Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Miten naisten MM-pronssi pärjää Urheilugaalan äänestyksessä?

Torstaina 12.1. ratkeaa mille sijalle jenkkifutisnaisten MM-pronssi sijoittuu Urheilugaalan Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki-äänestyksessä. Pääsy mukaan taistelemaan tittelistä olympiasankareiden ja perinnelajien mestarien kanssa on jo kova saavutus.

Suomen amerikkalaisen jalkapallon naisten maajoukkueen komea MM-pronssitaistelu ylsi vuoden 2022 sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestyksessä komeasti 35 tapahtuman pitkältä listalta Top10 hetkien joukkoon aktiivisten jenkkifutisfanien ansiosta.  Jenkkifutiksen MM-pronssi kilpailee loppusuoralla kolmen olympiamitalin (joista kaksi kultaista), kolmen MM-tittelin, kahden EM-kullan sekä Lauri Markkasen ihmetekojen kanssa komeasta tittelistä.  Lopputulokseen voi yhä vaikuttaa. Sykähdyttävin urheiluhetki -äänestys on auki 12. tammikuuta asti. Äänestys suljetaan Urheilugaalan suoran lähetyksen aikana noin klo 21.

Äänestämään pääset tästä:  Sykähdyttävin hetki 2022

Naisten maajoukkue käynnistää EM-kullan metsästyksen

Euroopan menestyksekkäimmän naisten jenkkifutismaajoukkueen seuraava mitalijahti käynnistyy tulevana kesänä.  Suomi puolustaa syksyllä 2019 Leedisssä valloittamaansa mestaruutta ja lähtee kisaan ainoana joukkueena, joka on tuon tittelin lajihistorian aikana voittanut.

Naisten EM-taistelussa siirrytään samaan formaattiin, mitä miesten sarjassa on käytetty jo kertaalleen. Mestaruudesta taistelevat maat jaetaan alkulohkoihin, joiden sisäisten pelien perusteella maat sijoitetaan mitali ja sijoitusotteluihin. IFAF ei ole vielä vahvistanut lohkojakoa, mutta alustavien tietojen mukaan Suomen naisten kesän 2023 pelit ajoittuvat toukokuun ja elokuun viimeisille viikonlopuille. Jompikumpi Suomen lohkopeleistä pelataan kotipelinä.

Tulevaisuuden tähtiä katsastetaan tulevalla tekniikkaleirillä jossa tilaa vielä muutamalle viime hetken ilmoittautujalle

Maajoukkue lähtee uusiin taisteluihin uudessa ohjauksessa.   Päävalmentaja Samu Jupon maajoukkueprojekti käynnistyy laajalla naisten tekniikkaleirityksellä 14.-15. tammikuuta. Tulevan viikonlopun leiri ei ole maajoukkueen karsintaleiri ja sinne voi osallistua kaikki halukkaan, jotka haluavat kehittää pelitaitojaan ja antaa samalla näyttöjä maajoukkueen valmennukselle.   

Pajulahden leirin valmennustiimissä on mukana myös viime kaudella huikeaa jälkeä USA:ssa MM-kisoissa sekä vaahteraliigakentillä niittänyt Tytti Kuusinen. Kuusisen toipuminen syksyn loukkaantumisesta on hänen omien sanojensa mukaan hyvällä mallilla ja kontaktilupa lääkäreiltä on jo hänelle myönnetty.  Pajulahdessa tähtikeskushyökkääjä auttaa pallonkantajien valmennuksessa, mutta kesän osalta Kuusisen suunnitelma on selvä:

 -Suunnitelmana olisi pelata tulevana kautena Bostonissa jos kaikki menee hyvin, ja toivottavasti myös EM-peleissä osana Suomen maajoukkuetta.

Pajulahden tekniikkaleirin valmennusryhmä

  • Vastuuvalmentaja Samu Juppo
  • DL Heikki Kuusela ja Joonas Kolunsarka
  • LB Elina Kero ja Samu Juppo
  • DB Mikko Soininen
  • OL Ville Nevalainen
  • WR Aki Ollenberg
  • RB Tytti Kuusinen
  • QB Jarkko Nieminen

 

Tekniikkaleirillä on tilaa vielä muutamalle viime hetken ilmoittautujalle, joten nopeasti toimimalla mukaan vielä mahtuu. Ilmoittautumislinkki sulkeutuu pian:

 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:  Naisten tekniikkaleiri 2023

Kansikuva: Tero Turunen

Lataa PDFTulosta