Lippupallon MM-kisat 2024 valittiin vuoden lahtelaiseksi urheiluteoksi
Lahden kaupunki valitsee urheiluteko- ja kulttuurialan tunnustuspalkinnot kaupungin asukkaiden tekemien ehdotusten joukosta. Kaupungin hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta valitsi ehdotusten joukosta vuonna 2024 palkittavat teot torstaina 12.12.2024 pitämässään kokouksessa. Vuoden 2024 lahtelaisesta urheiluteosta palkittiin Lippupallon maailmanmestaruuskilpailujen 2024 järjestäminen Lahdessa.
Lippupallon MM-kisat (IFAF Flag Football World Championship 2024) järjestettiin Lahdessa 27.-30.8.2024. Kilpailut järjestettiin Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n (SAJL) ja Liikuntakeskus Pajulahden yhteistyönä Pajulahdessa ja Lahden Urheilukeskuksessa.
Kilpailut toivat Lahteen lähes 1000 urheilijaa ja valmentajaa. Finaalit pelattiin Lahden Urheilukeskuksessa. Finaalit levisivät sosiaalisen median ja television kautta miljoonille katselijoille ympäri maailman.
Kilpailuihin osallistui yli 50 joukkuetta 31 maasta. Ensimmäisen kerran lajihistoriassa mukana oli osallistujia kaikista maanosista. Kyseessä oli kesäolympialaisten joukkuepalloilulajin ensimmäiset MM-kisat Suomessa.
Vuoden lahtelaisen urheiluteon valintakriteereitä ovat merkittävä menestys kilpailuissa kansallisesti ja kansainvälisesti tai muunlainen lahtelaista urheilukulttuuria myönteisesti edistävä ja uudistava toiminta.
Tunnustuspalkinnot jaetaan erillisessä palkitsemistilaisuudessa.
Lue lisää: Lahden kaupungin urheilu- ja kulttuuritunnustukset 2024
Kuva: Jari Turunen
Share the post "Lippupallon MM-kisat 2024 valittiin vuoden lahtelaiseksi urheiluteoksi"