Ajankohtaista

Jenkkifutiksessa tapahtuu

Helsinki Roosters vahvistui Tähtiseuraksi lasten ja nuorten seuratoiminnassa

Tähtiseura on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen sekä seurojen laatuohjelma. SAJL:ssä on nyt kolme laatumerkin saanutta seuraa Tampere Saints, Seinäjoki Crocodiles ja Helsinki Roosters.

Helsinki Roosters on ottanut reilussa muutamassa vuodessa merkittävän kehitysloikan lasten ja nuorten seuratoiminnassaan. Seuratoiminnan laatu on nostettu tasolle, jonka johdosta seuralle SAJL nuoriso- ja koulutuspäällikkö Heikki Halttunen luovutti laatumerkin 8.8.2026 Helsingin Velodromilla Vaahteraliigaottelun yhteydessä.

Nousuun lähdettiin hallitustyöllä
Havainto Helsinki Roostersin hallitustyöskentelystä muutaman viime vuoden ajalta on ehdottoman positiivinen. Seuraa muutaman vuoden pyörittänyt puheenjohtaja Mika Mattila on saanut hallitustyöskentelyn lentoon. Näkyvissä on aitoa tekemisen meininkiä, asiantuntijuutta ja halua kehittää Roostersia eteenpäin. Seuran kulttuurin muutos ei synny sääntömuutoksilla, vaan se rakentuu ihmisten yhteisestä vetämisestä.

–  Tämä on Roostersille merkittävä saavutus totta kai. Kun itse tulin mukaan seuraan, tunnistettiin tarve dokumentoinnille sekä prosessien kehittämiselle. Kuinka voitiin jatkaa sitä työtä, mitä seurassa oli jo tehty. Vaikka Tähtiseura-merkki on nyt saavutettu, katson sitä välietappina, josta seura voi jatkaa määrätietoisesti kohti seuraavia kehityskohteita.  Tähtiseura-projektin kehitystiimin kokoaminen, itsearviointi ja ulkoinen auditointi olivat avartavia. Samalla haluan kiittää kaikkia roosterslaisia, jotka antoivat merkittävän panoksensa projektin aikana.

Tähtiseura-prosessi tehtiin jämäkästi
Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelma on laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa. Ohjelman tunnuksena on Tähtimerkki, joka viestii siitä, että seura täyttää kohderyhmäkohtaiset sisältövaatimukset ja johtamisen laatutekijät. Suomessa on jo 675 Tähtiseuraa yli 50 lajissa lasten ja nuorten toiminnan osalla.

Helsinki Roostersin Tähtiseura-prosessi toteutettiin hyvällä aikataulutuksella Marcus Lönnqvistin johdolla. Seura on tehnyt hyvää pohjatyötä Tähtiseura-statuksen saamiseksi jo pitkällä aikavälillä. Perusta on luotu systemaattisesti, ja se näkyy nyt tuloksena. Prosessin eteneminen oli johdonmukaista ja jämäkkää, mikä on vahvuus tämän tyyppisessä laatutyössä, jossa aikataulujen venyminen heikentää helposti uskottavuutta. Roosters piti tahdin kasassa ja vei prosessin maaliin.

– Suomalaisissa seuroissa tehdään oikeita asioita. Ja ehkä se suurin haaste tällä hetkellä, jos ajatellaan Tähtiseuraksi pyrkimistä, on dokumentointi. Se on asia, mihin ei ole aikaa seuroissa, koska operatiivinen toiminta vaatii niin paljon huolenpitoa ja aika. Kun aikaa on, niin seuran toimintaa dokumentoimalla edesautetaan jatkuvuutta. Näin saadaan uusia ihmisiä mukaan taustavoimiin. Erilaisten seuradokumenttien avulla voi todeta mitä on tehty ja mihin pyritään. Tähtiseuraksi pyrkiminen ei ollut raskas prosessi. Siinä piti tunnistaa ihmiset, ketkä tekevät seurassa mitäkin asiaa ja haastatella heitä, jotta saadaan hiljainen tieto kaivettua esille, jotta sen pystyi sitten dokumentoimaan. Paljon materiaalia oli valmiina.

Seuralla on tässä työssä paljon annettavaa muille seuroille. Kokemus siitä, miten hallituksen toimintatapoja on uudistettu ja miten laatuprosessi on viety läpi määrätietoisesti, on siirrettävissä lajista ja paikkakunnasta riippumatta.

