolustuksen linjaa

 

Lataa PDFTulosta