Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Suomen U19-nuoret jatkavat lauantaina mitalijahtiaan Ruotsissa

Suomen U19-nuoret kohtaavat lauantaina 10.5. Tukholman Solnassa Ruotsin ikäluokan EM-mitalipelissä. Ottelussa on panoksena EM-mitalin väri.

Suomen nuoret kärsivät EM-mitalisarjan avauspelissään tappion Itävallalle 14–41 Vantaalla huhtikuussa. Suurinumeroinen tappio merkitsee sitä, että mestaruus on karannut kauas nuortemme käsistä, mutta hopeamitali on vielä saavutettavissa.  Esteenä tuon saavuttamisessa on vahva Ruotsi, joka pääsee avaamaan oman mitalijahtinsa kotikentällä.

Suomi saa lauantain peliin jalkeille vahvan kokoonpanon, joka hioi kuvioitaan kuntoon viime viikonlopun leirityksessä. Näin päävalmentaja Toni Uusitalo kertoo joukkueen tilanteesta:

-Itävalta-peli on nyt takanapäin, ja katseemme ovat tiukasti seuraavassa ottelussa Ruotsia vastaan. Joukkueen tavoitteet ovat selkeät: vain voitto kelpaa. Vaikka joukkueessa on tapahtunut pieniä muutoksia, iskukyky on säilynyt ennallaan. Viime viikonloppuna pidetty valmistava leiri auttoi meitä hiomaan pelisuunnitelman huippuunsa.

Seitsemän uutta pelaajaa

Suomen joukkue lennättää Ruotsiin seitsemän uutta pelaajaa verrattuna parin viikon takaisen Itävalta-pelin kokoonpanoon.

Hyökkäys
Pelinrakentajat
5 Peltokangas Aleksi 2007 QB 189 84 Seinäjoki Crocodiles
14 Nieminen Neo 2006 QB 183 82 Helsinki ECG
16 Haapamäki Elias 2006 QB 188 95 Wasa Royals
Keskushyökkääjät
3 Karila Maxim 2008 RB 183 93 Helsinki Roosters
12 Mäenpää Konsta 2008 RB 179 87 Tampere Saints
39 Siren Ronnie 2007 RB Kerava Bulldogs
Laitahyökkääjät
4 Lindfors Ami 2006 WR 173 72 Wasa Royals
19 Raitanen Hermanni 2008 WR 183 89 Helsinki Roosters
82 Tuominen Joona 2008 WR Tampere Saints
84 Irmola Iiro 2007 WR 192 85 Tampere Saints
88 Rautiainen Rene 2006 WR Helsinki Roosters
Hyökkäyslinja
50 Metsäniemi Iiro 2006 OL 193 117 Helsinki Roosters
52 Laaksonen Joel 2006 OL 185 117 Helsinki ECG
53 Tervanen Titus 2008 OL 195 138 Helsinki Roosters
54 Koliini Aatu 2006 OL 199 119 Seinäjoki Crocodiles
57 Järvinen Eeli 2008 OL 186 138 Helsinki Roosters
60 Lehtinen Oliver 2007 OL 193 125 Muu
68 Oyase David 2008 OL 198 142 Wasa Royals
75 Tohmo Romeo 2007 OL 202 123 Helsinki Roosters
Potkaisija
22 Nieminen Noa 2007 K/P 185 78 Helsinki ECG
Puolustus
Puolustuslinja
15 Lehtonen Oskar 2006 DE 189 99 Helsinki Roosters
55 Stagnäs Jasper 2006 DL 186 115 Wasa Royals
91 Sirkiä Samukelo 2008 DL 185 135 Helsinki Roosters
93 Viitasaari Viljami 2007 DL 186 110 Seinäjoki Crocodiles
98 Paju Veeti 2007 DL 193 122 Helsinki ECG
99 Haataja Aaro 2008 DL 193 132 Helsinki Roosters
Tukimiehet
10 Khalifa Raul 2007 LB 186 93 Wasa Royals
32 Peltola Kaappo 2006 LB 188 105 Helsinki ECG
40 Virtanen Jimi 2007 LB 184 92 Turku Trojans
44 Isoranta Roope 2006 LB 180 85 Helsinki Roosters
59 Nieminen Roope 2007 LB 183 97 Helsinki Wolverines
Takamiehet
8 Häkkinen Eero 2006 DB 187 89 Tampere Saints
20 Kasari Juho 2007 DB 180 86 Seinäjoki Crocodiles
21 Hugaerts Aukusti 2008 DB 194 96 Helsinki Wolverines
27 Rönnlund Viggo 2006 DB 186 82 Wasa Royals
29 Salama Sifiso 2006 DB 186 72 Helsinki Wolverines
36 Kortesoja Miika 2007 DB 179 85 Seinäjoki Crocodiles
49 Jääskä Jyri 2008 DB 178 80 Helsinki Roosters
U-19 ikäluokan EM-mitaliottelu Ruotsi Suomi pelataan lauantaina 10.5.2025  Tukholman liepeillä Solnassa Bergshamra IP kentällä. Ottelu potkaistaan vauhtiin paikallista aikaa klo 12:30.

 

Liput:  Tickster
Suora striimi:  SWE3 Play

 

 

 

 

Lataa PDFTulosta