Aktiivinen edelläkävijä
Seuralla on perspektiiviä pitkältä ajalta, ja se on ollut edelläkävijä useassa asiassa. Aktiivisuus lajiesittelyissä, messuilla ja muissa tapahtumissa on ollut hyvällä tasolla. Dynaaminen toimintatapa tarjoaa matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuden avoimesti kaikille Suur-Helsingin alueella. Seuralla on ollut pitkään vahva edustus ja markkinointi esimerkiksi Suomen Puolustusvoimien Urheilukoulun ja urheiluakatemiaryhmien suhteen. Myös suhteet USA:n yliopistosarjoihin ovat toimivat Roosters-alumnien johdolla.

Koko urheilullinen vuosi on suunniteltu tarkkaan valmennuspäällikön johdolla, ja suunnitelma on näkyvissä kaikille valmentajille ja joukkueenjohtajille. Ilo ja innostus ovat parhaita käyntikortteja seuratoiminnan markkinoinnissa. Sitä Roostersissa riittää, sillä harrastajamäärät eri ryhmissä ovat nousseet tasaisesti koronavuosien jälkeen.

Olosuhteet seuraavien vuosien haaste
Helsingin kaupungilta näyttää siltä, että harjoittelu- ja pelikenttien olosuhteet tulevat olemaan haasteelliset lähivuosina. Talin sisähalli ja Velodromi valmistautuvat remontteihin. Pääkaupunkiseudun lajiseuroille muutokset vaativat aktiivista vuorovaikutusta kaupungin kanssa, jotta erityisesti lapsilla ja nuorilla olosuhteet harrastamiseen säilyvät tasolla, joka palvelee sekä juniori- että edustustoimintaa.

ESLU ja SAJL mukana auditoinnissa
Tähtiseura-auditointi toteutettiin ESLU:n sekä lajiliiton toimesta. Auditoinnin pohjalta seura on listannut kehityskohteita tuleviksi vuosiksi — yhteensä 22 kehittämiskohdetta johtamisen ja hallinnon, urheilutoiminnan, seuran ihmisten sekä aineellisten resurssien osalta. Kehittämiskohteiden kimppuun käydään maltillisesti asiakokonaisuus kerrallaan.

Esimerkiksi johtamisen ja hallinnon suhteen vapaaehtoisten johtaminen ja sitouttaminen vaatii edelleen työtä. Kokonaiskuva kaikille jäsenille ei ole vain ”minä pelaan”, vaan ”meidän seura”. Talouspuolella fokus on seuran tuottavuudessa. Silloin ollaan hyvässä tilanteessa, kun kausimaksuja saadaan tiputettua reilusti — vaikka lajin harrastaminen onkin paljon edullisempaa kuin monessa muussa lajissa.
Sisäinen viestintä kaipaa edelleen kehittämistä, selkeitä rooleja ja toimintatapoja. Yhteisöllisyyttä ei ole vieläkään liikaa, ja yhteisiä tapahtumia voisi olla lisää. Uudet nettisivut, tiiviimpi alumni-yhteistyö ja monet pienet ja isommat haasteet löytyvät seuran listalta.

Tähtimerkki ei ole päätepiste
Helsinki Roosters on osoittanut, että vahva perinnejoukkue pystyy uudistumaan ja kehittämään seuratoimintaansa nykyaikaiselle tasolle suhteellisen lyhyessä ajassa. Hallituksen ja seuratyössä mukana olevien vapaaehtoisten asenne, prosessin jämäkkyys ja laadukas pohjatyö muodostavat kokonaisuuden, joka ansaitsee tunnustuksen.

Tähtimerkki on hyvä startti, jolta on luontevaa jatkaa kehittämistä. Laatuohjelman ydin ei ole kerralla valmiiksi hakeminen, vaan jatkuva kehittyminen, johon seura on selvästi valmis. Se on lupaus siitä, että Roosters jatkaa työtä lasten ja nuorten parissa laadukkaasti, turvallisesti ja kehittävästi.

Jos Tähtiseura-prosessi kiinnostaa omaa seuraasi, ota yhteys nuoriso- ja koulutuspäällikkö Heikki Halttunen heikki.halttunen@sajl.fi
lisäinfo

Lataa PDFTulosta