Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Saints varmisti yllätysvoitollaan runkosarjan kärkipaikan

Edellisen kerran Wolverines on hävinnyt Vaahteraliigassa kaudella 2017.

Ennen peliä Saints kertoi tavoitteenaan olevan runkosarjan viimeisessä pelissä itsensä haastamisen.  Kentällä itseluottamustaan kasvattaneet tamperelaiset haastoivat itsensä lisäksi kolminkertaiset Suomen mestarit ja voittivat heidät selvin luvuin.

Sankarina sarjan ykköslaituri Lotta Ahonen

Ottelusta muodostui puolustuksien taistelu. Ensimmäinen neljännes pelattiin ilman pisteitä, ja molempien joukkueiden puolustukset esittivät hienoja otteita.  Toisen neljänneksen alkupuolella Saintsin pitkät heitot tuottivat tulosta pelinrakentaja Emilia Rädyn tavoittaessa heitollaan Lotta Ahosen, joka juoksi pallon kanssa maaliin yli 50 jaardin matkan. Wolverines juoksuhyökkäys jauhoi ennen puoliaikaa vielä lähelle Saints-päätyä, mutta tamperelaiset onnistuivat pitämään oman maalialueensa puhtaana puoliaikavihellykseen saakka.

Pelin toisella puoliskolla Saints karkaa tavoittamattomiin, kun Räty löytää jälleen Ahosen pitkällä heitollaan ja varmanäppinen laituri juoksee vastustamattomasti maaliin toistamiseen. Wolverinesin viimeinen kavennusyritys tyrehtyy Jonna Tuovisen onnistuessa syötönkatkossa ottelun loppuminuuteilla.

Saintsin päävalmentaja Panu Hämäläinen on syystä tyytyväinen omiensa suoritukseen:

-Lähdimme otteluun haastamaan itseämme ja sitä kautta löytämään rajojamme. Onnistuimme tässä hyvin ja pystyimme pelaamaan ajoittain aivan ylärajoillamme. Joukkue näytti hienosti, että hyviä asioita tapahtuu, kun pelaa sydämellä ja laittaa joka yrityksellä itsensä likoon. Toivottavasti voitto tuo ison itseluottamusboostin joukkueen jokaiselle jäsenelle – sen päälle on hyvä rakentaa sitä seuraavaa tasoa.

Wolverinesin kolmen vuoden putki katkesi

Wolverines-päävalmentaja Pekka Lamminsalo onnittelee hyvän pelin pelanneita vastustajia some-viestissään:

-Kolme vuotta tappiotta naisten Vaahteraliigassa tuli päätökseen tänään. Hyvin pelattu Tampere Saints Naiset. Vaikka tappio toki kirvelee, niin päällimmäisenä fiilis on helpottunut: nyt voi taas helpommin keskittyä olennaiseen. Menneeseen on turha kiintyä, vaan fokus omaan asenteeseen ja tekemiseen nykyhetkessä. En haluaisi olla se joukkue, joka tulee ensi lauantaina vastaan välierissä.

Saints paalupaikalta playoff-peleihin

Tampere Saints varmisti lauantain voitollaan naisten Vaahteraliigan runkosarjan ykkössijan riippumatta siitä, miten maanantain sarjaottelussa käy. Vastaavasti Wolverines on jo varmistanut kakkossijan ja samalla kotiedun toiseen pudotuspelikamppailuun. Maanantai-illan sarjapelissä Trojans – West Coast Phoenix on panoksena runkosarjan kolmas sija. Sen nappaa joukkue, joka kävelee kentältä kamppailun päätyttyä voittajana.

Tasapisteisiin päätyneiden joukkueiden sijoitusten määräytyminen perustuu kilpailusäännöissä määriteltyihin perusteisiin

Runkosarjan viimeinen peli:   

  • Trojans – West Coast Phoenix,  maanantaina 17.8. klo 18.00 Turun Yläkentällä
Lataa PDFTulosta